Hartauskirjoitus Kauhajoen tapahtumien johdosta

Herra, avaa minun huuleni,
niin suuni julistaa sinun kunniaasi.

Näillä psalmin sanoilla alkaa jokainen hetkipalvelus, jossa kristillinen kirkko tuo jokaisen hetken Jumalan eteen ja pyytää sille siunausta. Kun Herra avaa meidän huulemme, me julistammme Hänen kunniaansa. Mutta kuinka vaikea onkaan julistaa Herran hyvyyttä ja kunniaa pimeydessä, tuskassa ja kuoleman laaksossa! Kuolema on lähellä, lähempänä kuin aiemmin.

Jumala, ole armollinen, pelasta minut!
Riennä avukseni, Herra!

Kun kulkee kuoleman laakson varjossa, on kirkkaus kaukana. Pimeän laskeutuessa huudan: Jumala, ole armollinen, pelasta minut! Varjot vyöryvät jo ylitseni, ahdistus täyttää minut ja jokaisen solun ja saa huutamaan: Miksi sinä, Kaikkivaltias, annat pahan tulla? Miksi et ota sitä pois?

Kun kirkko näillä sanoilla jokaisena hetkenä tuo itsensä Jumalan eteen ja sanoo: "Herra, avaa minun huuleni", niin ei se tee näin aina iloitakseen kaikesta, vaan hengittääkseen Jumalan läsnäoloa, pelastusta, apua ja kaikkinaista armoa. Joskus sanat täyttyvät sielun sisäisestä kaipauksesta, täyttymättä jääneestä lupauksesta, kauan odotetusta mutta saamatta jääneestä ja joinakin päivinä huulemme laulavat kunniaa Jumalalle täynnä surua, ahdistusta, tuskaa ja kuolemaa.

Mikä siis tuottaa Jumalalle kunniaa? Se että annamme Hänen olla meille todellinen Jumala. Että huudamme Hänen puoleensa: riennä jo pelastamaan! Että Hän saa olla se, johon toivomme ja luottamuksemme laitamme: riennä jo auttamaan!

Sinun käsiisi, Herra, minä annan henkeni.
Sinä pelastat minut kuolemasta, et anna jalkani astua harhaan.

Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.