"Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman." (virsi 600; Dietrich Bonhoeffer)
Pariisin terrorismin tiimoilta nämä sanat ovat olleet evl. kirkon äänenä. Se on hyvä ääni, mutta se ei kuitenkaan vielä anna sitä, mitä se itse pyytää, eli tuo esiin toisen maailman ääntä.
Mikä on se toinen maailma, josta tämä virsi puhuu? Se on Jumalan valtakunta, joka on rauhan valtakunta. Messun ylistyksessä lauletaan, "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, rauha maan päällä ihmisille, joita hän rakastaa", pax hominibus bonae voluntatis. Rauha ei koske vain tulevaa taivaan valtakuntaa, vaan se on myös täällä, ihmisten keskellä, kun heillä Jumalan rakastamina on hyvä tahto. Hyvä tahto ei riitä aina siihen, että kaikki menee hyvin, mutta hyvä tahto mahdollistaa rauhan ihmisten kesken.
Rauhan perustana on Kristuksen tuoma rauha. Kun hänet oli ristiinnaulittu ja hän oli noussut kuolleista, hän ilmeistyi opetuslapsilleen ja sanoi, "Rauha teille!" Ylösnousseena hän tuli antamaan rauhan. Mutta mitä on rauha? Rauha on taistelun päättymistä, sodankäynnin lopettamista. Lähi-idän jatkuvien sotien ja kiistojen keskellä tuntuu turhalta puhua sodan loppumisesta. Mutta rauha ei ole vain sodan loppumista. Se on taistelun loppumista Jumalaa vastaan, se on taistelun loppumista enkeleitä ja pyhiä vastaan, se on taistelun loppumista itseämme vastaan. (Kol. 1:20)
Taisteleva Jumala on taistellut sodan loppuun. Herra sanoo: "Olen puhunut teille tämän, jotta tiellä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman." (Joh. 16) Jumala on taistellut maailmaa vastaan ja hän on voittanut sen. Jumala ei kuitenkaan taistellut maailmaa ja syntiä vastaan asein, väkivallalla, vihalla ja tuohtumuksella, vaan rakkaudella, pitkämielisyydellä ja kestävyydellä. Eihän tämä tietenkään näytä voitolta maailman silmissä, mutta voitto se on, yhtä kaikki, ja sen vuoksi me voimme olla sotimatta itseämme ja Jumalaa vastaan. Ja jos olemme rohkeita, voimme olla sotimatta myös toisia ihmisiä vastaan.
"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." (Joh. 14) Rauha ja rohkeus kuuluvat yhteen. Rohkeus pysyä rauhassa, kun viha, tuska, ahdistus ja synti nostavat päänsä. "Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman." Toisen maailman ääni sanoo, että meidän ei tarvitse vihata niitä, joita vastaan meidän täytyy puolustautua. Toisen maailman ääni sanoo myös, että rauha ei löydy väärästä rohkeudesta, sellaisesta joka taistelee. Toisen maailman ääntä ei levitetä taistelulla, vaan rauhalla, jonka lähtökohtana on Kristuksen rauha.
Apostolin kirjeissä on alussa yleensä tervehdys, "armo ja rauha teille". Millaista voisi olla tämän toivotuksen rauha? Rauha, joka on kaiken taistelun puutetta. Ei markkinoiden taistelua, ei ihmisen mielen taisteluita, ei konkreettisia verenvuodatukseen johtavia taisteluita. Millainen on toisen maailman ääni? Mikä on se ääni, jota pyydämme Jumalaa nyt vahvistamaan? Ja miten se vahvistuu? Miten Jumala vahvistaa sen? Tekeekö hän sen meissä, vai meidän ulkopuolellamme? Millä keinoin hän tekee sen?
Toisen maailman ääni, jota Dietrich Bonhoeffer tarkoitti, ei liene ääni, vaan kyseessä on metafora. Vai onko sittenkään? Toisen maailman ääni murtautuu esiin myös psalmeissa, kun laulamme Jumalan edessä. Tämän vuoksi sävelsinkin uuden antifonin, Kumartukaa Herran pyhän kirkkauden eteen (I viikon maanantain laudeksen 3. antifoni), ja lauloin siihen kuuluvan psalmin.
Tämän psalmin näkökulmasta rauha tulee silloin, kun kumarrumme Jumalan edessä - silloin Jumala itse sotii meidän puolestamme ja antaa rauhan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hartauskirjoitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hartauskirjoitus. Näytä kaikki tekstit
lauantai 14. marraskuuta 2015
sunnuntai 10. toukokuuta 2009
"Sanoma Herralta Suomen kansalle"
Oletteko törmänneet Helsingissä rouvaan, joka jakaa A4-kokoisia "profetioita", otsikoituna "Sanoma Herralta Suomen kansalle"? No, minä en ole, mutta olen törmännyt kyseiseen tekstiin lukuisia kertoja. Ihmiset kertovat saaneensa sen joltain. Ajattelin, että olisipa jännä katsoa, mistä tuo teksti on tehty. Silminnähtäviä raamattuviittauksia on hirveän paljon, ja tuntuupa jopa, että koko teksti on pelkkää raamattuviitettä, jotka on yhdistetty tiettyyn järjestykseen. Jos joskus jaksan tehdä tuohon analyysin, niin laitan sen nettiin.
Oma kiinnostava ongelmansa on, millä nimellä sen kategorisoisi blogiin...
Sanoma Herralta Suomen kansalle
Minun sieluni suree ja itkee kansan tähden, joka kulkee omia teitään. Sen pahat päivät ovat edessäpäin, sentähden että se ei tuntenut etsikkoaikaansa.
Mene ja julista: Tehkää parannus, muuten hukutte. Minulla on paljon anteeksiantamusta teille, ottakaa se vastaan, että pelastuisitte. Katsokaa, ettette torju luotanne Häntä, joka kaiken on luonut ja kaiken voimassa pitää, Jeesusta Kristusta teidän Vapahtajaanne. Katso, Minä tulen pian, oletteko valmiit?
Minkätähden hukkuisitte te suomen heimo, kun teille pelastusta tarjotaan? Ottakaa se vastaan. Minun sieluni suree kansan tähden, joka ei ymmärrä omaa parastaan, vaan pakenee pelastajaansa ja armahtajaansa. Teillä on vielä mahdollisuus pelastua, miksi hylkäätte tämän tarjouksen ja pakenette Minua maan ja Taivaan Luojaa, saaden näin vahingon kuolemattomille sieluillenne.
Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen ja monta on, jotka sitä sisälle menevät, mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
Vielä tänään Minä kutsun teitä ja odotan. Missä on teidän uskonne? Teille on paljon annettu ja teiltä myös paljon vaaditaan. Kerran tulee päivä, jolloin saatte tekojenne mukaan, silloin ette enää voi paeta Minua, maan ja Taivaan Luojaa.
Amen.
Oma kiinnostava ongelmansa on, millä nimellä sen kategorisoisi blogiin...
Sanoma Herralta Suomen kansalle
Minun sieluni suree ja itkee kansan tähden, joka kulkee omia teitään. Sen pahat päivät ovat edessäpäin, sentähden että se ei tuntenut etsikkoaikaansa.
Mene ja julista: Tehkää parannus, muuten hukutte. Minulla on paljon anteeksiantamusta teille, ottakaa se vastaan, että pelastuisitte. Katsokaa, ettette torju luotanne Häntä, joka kaiken on luonut ja kaiken voimassa pitää, Jeesusta Kristusta teidän Vapahtajaanne. Katso, Minä tulen pian, oletteko valmiit?
Minkätähden hukkuisitte te suomen heimo, kun teille pelastusta tarjotaan? Ottakaa se vastaan. Minun sieluni suree kansan tähden, joka ei ymmärrä omaa parastaan, vaan pakenee pelastajaansa ja armahtajaansa. Teillä on vielä mahdollisuus pelastua, miksi hylkäätte tämän tarjouksen ja pakenette Minua maan ja Taivaan Luojaa, saaden näin vahingon kuolemattomille sieluillenne.
Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen ja monta on, jotka sitä sisälle menevät, mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
Vielä tänään Minä kutsun teitä ja odotan. Missä on teidän uskonne? Teille on paljon annettu ja teiltä myös paljon vaaditaan. Kerran tulee päivä, jolloin saatte tekojenne mukaan, silloin ette enää voi paeta Minua, maan ja Taivaan Luojaa.
Amen.
maanantai 27. huhtikuuta 2009
Hyvän paimenen sunnuntai
Eilen oli Misericordia Domini, Herran laupeuden sunnuntai eli Hyvän paimenen sunnnuntai. Olin avustamassa Johanneksenkirkossa. Evankeliumitekstinä oli Joh. 10:1-10. Esitän muutamia ajatuksia sen alun lainauksen perusteella.
Jeesus sanoi:
Kun kirkossa luetaan rukouksia, ne vahvistetaan aamenella. Paavali kirjoittaa: "miten paikalla oleva ulkopuolinen voi sanoa kiitokseesi aamenen, kun hän ei ymmärrä mitä sanot?" (1. Kor. 14:16) Pappi lausuu koko kansan edessä eli ns. prosfoneettisesti rukouksen, jonka koko kansa vahvistaa tämän jälkeen aamenella. Jeesus ei kuitenkaan opettaessaan hae vahvistusta sanoilleen keneltäkään muulta. Hän toimii itse sanojensa vahvistajana, minkä vuoksi hän sanookin painokkaiden opetustensa aluksi: aamen, aamen, totisesti, totisesti. Jeesuksen opetuksen oikeellisuus ei ole kyse meistä, vaan hänestä itsestään, ja hän kyllä välittää meille myös oikean ymmärryksen opetuksestaan Hengen kautta.
Toiseksi, tässä kohdassa puhutaan lammastarhaan tulemisesta portin kautta. Jo tämän kohdan pitäisi aina muistuttaa meitä siitä, että jokaisessa messussa tulisi olla kulkueellinen sisääntulo portista, eikä jokin sakastista esiin hiippailu. Julkinen esiintulo on rohkeasti Herramme nimessä esiin tulemista.
Kolmanneksi, aikaisemmin kirkoissamme oli käytäntö, että kulkue tuli sisään niin, että siinä oli ensin risti, kynttilät, ja kaikki muut ja lopuksi selebrantti - kulkue puolestaan lähti toisinpäin, selebrantti ensin ja sitten muut vastakkaisessa järjestyksessä. Lopun kulkuejärjestys palautettiin vanhempaan malliin uudistuksen yhteydessä; nyt kulkue tulee ja menee samassa järjestyksessä. Vanhempaa poistumismallia kritisoitiin sillä perusteella, että se on hovista otettu malli. Kuitenkin tämä Jeesuksen opetus puolustaa sitä, että selebrantti lähtee ensin. Selitän:
Ajattelutapojen välissä on kahdenlainen käsitys paimenuudesta. Nykyään kai enemmän ajattelemme, että paimen kulkee lauman perällä ja noukkii kaikki mukaan. Jeesuksen tässä opetuksessaan meille opettama paimenuus on erilaista: paimen kulkee edeltä ja lampaat seuraavat sitä. Syy tähän on siinä, että lampaat tuntevat paimenensa äänen. Toisaalta, lampaiden ulos laskeminen voidaan yhdistää kirkosta poistumiseen; tässä paimen on luultavasti perällä.
Voimme nähdä tämän Jeesuksen opetuksen olevan kuva jumalanpalveluksesta. Ensin selebrantti tulee portista paimenena, ja opettaa kansaa ja kastaa ("kutsuu nimeltä"). Tämän jälkeen hän laskee heidät ulos, mutta ulkona hän itse johtaa kansaa esimerkillään. Kansa noudattaa hänen esimerkkiään ja seuraa häntä, koska he tuntevat hänen opetuksensa ja kuulevat siinä Kristuksen äänen.
Lopuksi, Kristus, Hyvä paimen, on yksi lampaista. Eläissään hän oli yksi meistä, mutta ilman syntiä ja sangen pyhä. Tässä ajassa eteenpäin kulkiessamme meitä ohjaavat toiset lampaat, jotka ovat meidän paimeniamme Kristuksen sijasta. Heidän kauttaan Kristus itse ohjaa meitä eteenpäin. Me olemme riippuvaisia toisistamme! Jumala käyttää ihmisiä työvälineinään. Jumalan kansan paimenet on otettu meidän joukostamme. Paimen on yksi meistä; ja me tunnistamme paimenen hänen äänestään: Kristus käyttää paimenen ääntä omana äänenään, ja lausuu meille ihania, eläväksitekeviä sanoja.
Jeesus sanoi:
"Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä."
Kun kirkossa luetaan rukouksia, ne vahvistetaan aamenella. Paavali kirjoittaa: "miten paikalla oleva ulkopuolinen voi sanoa kiitokseesi aamenen, kun hän ei ymmärrä mitä sanot?" (1. Kor. 14:16) Pappi lausuu koko kansan edessä eli ns. prosfoneettisesti rukouksen, jonka koko kansa vahvistaa tämän jälkeen aamenella. Jeesus ei kuitenkaan opettaessaan hae vahvistusta sanoilleen keneltäkään muulta. Hän toimii itse sanojensa vahvistajana, minkä vuoksi hän sanookin painokkaiden opetustensa aluksi: aamen, aamen, totisesti, totisesti. Jeesuksen opetuksen oikeellisuus ei ole kyse meistä, vaan hänestä itsestään, ja hän kyllä välittää meille myös oikean ymmärryksen opetuksestaan Hengen kautta.
Toiseksi, tässä kohdassa puhutaan lammastarhaan tulemisesta portin kautta. Jo tämän kohdan pitäisi aina muistuttaa meitä siitä, että jokaisessa messussa tulisi olla kulkueellinen sisääntulo portista, eikä jokin sakastista esiin hiippailu. Julkinen esiintulo on rohkeasti Herramme nimessä esiin tulemista.
Kolmanneksi, aikaisemmin kirkoissamme oli käytäntö, että kulkue tuli sisään niin, että siinä oli ensin risti, kynttilät, ja kaikki muut ja lopuksi selebrantti - kulkue puolestaan lähti toisinpäin, selebrantti ensin ja sitten muut vastakkaisessa järjestyksessä. Lopun kulkuejärjestys palautettiin vanhempaan malliin uudistuksen yhteydessä; nyt kulkue tulee ja menee samassa järjestyksessä. Vanhempaa poistumismallia kritisoitiin sillä perusteella, että se on hovista otettu malli. Kuitenkin tämä Jeesuksen opetus puolustaa sitä, että selebrantti lähtee ensin. Selitän:
Ajattelutapojen välissä on kahdenlainen käsitys paimenuudesta. Nykyään kai enemmän ajattelemme, että paimen kulkee lauman perällä ja noukkii kaikki mukaan. Jeesuksen tässä opetuksessaan meille opettama paimenuus on erilaista: paimen kulkee edeltä ja lampaat seuraavat sitä. Syy tähän on siinä, että lampaat tuntevat paimenensa äänen. Toisaalta, lampaiden ulos laskeminen voidaan yhdistää kirkosta poistumiseen; tässä paimen on luultavasti perällä.
Voimme nähdä tämän Jeesuksen opetuksen olevan kuva jumalanpalveluksesta. Ensin selebrantti tulee portista paimenena, ja opettaa kansaa ja kastaa ("kutsuu nimeltä"). Tämän jälkeen hän laskee heidät ulos, mutta ulkona hän itse johtaa kansaa esimerkillään. Kansa noudattaa hänen esimerkkiään ja seuraa häntä, koska he tuntevat hänen opetuksensa ja kuulevat siinä Kristuksen äänen.
Lopuksi, Kristus, Hyvä paimen, on yksi lampaista. Eläissään hän oli yksi meistä, mutta ilman syntiä ja sangen pyhä. Tässä ajassa eteenpäin kulkiessamme meitä ohjaavat toiset lampaat, jotka ovat meidän paimeniamme Kristuksen sijasta. Heidän kauttaan Kristus itse ohjaa meitä eteenpäin. Me olemme riippuvaisia toisistamme! Jumala käyttää ihmisiä työvälineinään. Jumalan kansan paimenet on otettu meidän joukostamme. Paimen on yksi meistä; ja me tunnistamme paimenen hänen äänestään: Kristus käyttää paimenen ääntä omana äänenään, ja lausuu meille ihania, eläväksitekeviä sanoja.
keskiviikko 25. helmikuuta 2009
Katumus on uusi luominen
Tuhkakeskiviikko puhuu meille tänään tuhkasta, tomusta. Tuhka muistuttaa meitä ennen kaikkea katoavaisuudesta. Tuli polttaa ja tuhkauttaa kaiken, ja niin ihminenkin tomuuntuu. Tuhka muistuttaa meitä katumuksesta, siitä että meidän syntimme ovat haavoittaneet itseämme, lähimmäisiämme, Jumalaa.
Katumuksemme ei muuta Jumalaa vaan se muuttaa meitä. Joelin kirjassa meitä kehoitetaan kääntymykseen, katumukseen, ja kirjoitetaan Hän voi muuttaa mielensä, peruuttaa määräämänsä rangaistuksen. Augustinus kirjoittaa viisaasti, että Jumalan viha ei ole itse asiassa mitään muuta kuin kadotustuomio, joka on kaiken yllä. Tämä tuomio on meidän yllämme meidän omasta syystämme. Me olemme itse kääntyneet Jumalasta pois ja näin hankkineet itsemme päälle kadotuksen, hänen vihansa; ei Jumala kuitenkaan muuta mieltään, sillä alati hän on anteeksiantava ja laupias, hän on kärsivällinen ja hänen hyvyytensä on suuri. (Joel 2) Kun ihminen kääntyy, ei Jumala muuta mieltään hänen suhteensa. Jumala on aina hyvä, laupias, rakastava, eikä hän ole niin kuin häilyväinen ja muuttuvainen ihminen, joka päättää yhtä, mutta kiertää päätöksensä, muuttaa mieltään. Ei, alati hän on hyvä meitä kohtaan, ihmisiä rakastava Jumala, ja me itse olemme kadotuksen alle joutuneet omasta syystämme, omasta syystämme, omasta suuresta syystämme.
Mitä onkaan siis se, että ihminen on kääntynyt pois Jumalasta? Lankeemus ja kääntymys ovat vastakohtaisia tapahtumia: ihminen on langennut ja kääntynyt Jumalasta pois - nyt Jumala kutsuu meitä kääntymään takaisin ja katumaan! Hän on mahdollistanut tämän armollaan, joka vaikuttaa meissä ja saa aikaan, että meidän tahtomme kääntyy hänen puoleensa. Katumus on kääntymyksen alku, katumus ja tuhka.
Tuhka, tomu ei ole ensisijaisesti kuoleman, katoavaisuuden merkki. Se on luomisen merkki: Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. (Gen. 2) Ensin oli tomua, sitten siitä tehtiin ihminen; ensin oli kuolemaa, sitten oli elämä. Jo ihmisen luominen on esikuva Pojan kärsimyksestä ja riemullisesta voitosta. Synti on turmellut luotua ja meidän on palattava siksi, mitä me olemme jo Kristuksessa. Niinpä meidän on palattava tuhkaksi ja pukeuduttava säkkiin, jotta Jumala voisi meidät uudelleen tomusta muokata todelliseksi ihmiseksi.
Alkava paastonaika kutsuu meitä palaamaan tomuksi, tuhkaksi, jotta Jumala voisi luoda meidät uudesti ja aloittaa luomisen kahdeksannen päivän, Herran päivän, illattoman päivän, joka ei koskaan pääty vaan joka sulkee koko maailman syleilyynsä. Meidän katumuksemme saa aikaan se, että me olemme kuulleet hyvän sanoman ylösnousemuksesta. Meidän katumuksemme on kahdeksannen päivän aamuhämärä, jolloin Magdalan Maria rientää tyhjälle haudalle. Meidän katumuksemme on valmistautumista ylösnousseen kohtaamiseen.
Neljäkymmentä paaston askelta,
jolloin sisällämme on aamuhämärä
ja otsassamme luomisen alku;
ristin kuolema on ihmisen luominen,
tomusta nousee ylösnoussut.
Tuhkaantukaamme!
Katumuksemme ei muuta Jumalaa vaan se muuttaa meitä. Joelin kirjassa meitä kehoitetaan kääntymykseen, katumukseen, ja kirjoitetaan Hän voi muuttaa mielensä, peruuttaa määräämänsä rangaistuksen. Augustinus kirjoittaa viisaasti, että Jumalan viha ei ole itse asiassa mitään muuta kuin kadotustuomio, joka on kaiken yllä. Tämä tuomio on meidän yllämme meidän omasta syystämme. Me olemme itse kääntyneet Jumalasta pois ja näin hankkineet itsemme päälle kadotuksen, hänen vihansa; ei Jumala kuitenkaan muuta mieltään, sillä alati hän on anteeksiantava ja laupias, hän on kärsivällinen ja hänen hyvyytensä on suuri. (Joel 2) Kun ihminen kääntyy, ei Jumala muuta mieltään hänen suhteensa. Jumala on aina hyvä, laupias, rakastava, eikä hän ole niin kuin häilyväinen ja muuttuvainen ihminen, joka päättää yhtä, mutta kiertää päätöksensä, muuttaa mieltään. Ei, alati hän on hyvä meitä kohtaan, ihmisiä rakastava Jumala, ja me itse olemme kadotuksen alle joutuneet omasta syystämme, omasta syystämme, omasta suuresta syystämme.
Mitä onkaan siis se, että ihminen on kääntynyt pois Jumalasta? Lankeemus ja kääntymys ovat vastakohtaisia tapahtumia: ihminen on langennut ja kääntynyt Jumalasta pois - nyt Jumala kutsuu meitä kääntymään takaisin ja katumaan! Hän on mahdollistanut tämän armollaan, joka vaikuttaa meissä ja saa aikaan, että meidän tahtomme kääntyy hänen puoleensa. Katumus on kääntymyksen alku, katumus ja tuhka.
Tuhka, tomu ei ole ensisijaisesti kuoleman, katoavaisuuden merkki. Se on luomisen merkki: Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. (Gen. 2) Ensin oli tomua, sitten siitä tehtiin ihminen; ensin oli kuolemaa, sitten oli elämä. Jo ihmisen luominen on esikuva Pojan kärsimyksestä ja riemullisesta voitosta. Synti on turmellut luotua ja meidän on palattava siksi, mitä me olemme jo Kristuksessa. Niinpä meidän on palattava tuhkaksi ja pukeuduttava säkkiin, jotta Jumala voisi meidät uudelleen tomusta muokata todelliseksi ihmiseksi.
Alkava paastonaika kutsuu meitä palaamaan tomuksi, tuhkaksi, jotta Jumala voisi luoda meidät uudesti ja aloittaa luomisen kahdeksannen päivän, Herran päivän, illattoman päivän, joka ei koskaan pääty vaan joka sulkee koko maailman syleilyynsä. Meidän katumuksemme saa aikaan se, että me olemme kuulleet hyvän sanoman ylösnousemuksesta. Meidän katumuksemme on kahdeksannen päivän aamuhämärä, jolloin Magdalan Maria rientää tyhjälle haudalle. Meidän katumuksemme on valmistautumista ylösnousseen kohtaamiseen.
Neljäkymmentä paaston askelta,
jolloin sisällämme on aamuhämärä
ja otsassamme luomisen alku;
ristin kuolema on ihmisen luominen,
tomusta nousee ylösnoussut.
Tuhkaantukaamme!
sunnuntai 22. helmikuuta 2009
Pappeus on mahdoton
Pappisvirka on vavisuttava virka. Vihkimyksessä piispa laskee kätensä Kristukselta ja Kirkolta saamallaan vallalla vihkien, erottaen ja pyhittäen vihittävän papiksi Kirkon palvelukseen aina ja kaikkialla.
Aina ja kaikkialla. Tämä on jotain vavisuttavaa. Miten pappi palvelee aina ja kaikkialla? Kyse ei ole siitä, että hän on aina ja kaikkialla moraalinen esikuva, eihän kukaan meistä ole niin pyhittynyt, ettei koskaan lankeaisi. On totta, että pappi lupaa olla esikuva seurakunnalleen, myös moraalisesti. Esikuvallisuus on myös esikuvallisuutta katumuksessa ja armon luo tulemisessa. Vaatimukset, jotka papille asetetaan, ovat mahdottomia.
Toisaalta, mitä on pappeus? Se on palvelijanvirka. Maallikko erotetaan muista ja tehdään muiden palvelijaksi; muut puolestaan korottavat tämän palvelijan ylemmäs ja kunnioittavat häntä, koska pappi on heidän palvelijansa, sillä tiedätte, kuinka on sanottu viimeiset tulevan ensimmäisiksi. Jos nyt pappeus on palvelijanvirka, niin mitä tarkoittaa olla juuri pappi aina ja kaikkialla?
Olla Jumalan edustajana, välikätenä, armon välittäjänä, sanoman julistajana, lohdutuksen tuojana. Pappisviran vavisuttavuus on siinä, että se kantaa koko ajan mukanaan armoa ja velvollisuutta sen jakamiseen. Armo muuttaa elämät, se uudistaa ne, se saa ne kukkimaan ja tuottamaan hedelmää. Ja kaikki tämä "valta" on papilla. Hänen sanansa voivat avata ja sulkea, mutta laupiaasti hän jakaa armoa kaikille, jotka sitä pyytävät; ja pyytämättäkin hän jakaa armottomille.
Pappisviran järisyttävyys ei ole siinä, että hän on niin pyhä, moraalisesti korkealla tai suuri herra, joka hallitsee kirkkoa sanansa miekalla. Ei, se nousee siitä, että hänen kauttaan Kristus on armahtajana kansansa keskellä. Hän toimittaa virkansa tehtäviä uskollisena Kristukselle, jonka persoonassa hän toimii ja armoa levittää. Ei hän edusta itseään, vaan toista, jolle on antanut koko elämänsä. Tämä velvollisuus, tämä oikeus, tämä virka on mahdoton.
Kyse ei ole siitä, kuka saa toimittaa sakramentit. Kyse ei ole siitä, kuka saa saarnata. Kyse ei ole siitä, kuka saa seistä muiden katseltava alttarilla. Kyse on siitä, kenen pitää seistä siellä, kenen pitää rukoilla Kirkon ikiaikaiset rukoukset, kenen pitää tuoda julki tämänhetkinen hätä, kenen velvollisuus on nousta ja yhä uudelleen ruokkia armon sanalla laumaa, kenen tulee toimittaa konsekraatio ja jakaa laumalle ruoaksi itse Jumala: Murretaan ja osiin jaetaan Jumalan Karitsa, joka on murrettava, mutta samalla jakaantumaton, aina syötävä, mutta ei koskaan kuluva, vaan siitä osallistuvia pyhittävä. (Jumalallinen liturgia)
Älköön nousko pyhään palveluvirkaan se, joka ei tahdo palvella,
pysyköön erossa se, joka etsii omaa kunniaansa ja valtaa yli muiden;
otettakoon se, joka tahtoo palvella vajavaisena, mutta täydestä sydämestään,
erotettakoon se, joka etsii Herransa kunniaa ja ihmisten autuutta;
jotta hän ei toisi tullessaan riitaa, epäsopua, väittelyitä,
vaan hänen käsistään annettaisiin yksimielisyys,
hänen huuliltaan oikea oppi ja iloinen julistus,
hänen läsnäolossaan rauha ja rakkaus;
sillä hän toimittaa pyhää pappispalvelusta Herralle, meidän Jumalallemme,
Hänen ruumiilleen, joka me olemme.
On aika aloittaa pyhä palvelus: Siunaa, isä!
Aina ja kaikkialla. Tämä on jotain vavisuttavaa. Miten pappi palvelee aina ja kaikkialla? Kyse ei ole siitä, että hän on aina ja kaikkialla moraalinen esikuva, eihän kukaan meistä ole niin pyhittynyt, ettei koskaan lankeaisi. On totta, että pappi lupaa olla esikuva seurakunnalleen, myös moraalisesti. Esikuvallisuus on myös esikuvallisuutta katumuksessa ja armon luo tulemisessa. Vaatimukset, jotka papille asetetaan, ovat mahdottomia.
Toisaalta, mitä on pappeus? Se on palvelijanvirka. Maallikko erotetaan muista ja tehdään muiden palvelijaksi; muut puolestaan korottavat tämän palvelijan ylemmäs ja kunnioittavat häntä, koska pappi on heidän palvelijansa, sillä tiedätte, kuinka on sanottu viimeiset tulevan ensimmäisiksi. Jos nyt pappeus on palvelijanvirka, niin mitä tarkoittaa olla juuri pappi aina ja kaikkialla?
Olla Jumalan edustajana, välikätenä, armon välittäjänä, sanoman julistajana, lohdutuksen tuojana. Pappisviran vavisuttavuus on siinä, että se kantaa koko ajan mukanaan armoa ja velvollisuutta sen jakamiseen. Armo muuttaa elämät, se uudistaa ne, se saa ne kukkimaan ja tuottamaan hedelmää. Ja kaikki tämä "valta" on papilla. Hänen sanansa voivat avata ja sulkea, mutta laupiaasti hän jakaa armoa kaikille, jotka sitä pyytävät; ja pyytämättäkin hän jakaa armottomille.
Pappisviran järisyttävyys ei ole siinä, että hän on niin pyhä, moraalisesti korkealla tai suuri herra, joka hallitsee kirkkoa sanansa miekalla. Ei, se nousee siitä, että hänen kauttaan Kristus on armahtajana kansansa keskellä. Hän toimittaa virkansa tehtäviä uskollisena Kristukselle, jonka persoonassa hän toimii ja armoa levittää. Ei hän edusta itseään, vaan toista, jolle on antanut koko elämänsä. Tämä velvollisuus, tämä oikeus, tämä virka on mahdoton.
Kyse ei ole siitä, kuka saa toimittaa sakramentit. Kyse ei ole siitä, kuka saa saarnata. Kyse ei ole siitä, kuka saa seistä muiden katseltava alttarilla. Kyse on siitä, kenen pitää seistä siellä, kenen pitää rukoilla Kirkon ikiaikaiset rukoukset, kenen pitää tuoda julki tämänhetkinen hätä, kenen velvollisuus on nousta ja yhä uudelleen ruokkia armon sanalla laumaa, kenen tulee toimittaa konsekraatio ja jakaa laumalle ruoaksi itse Jumala: Murretaan ja osiin jaetaan Jumalan Karitsa, joka on murrettava, mutta samalla jakaantumaton, aina syötävä, mutta ei koskaan kuluva, vaan siitä osallistuvia pyhittävä. (Jumalallinen liturgia)
Älköön nousko pyhään palveluvirkaan se, joka ei tahdo palvella,
pysyköön erossa se, joka etsii omaa kunniaansa ja valtaa yli muiden;
otettakoon se, joka tahtoo palvella vajavaisena, mutta täydestä sydämestään,
erotettakoon se, joka etsii Herransa kunniaa ja ihmisten autuutta;
jotta hän ei toisi tullessaan riitaa, epäsopua, väittelyitä,
vaan hänen käsistään annettaisiin yksimielisyys,
hänen huuliltaan oikea oppi ja iloinen julistus,
hänen läsnäolossaan rauha ja rakkaus;
sillä hän toimittaa pyhää pappispalvelusta Herralle, meidän Jumalallemme,
Hänen ruumiilleen, joka me olemme.
On aika aloittaa pyhä palvelus: Siunaa, isä!
maanantai 19. tammikuuta 2009
Ikoni mielessä: Kristuksen kaste
Olen hieman myöhässä, mutta puhutaan nyt hieman loppiaisesta. Loppiainen on paremmalta nimeltään epifania. Se tarkoittaa Jumalan ilmestymistä. Siihen liittyy Kristuksen kaste ja toisaalta itämaan tietäjät. Ikoni mielessä -kuva on tällä kertaa siis loppiaisesta, mutta liitän tähän lyhyen hartauspohdiskelun.
Kuinka loppiainen on epifania, Jumalan ilmestyminen? Itämaan tietäjät - joita perinteisesti on nähty olleen kolme, vaikkei Raamatussa puhutaan tietäjien vaan lahjojen määrästä - tulivat Jeesuksen luo. Tietäjät (μαγοι), paremminkin maagit, edustavat lahjoja tuodessaan koko ihmiskuntaa. Parhainkin ihmisten viisaus, kaikki yritykset hallita luomakuntaa maagisesti, tietämyksellä tai riiteillä, kalpenevat Kristus-lapsen edessä. Kristus syntyi yöllä, salattuna, ja vasta aamu paljasti maailmalle, että hän oli syntynyt. Vai paljastiko? Eihän Kristusta silloin kuulutettu koko maailmalle; mutta tähti alkoi loistaa ja paljasti niille, jotka maallisesta viisaudesta jotain ymmärsivät, että nyt oli tapahtunut jotain erityistä - ja niinpä he lähtivät salaisuuden luo. Maallinen viisaus toi heidät lapsi-Jumalan luo, jonka edessä he polvistuivat. He toivat kaikki lahjansa, sen parhaan, mitä heillä oli, Kristukselle, Jumalalle, jotta hän käyttäisi sitä, niin kuin tahtoisi. Kaikki maallinen viisaus onkin Jumalan käytössä. Se ei voi saavuttaa jumalallistumista, mutta me voimme antaa kaiken maallisen viisauden Jumalan käyttöön.
Loppiainen on myös Kristuksen kasteen juhla. Kristuksen julkinen toiminta alkoi kasteesta, jonka jälkeen hän lähti erämaahan valmistautumaan. Tämä oli epifania, Jumalan ilmestyminen, sillä Johanneksen kastaessa paljastui hänen olevan Jumalan Poika: Pyhä Henki kyyhkysen muodossa laskeutui hänen ylleen ja kuului Isän ääni, joka sanoi "Tämä on minun rakas Poikani". Paitsi Kristus paljasti, että hän itse on Jumala, niin hän myös paljasti, että pyhää Kolminaisuutta voidaan lähestyä vain Hänen kauttaan - lihaksitulleen Sanan kautta.
Joulu oli vielä aikaa, jolloin Kristus oli salattu, mutta epifania aloittaa hänen paljastumisensa. Kasteen kautta meidät johdatetaan autiomaan odotukseen ja pyhän viikon viettoon. Pyhä viikko huipentuu kolmen päivän juhlaan: kiirastorstaina pyhän sakramentin asettamisen juhlaan, pitkäperjantaina hänen kärsimyksensä muistoon ja sunnuntaina hänen riemullisen ylösnousemuksensa juhlaan - joka puolestaan aloittaa uuden epifania-jakson, jonka aikana Kristus osoittaa olevansa ylösnoussut Herra, jolla on valta ja voima ja kunnia!
Kirkkovuosi näyttäisi siis jakaantuvan kahteen epifania-jaksoon. Ensimmäinen epifania-jakso alkaa loppiaisesta ja päättyy pitkäperjantaihin ja keskittyy Kristuksen ilmestymiseen lihassa t.s. ihmisenä - pääsiäinen aloittaa toisen epifania-jakson, joka keskittyy Kristuksen ilmestymiseen ylösnousseena Herrana, ja tämä jakso päättyy helatorstaihin, kunnes alkaa Pyhän Hengen ilmestyminen t. epifania helluntaina ja täyttää koko kirkkovuoden - kunnes lopulta juhlimme Kristuksen kuninkuuden sunnuntaita, joka onkin Kristuksen viimeisen epifanian l. paruusian odotusjuhla.
Kuinka loppiainen on epifania, Jumalan ilmestyminen? Itämaan tietäjät - joita perinteisesti on nähty olleen kolme, vaikkei Raamatussa puhutaan tietäjien vaan lahjojen määrästä - tulivat Jeesuksen luo. Tietäjät (μαγοι), paremminkin maagit, edustavat lahjoja tuodessaan koko ihmiskuntaa. Parhainkin ihmisten viisaus, kaikki yritykset hallita luomakuntaa maagisesti, tietämyksellä tai riiteillä, kalpenevat Kristus-lapsen edessä. Kristus syntyi yöllä, salattuna, ja vasta aamu paljasti maailmalle, että hän oli syntynyt. Vai paljastiko? Eihän Kristusta silloin kuulutettu koko maailmalle; mutta tähti alkoi loistaa ja paljasti niille, jotka maallisesta viisaudesta jotain ymmärsivät, että nyt oli tapahtunut jotain erityistä - ja niinpä he lähtivät salaisuuden luo. Maallinen viisaus toi heidät lapsi-Jumalan luo, jonka edessä he polvistuivat. He toivat kaikki lahjansa, sen parhaan, mitä heillä oli, Kristukselle, Jumalalle, jotta hän käyttäisi sitä, niin kuin tahtoisi. Kaikki maallinen viisaus onkin Jumalan käytössä. Se ei voi saavuttaa jumalallistumista, mutta me voimme antaa kaiken maallisen viisauden Jumalan käyttöön.
Loppiainen on myös Kristuksen kasteen juhla. Kristuksen julkinen toiminta alkoi kasteesta, jonka jälkeen hän lähti erämaahan valmistautumaan. Tämä oli epifania, Jumalan ilmestyminen, sillä Johanneksen kastaessa paljastui hänen olevan Jumalan Poika: Pyhä Henki kyyhkysen muodossa laskeutui hänen ylleen ja kuului Isän ääni, joka sanoi "Tämä on minun rakas Poikani". Paitsi Kristus paljasti, että hän itse on Jumala, niin hän myös paljasti, että pyhää Kolminaisuutta voidaan lähestyä vain Hänen kauttaan - lihaksitulleen Sanan kautta.
Joulu oli vielä aikaa, jolloin Kristus oli salattu, mutta epifania aloittaa hänen paljastumisensa. Kasteen kautta meidät johdatetaan autiomaan odotukseen ja pyhän viikon viettoon. Pyhä viikko huipentuu kolmen päivän juhlaan: kiirastorstaina pyhän sakramentin asettamisen juhlaan, pitkäperjantaina hänen kärsimyksensä muistoon ja sunnuntaina hänen riemullisen ylösnousemuksensa juhlaan - joka puolestaan aloittaa uuden epifania-jakson, jonka aikana Kristus osoittaa olevansa ylösnoussut Herra, jolla on valta ja voima ja kunnia!
Kirkkovuosi näyttäisi siis jakaantuvan kahteen epifania-jaksoon. Ensimmäinen epifania-jakso alkaa loppiaisesta ja päättyy pitkäperjantaihin ja keskittyy Kristuksen ilmestymiseen lihassa t.s. ihmisenä - pääsiäinen aloittaa toisen epifania-jakson, joka keskittyy Kristuksen ilmestymiseen ylösnousseena Herrana, ja tämä jakso päättyy helatorstaihin, kunnes alkaa Pyhän Hengen ilmestyminen t. epifania helluntaina ja täyttää koko kirkkovuoden - kunnes lopulta juhlimme Kristuksen kuninkuuden sunnuntaita, joka onkin Kristuksen viimeisen epifanian l. paruusian odotusjuhla.
lauantai 27. joulukuuta 2008
Vanhurskaat kumartavat Herraa
(Tämän ajatuksen heitin ilmoille ex-tempore jouluyön hartaudesta. Olin toki pohtinut aihetta aika paljon päivällä. Olkoon se kuitenkin teille nyt ajatuksena.)
Olette varmasti huomanneet, kuinka paljon lunta on satanut viime päivinä, ja kuinka puut ovat kumartuneina valkoisen lumen painosta. Meistä kristityistä sanotaan, että kasteessa me puemme yllemme Kristuksen vanhurskauden ja pyhyyden. Se kuvataan valkeaksi niin kuin kastemekko. Nyt puut ovat taipuneet lumen alla. Jumala on valkaissut puut ja nyt ne kumartuvat.
(Kuten huomaatte, tämä oli ilmoille heitetty ajatus, joka on mielestäni aika kaunis. Jätin sen tarkoituksella selittämättä loppuun asti.)
Olette varmasti huomanneet, kuinka paljon lunta on satanut viime päivinä, ja kuinka puut ovat kumartuneina valkoisen lumen painosta. Meistä kristityistä sanotaan, että kasteessa me puemme yllemme Kristuksen vanhurskauden ja pyhyyden. Se kuvataan valkeaksi niin kuin kastemekko. Nyt puut ovat taipuneet lumen alla. Jumala on valkaissut puut ja nyt ne kumartuvat.
(Kuten huomaatte, tämä oli ilmoille heitetty ajatus, joka on mielestäni aika kaunis. Jätin sen tarkoituksella selittämättä loppuun asti.)
perjantai 24. lokakuuta 2008
Armon kokemuksen valossa psalmi 59
Tänään nukkumaan mennessä koin ilmeisesti Jumalan vaikutuksesta armon. Kävin ajattelemaan menneisyyttäni ja pohtien kaikkea mennyttä, eri tilanteita ja henkilöitä piirsin mielessäni ristin jokaisen yli. "Herra, tämänkin sinä olet antanut anteeksi." "Herra, tuohon sinä johdatit minua." Jotenkin tämä kokemus vertautuu armeijassa kokemaani äärimmäiseen johdatuksen tunteeseen, jonka muistan edelleen: kävelin Hoikankankaalla kohti sotilaskotia ja tunsin, että johdatus on vienyt minut tähän asti niin, että kaikki on kohdallaan.
Kuuntelin tämän kokemuksen vallassa psalmia 59 ja tahdon jakaa siihen liittyvät pohdinnat nyt kanssanne. Tämä on sitten lähinnä minä-muotoinen hartausteksti, koska se niin liittyy tämäniltaiseen kokemukseen. En ole jäsennellyt hirveästi. Toivottavasti tästä kovin henkilökohtaisesta psalmitulkinnasta on jotain hyötyä myös blogin lukijoille. Tämä ei nyt kuitenkaan ole mikään "tiskatessani tuli mieleen" -juttu...
Psalmin 59 tulkintaa, ja rukous Jumalalle
Kasotaanpa ensimmäistä jaksoa, jakeesta 1 selaan asti eli jakeen 6 loppuun. Kuka on tämä vihollinen, joka käy kimppuun? Se on menneisyys tai Syyttäjä, joka tahtoo muuttaa kiitoksemme suruksi. Niin psalmissa rukoillaan: suojele minua, Jumala, armollasi, kun syyttäjät käyvät kimppuuni. Kyse on paitsi Saatanasta, niin myös omista ajatuksistani. Ne ahdistavat minua nurkkaan, sillä tiedän, että Jumala on Vanhurskas, ja tiedän, että Jumala on Rakkaus.
Pelasta minut pahantekijöiltä, pelasta murhamiehiltä. Murehtiva mieli tekee pahaa. Itse helposti käyn itseäni vastaan ja murhaan itseni vaatiessani itseltä liikaa, täydellisyyttä myös anteeksiannetun menneisyyden suhteen. He vaanivat henkeäni, heti ottaakseen sen pois ensimmäisestä synninteosta; heti kun rikon sinua vastaan omat ajatukseni tulevat ja syyttävät minua sinun lakisi edessä, ja ne ovat väkivahvat, en voi vastustaa niitä. Kuitenkin sinun sanasi on tehnyt minusta puhtaan, en ole rikkonut, enkä tehnyt väärin; koska sinä Herra, olet poistanut rikkomukseni ja tahrani. Sinä, Herra, olet tehnyt syyllisestä viattoman, mutta ajatukset syöksyvät kimppuuni ja yrittävät tarrata minulta onneni. Tule siis sinä, Herra, auttamaan minua ja lohduttamaan minua, vahvistamaan minua armollasi. Tule auttamaan! Herää, herää minussa, ja nouse jo, nouse jo sydämeni pimeyden keskellä olevalta valtaistuimeltasi ja puhalla yli koko olemukseni. Tuomitse minut itseni tuomitsemisesta, oi ainut Tuomari, ja vapauta minut! Tuhoa ajatukset, jotka ahdistavat minut nurkkaan!
He tulevat joka ilta, joka ilta minä käyn itse syyttämään itseäni. He kiertelevät kaupungissa, minun muistoissani, ja yhä uudelleen nostavat tilanteita, joissa olen rikkonut ja tuhonnut, vaatinut ja murskannut. Syytös sivaltaa minuun, koska minä tiedän, että olen syyllinen, mea culpa, mea culpa, mea maxima culpa. Silloin, kun olen ahdistunut itseni kanssa, luulen, ettet kuule; syntini ovat kadottaneet sinut.
Sinä naurat minulle, minun typeryydelleni, hyväntahtoisesti. Sinä pidät pilkkanasi minua, joka teen itsestäni tuomarin. Nyt minä ymmärrän, Herra; sinä annat minulle voimaa sanoa syytöksille: ei, Jumala on armahtanut minut. Tänään minä söin armosi, Jumala, ja minä olen armoa täynnä, jopa ylitsevuotava. Sinä olet taivaallinen ruoka, joka voimistaa minut käymään taisteluun.
Sinä kuljit edelläni, oi Kristus, ja näytit, että synti tuhotaan, poistetaan ja pyyhitään. Ylösnousemuksesi kirkkaudella sinä näytit, minkä tahdot antaa minullekin. Sinä annat minun nähdä syyttäjän kohtalon; se heitetään pois!
Kuitenkin vielä jätät minuun, Herrani, syyttäjän, joka varoittaa minua tekemästä syntiä sinua vastaan. Kiitoksen kansa mielessäni ei saa unohtaa sinua, ja silloin, kun syyttäjä on voitettu ja nujerrettu ja lyöty maahan, se näkee voiton lipun. Sinä olet ajanut hajalle suurella armollasi ja anteeksiannollasi minun mielestäni pahat ajatukset, olet heittänyt ne mieleni kuuteen eri kolkkaan.
Tee minua vahingoittavista mielenliikkeistä loppu, Herrani! Hävitä heidät! Jumala, sinä hallitset myös minua, joka olen petturi, sinä hallitset koko maata, niin hyviä kuin pahoja. Sinä annat anteeksi minun menneisyyteni ja tahdot minun turvaavan sinuun tulevaisuudessa, yhä uudelleen ja uudelleen, joka aamu ja ilta. Taas ja taas pahuus nousee, ja jos en ruoki niitä, syytöksiäni itseäni vastaan, ne etsivät ja sanovat: syntiä olet tehnyt, syntiä varmasti, syntinen kun olet! Synti on kuitenkin katoavaista ja armo katoamatonta.
"Mutta minä laulan sinun voimastasi
ja ylistän sinun uskollisuuttasi joka aamu,
sillä sinä olet turvani,
pakopaikka hädän päivänä."
Siunaa, Herrani, menneisyyttäni ja kaikkia sen henkilöitä. Johdata heidän elämäänsä. Ole heidän kanssaan. Puolusta, pelasta, armahda ja varjele heitä, Jumala, sinun armollasi.
"Jumala, minun voimani, sinulle minä laulan, sillä sinä olet turvani, uskollinen Jumalani."
Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen!
Tulkinnan yhteenvetoja
Tänään psalmi kertoi minulle siis minusta itsestäni. Viholliset ovat omia syyttäviä ajatuksiani, jotka käyvät minua vastaan, ja Jumala ajaa ne pois. Hän kuitenkin jättää niitä jäljelle, etten hairahtuisi syntiin. Jumala on tehnyt minusta viattoman pyhien sakramenttiensa voimalla, Sanan voimalla. Minulla ei ole oikeutta tuomita itseäni, sillä vain Jumala on oikeamielinen ja Tuomari. Kristus, meidän Jumalamme, on jopa ainut Tuomari. Ja jos kerran Tuomari itse kuoli meidän puolestamme, mitä meillä on pelättävää? Ei mitään. Voimme siis iloita armon laajuudesta!
Kuuntelin tämän kokemuksen vallassa psalmia 59 ja tahdon jakaa siihen liittyvät pohdinnat nyt kanssanne. Tämä on sitten lähinnä minä-muotoinen hartausteksti, koska se niin liittyy tämäniltaiseen kokemukseen. En ole jäsennellyt hirveästi. Toivottavasti tästä kovin henkilökohtaisesta psalmitulkinnasta on jotain hyötyä myös blogin lukijoille. Tämä ei nyt kuitenkaan ole mikään "tiskatessani tuli mieleen" -juttu...
Psalmin 59 tulkintaa, ja rukous Jumalalle
Kasotaanpa ensimmäistä jaksoa, jakeesta 1 selaan asti eli jakeen 6 loppuun. Kuka on tämä vihollinen, joka käy kimppuun? Se on menneisyys tai Syyttäjä, joka tahtoo muuttaa kiitoksemme suruksi. Niin psalmissa rukoillaan: suojele minua, Jumala, armollasi, kun syyttäjät käyvät kimppuuni. Kyse on paitsi Saatanasta, niin myös omista ajatuksistani. Ne ahdistavat minua nurkkaan, sillä tiedän, että Jumala on Vanhurskas, ja tiedän, että Jumala on Rakkaus.
Pelasta minut pahantekijöiltä, pelasta murhamiehiltä. Murehtiva mieli tekee pahaa. Itse helposti käyn itseäni vastaan ja murhaan itseni vaatiessani itseltä liikaa, täydellisyyttä myös anteeksiannetun menneisyyden suhteen. He vaanivat henkeäni, heti ottaakseen sen pois ensimmäisestä synninteosta; heti kun rikon sinua vastaan omat ajatukseni tulevat ja syyttävät minua sinun lakisi edessä, ja ne ovat väkivahvat, en voi vastustaa niitä. Kuitenkin sinun sanasi on tehnyt minusta puhtaan, en ole rikkonut, enkä tehnyt väärin; koska sinä Herra, olet poistanut rikkomukseni ja tahrani. Sinä, Herra, olet tehnyt syyllisestä viattoman, mutta ajatukset syöksyvät kimppuuni ja yrittävät tarrata minulta onneni. Tule siis sinä, Herra, auttamaan minua ja lohduttamaan minua, vahvistamaan minua armollasi. Tule auttamaan! Herää, herää minussa, ja nouse jo, nouse jo sydämeni pimeyden keskellä olevalta valtaistuimeltasi ja puhalla yli koko olemukseni. Tuomitse minut itseni tuomitsemisesta, oi ainut Tuomari, ja vapauta minut! Tuhoa ajatukset, jotka ahdistavat minut nurkkaan!
He tulevat joka ilta, joka ilta minä käyn itse syyttämään itseäni. He kiertelevät kaupungissa, minun muistoissani, ja yhä uudelleen nostavat tilanteita, joissa olen rikkonut ja tuhonnut, vaatinut ja murskannut. Syytös sivaltaa minuun, koska minä tiedän, että olen syyllinen, mea culpa, mea culpa, mea maxima culpa. Silloin, kun olen ahdistunut itseni kanssa, luulen, ettet kuule; syntini ovat kadottaneet sinut.
Sinä naurat minulle, minun typeryydelleni, hyväntahtoisesti. Sinä pidät pilkkanasi minua, joka teen itsestäni tuomarin. Nyt minä ymmärrän, Herra; sinä annat minulle voimaa sanoa syytöksille: ei, Jumala on armahtanut minut. Tänään minä söin armosi, Jumala, ja minä olen armoa täynnä, jopa ylitsevuotava. Sinä olet taivaallinen ruoka, joka voimistaa minut käymään taisteluun.
Sinä kuljit edelläni, oi Kristus, ja näytit, että synti tuhotaan, poistetaan ja pyyhitään. Ylösnousemuksesi kirkkaudella sinä näytit, minkä tahdot antaa minullekin. Sinä annat minun nähdä syyttäjän kohtalon; se heitetään pois!
Kuitenkin vielä jätät minuun, Herrani, syyttäjän, joka varoittaa minua tekemästä syntiä sinua vastaan. Kiitoksen kansa mielessäni ei saa unohtaa sinua, ja silloin, kun syyttäjä on voitettu ja nujerrettu ja lyöty maahan, se näkee voiton lipun. Sinä olet ajanut hajalle suurella armollasi ja anteeksiannollasi minun mielestäni pahat ajatukset, olet heittänyt ne mieleni kuuteen eri kolkkaan.
Tee minua vahingoittavista mielenliikkeistä loppu, Herrani! Hävitä heidät! Jumala, sinä hallitset myös minua, joka olen petturi, sinä hallitset koko maata, niin hyviä kuin pahoja. Sinä annat anteeksi minun menneisyyteni ja tahdot minun turvaavan sinuun tulevaisuudessa, yhä uudelleen ja uudelleen, joka aamu ja ilta. Taas ja taas pahuus nousee, ja jos en ruoki niitä, syytöksiäni itseäni vastaan, ne etsivät ja sanovat: syntiä olet tehnyt, syntiä varmasti, syntinen kun olet! Synti on kuitenkin katoavaista ja armo katoamatonta.
"Mutta minä laulan sinun voimastasi
ja ylistän sinun uskollisuuttasi joka aamu,
sillä sinä olet turvani,
pakopaikka hädän päivänä."
Siunaa, Herrani, menneisyyttäni ja kaikkia sen henkilöitä. Johdata heidän elämäänsä. Ole heidän kanssaan. Puolusta, pelasta, armahda ja varjele heitä, Jumala, sinun armollasi.
"Jumala, minun voimani, sinulle minä laulan, sillä sinä olet turvani, uskollinen Jumalani."
Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen!
Tulkinnan yhteenvetoja
Tänään psalmi kertoi minulle siis minusta itsestäni. Viholliset ovat omia syyttäviä ajatuksiani, jotka käyvät minua vastaan, ja Jumala ajaa ne pois. Hän kuitenkin jättää niitä jäljelle, etten hairahtuisi syntiin. Jumala on tehnyt minusta viattoman pyhien sakramenttiensa voimalla, Sanan voimalla. Minulla ei ole oikeutta tuomita itseäni, sillä vain Jumala on oikeamielinen ja Tuomari. Kristus, meidän Jumalamme, on jopa ainut Tuomari. Ja jos kerran Tuomari itse kuoli meidän puolestamme, mitä meillä on pelättävää? Ei mitään. Voimme siis iloita armon laajuudesta!
tiistai 23. syyskuuta 2008
Hartauskirjoitus Kauhajoen tapahtumien johdosta
Herra, avaa minun huuleni,
niin suuni julistaa sinun kunniaasi.
Näillä psalmin sanoilla alkaa jokainen hetkipalvelus, jossa kristillinen kirkko tuo jokaisen hetken Jumalan eteen ja pyytää sille siunausta. Kun Herra avaa meidän huulemme, me julistammme Hänen kunniaansa. Mutta kuinka vaikea onkaan julistaa Herran hyvyyttä ja kunniaa pimeydessä, tuskassa ja kuoleman laaksossa! Kuolema on lähellä, lähempänä kuin aiemmin.
Jumala, ole armollinen, pelasta minut!
Riennä avukseni, Herra!
Kun kulkee kuoleman laakson varjossa, on kirkkaus kaukana. Pimeän laskeutuessa huudan: Jumala, ole armollinen, pelasta minut! Varjot vyöryvät jo ylitseni, ahdistus täyttää minut ja jokaisen solun ja saa huutamaan: Miksi sinä, Kaikkivaltias, annat pahan tulla? Miksi et ota sitä pois?
Kun kirkko näillä sanoilla jokaisena hetkenä tuo itsensä Jumalan eteen ja sanoo: "Herra, avaa minun huuleni", niin ei se tee näin aina iloitakseen kaikesta, vaan hengittääkseen Jumalan läsnäoloa, pelastusta, apua ja kaikkinaista armoa. Joskus sanat täyttyvät sielun sisäisestä kaipauksesta, täyttymättä jääneestä lupauksesta, kauan odotetusta mutta saamatta jääneestä ja joinakin päivinä huulemme laulavat kunniaa Jumalalle täynnä surua, ahdistusta, tuskaa ja kuolemaa.
Mikä siis tuottaa Jumalalle kunniaa? Se että annamme Hänen olla meille todellinen Jumala. Että huudamme Hänen puoleensa: riennä jo pelastamaan! Että Hän saa olla se, johon toivomme ja luottamuksemme laitamme: riennä jo auttamaan!
Sinun käsiisi, Herra, minä annan henkeni.
Sinä pelastat minut kuolemasta, et anna jalkani astua harhaan.
Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
niin suuni julistaa sinun kunniaasi.
Näillä psalmin sanoilla alkaa jokainen hetkipalvelus, jossa kristillinen kirkko tuo jokaisen hetken Jumalan eteen ja pyytää sille siunausta. Kun Herra avaa meidän huulemme, me julistammme Hänen kunniaansa. Mutta kuinka vaikea onkaan julistaa Herran hyvyyttä ja kunniaa pimeydessä, tuskassa ja kuoleman laaksossa! Kuolema on lähellä, lähempänä kuin aiemmin.
Jumala, ole armollinen, pelasta minut!
Riennä avukseni, Herra!
Kun kulkee kuoleman laakson varjossa, on kirkkaus kaukana. Pimeän laskeutuessa huudan: Jumala, ole armollinen, pelasta minut! Varjot vyöryvät jo ylitseni, ahdistus täyttää minut ja jokaisen solun ja saa huutamaan: Miksi sinä, Kaikkivaltias, annat pahan tulla? Miksi et ota sitä pois?
Kun kirkko näillä sanoilla jokaisena hetkenä tuo itsensä Jumalan eteen ja sanoo: "Herra, avaa minun huuleni", niin ei se tee näin aina iloitakseen kaikesta, vaan hengittääkseen Jumalan läsnäoloa, pelastusta, apua ja kaikkinaista armoa. Joskus sanat täyttyvät sielun sisäisestä kaipauksesta, täyttymättä jääneestä lupauksesta, kauan odotetusta mutta saamatta jääneestä ja joinakin päivinä huulemme laulavat kunniaa Jumalalle täynnä surua, ahdistusta, tuskaa ja kuolemaa.
Mikä siis tuottaa Jumalalle kunniaa? Se että annamme Hänen olla meille todellinen Jumala. Että huudamme Hänen puoleensa: riennä jo pelastamaan! Että Hän saa olla se, johon toivomme ja luottamuksemme laitamme: riennä jo auttamaan!
Sinun käsiisi, Herra, minä annan henkeni.
Sinä pelastat minut kuolemasta, et anna jalkani astua harhaan.
Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
perjantai 15. elokuuta 2008
Jesus Christ, You Are My Life
Ensinnäkin, Emilin video Youtubessa on vallan mainio. Siitä innostuin tuohon ensimmäiseen videolla kuuluvaan kappaleeseen, "Jesus Christ, You Are My Life", jonka löytää verkosta googlettamalla. Emilin mukaan kappale on World Youth Day -tapaamisen teemamusiikkeja. Vallan kaunis kappale!
Aina kun kuuntelen tätä laulua, minulle tulee tosi hyvä olo ja tunnen olevani yhteydessä Kristuksen maailmanlaajaan Kirkkoon. Kirkkokuntiemme välinen muuri alkaa ahdistamaan yhä enemmän. Miksi, oi miksi, pitää meidän olla veljistämme erossa?
Lisäksi, tunnen aina lähes vastustamatonta halua kääntyä kohti kotialttariani ja kumartaa kohti Kristuksen ikonia: Jeesus Kristus, Elämäni ja Kuninkaani! Kuunnellessani tätä laulua näen koko maailman kerääntyneen ympyrään Kristuksen ympärille ja kaikki vajoavat kumarrukseen hänen edessään. Ihana mielikuva!
Aina kun kuuntelen tätä laulua, minulle tulee tosi hyvä olo ja tunnen olevani yhteydessä Kristuksen maailmanlaajaan Kirkkoon. Kirkkokuntiemme välinen muuri alkaa ahdistamaan yhä enemmän. Miksi, oi miksi, pitää meidän olla veljistämme erossa?
Lisäksi, tunnen aina lähes vastustamatonta halua kääntyä kohti kotialttariani ja kumartaa kohti Kristuksen ikonia: Jeesus Kristus, Elämäni ja Kuninkaani! Kuunnellessani tätä laulua näen koko maailman kerääntyneen ympyrään Kristuksen ympärille ja kaikki vajoavat kumarrukseen hänen edessään. Ihana mielikuva!
torstai 8. toukokuuta 2008
Päivänavaus perjantaina 9.5.2008
Vanhassa testamentissa oleva Kuninkaiden kirja kertoo eräästä Jumalan profeetasta, miehestä nimeltä Elia. Siihen aikaan Israelissa oli unohdettu Jumala ja moni palvoi epäjumalia. Elia vastusti voimallisesti epäjumalien palvelemista ja sai usein hallitsijoiden vihat niskoilleen. Kuningas jopa yritti surmauttaa Elian. Silloin Elia pakeni takaa-ajajia vuorelle. Hän meni luolaan piiloon. Siellä Elia valitteli Jumalalle, kuinka vaikeaa on olla Jumalan asialla, kun koko ajan kiusataan ja vainotaan. Raamatussa kerrotaan, että tapahtui seuraavaa:
Nykyisiä moderneja termejä käyttäen voidaan kai sanoa, että profeetta Elia oli kokenut "loppuun palamisen", burnoutin. Tulemalla Elian luokse hiljaisessa huminassa Jumala opetti Eliaalle, ettei ihmisen sydämiä käännetä Jumalan puoleen suuttumuksella ja harmittelulla, vaan rakkaudella ja nöyryydellä. Jumala on rakkaus, ilo ja rauha.
Jumala tulee meidänkin luoksemme välillä aika hiljaa. Emme välttämättä huomaa, että hän on luonamme. Vaikka Jumala itse on näkymätön, me saatamme huomata, kuinka Hän toimii. Mutta miten Jumala toimii? Hän toimii vaikka kaverin kautta, joka auttaa pystyyn kun on kaaduttu. Opettajatkin toimivat Jumalan asialla, kun he opettavat. Kun olemme surullisia, Jumala puhuu meidän sydämissämme ja lohduttaa meitä.
Rukoilemme:
Jumala, rakas taivaallinen Isä,
kiitos, että olet meidän kanssamme,
vaikkemme välttämättä huomaa sitä.
Auta meitä muistamaan se silloinkin, kun meillä on vaikeaa.
Siunaa tämä päivä
ja ole meidän kanssamme tänäänkin.
Aamen.
Herran ääni sanoi: "Mene ulos ja seiso vuorella Herran edessä. Herra kulkee siellä ohitsesi." Nousi raju ja mahtava myrsky, se repi vuoria rikki ja murskasi kallioita. Mutta se kävi Herran edellä, myrskyssä Herra ei ollut. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa. Kun Elia kuuli sen, hän peitti kasvonsa viitallaan, meni ulos ja jäi seisomaan luolan suulle.
Nykyisiä moderneja termejä käyttäen voidaan kai sanoa, että profeetta Elia oli kokenut "loppuun palamisen", burnoutin. Tulemalla Elian luokse hiljaisessa huminassa Jumala opetti Eliaalle, ettei ihmisen sydämiä käännetä Jumalan puoleen suuttumuksella ja harmittelulla, vaan rakkaudella ja nöyryydellä. Jumala on rakkaus, ilo ja rauha.
Jumala tulee meidänkin luoksemme välillä aika hiljaa. Emme välttämättä huomaa, että hän on luonamme. Vaikka Jumala itse on näkymätön, me saatamme huomata, kuinka Hän toimii. Mutta miten Jumala toimii? Hän toimii vaikka kaverin kautta, joka auttaa pystyyn kun on kaaduttu. Opettajatkin toimivat Jumalan asialla, kun he opettavat. Kun olemme surullisia, Jumala puhuu meidän sydämissämme ja lohduttaa meitä.
Rukoilemme:
Jumala, rakas taivaallinen Isä,
kiitos, että olet meidän kanssamme,
vaikkemme välttämättä huomaa sitä.
Auta meitä muistamaan se silloinkin, kun meillä on vaikeaa.
Siunaa tämä päivä
ja ole meidän kanssamme tänäänkin.
Aamen.
tiistai 22. huhtikuuta 2008
Cantaten ilo värisee
Viime sunnuntai oli ilon ja laulun päivä, mutta nyt tuo ilo värisee ja laulu muuttuu suruvirreksi (engl. paean). Kaikki ovat varmasti tietoisia viikonloppuna tapahtuneesta Espanjan onnettomuudesta. Ilta-Sanomissa uutisoitiin (IS 22.4.2008) otsikolla "Kirkko itki Katjaa" jumalanpalveluksesta, jossa oli käytetty psalmia 90 tuomaan lohdutusta. "Me katoamme kuin uni aamun tullen, kuin ruoho, joka hetken kukoistaa, joka vielä aamulla viheriöi mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois. --- Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen."
Itse en jaksa juuri nyt surra suuremmin. En osaa ottaa osaa tällaiseen kansalliseen suruun. Kun Jokelan koulusurmat tapahtuivat, seurasin Internetin uutisointia intensiivisesti ja surun tunne tuli selkeästi. Nyt olen tarkoituksella pysynyt hieman kauempana, yrittänyt välttää emotionaalista sitoutumista tähän tilanteeseen. Vaikka en mene syvälle surun tunteeseen, tunnen minäkin oman suruni, vaan en osaa ottaa omin sanoin osaa mihinkään.
Näinä viimeisinä päivinä Jumala on opettanut meitä. Hän on opettanut meitä, että meidän aikamme on lyhyt. Emme tiedä, milloin Hän tahtoo ottaa antamansa hengen takaisin, milloin päättyvät päivämme. Jumala ohjaa meitä kääntymään joka hetki Hänen puoleensa - sillä huomenna saattaa olla liian myöhäistä. Olkaamme Jumalan edessä vaiti! Odottakaamme Herralta hiljaa pelastusta!
Antakaamme itsemme, toinen toisemme ja kaikki onnettomuuden uhrit Kristuksen, Jumalan, haltuun.
Puolusta, pelasta, varjele ja armahda meitä, Jumala, sinun armollasi ja johdata palvelijoidesi sielut iäiseen lepoon. Aamen.
Itse en jaksa juuri nyt surra suuremmin. En osaa ottaa osaa tällaiseen kansalliseen suruun. Kun Jokelan koulusurmat tapahtuivat, seurasin Internetin uutisointia intensiivisesti ja surun tunne tuli selkeästi. Nyt olen tarkoituksella pysynyt hieman kauempana, yrittänyt välttää emotionaalista sitoutumista tähän tilanteeseen. Vaikka en mene syvälle surun tunteeseen, tunnen minäkin oman suruni, vaan en osaa ottaa omin sanoin osaa mihinkään.
Näinä viimeisinä päivinä Jumala on opettanut meitä. Hän on opettanut meitä, että meidän aikamme on lyhyt. Emme tiedä, milloin Hän tahtoo ottaa antamansa hengen takaisin, milloin päättyvät päivämme. Jumala ohjaa meitä kääntymään joka hetki Hänen puoleensa - sillä huomenna saattaa olla liian myöhäistä. Olkaamme Jumalan edessä vaiti! Odottakaamme Herralta hiljaa pelastusta!
Antakaamme itsemme, toinen toisemme ja kaikki onnettomuuden uhrit Kristuksen, Jumalan, haltuun.
Puolusta, pelasta, varjele ja armahda meitä, Jumala, sinun armollasi ja johdata palvelijoidesi sielut iäiseen lepoon. Aamen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
