Armon kokemuksen valossa psalmi 59

Tänään nukkumaan mennessä koin ilmeisesti Jumalan vaikutuksesta armon. Kävin ajattelemaan menneisyyttäni ja pohtien kaikkea mennyttä, eri tilanteita ja henkilöitä piirsin mielessäni ristin jokaisen yli. "Herra, tämänkin sinä olet antanut anteeksi." "Herra, tuohon sinä johdatit minua." Jotenkin tämä kokemus vertautuu armeijassa kokemaani äärimmäiseen johdatuksen tunteeseen, jonka muistan edelleen: kävelin Hoikankankaalla kohti sotilaskotia ja tunsin, että johdatus on vienyt minut tähän asti niin, että kaikki on kohdallaan.

Kuuntelin tämän kokemuksen vallassa psalmia 59 ja tahdon jakaa siihen liittyvät pohdinnat nyt kanssanne. Tämä on sitten lähinnä minä-muotoinen hartausteksti, koska se niin liittyy tämäniltaiseen kokemukseen. En ole jäsennellyt hirveästi. Toivottavasti tästä kovin henkilökohtaisesta psalmitulkinnasta on jotain hyötyä myös blogin lukijoille. Tämä ei nyt kuitenkaan ole mikään "tiskatessani tuli mieleen" -juttu...

Psalmin 59 tulkintaa, ja rukous Jumalalle
Kasotaanpa ensimmäistä jaksoa, jakeesta 1 selaan asti eli jakeen 6 loppuun. Kuka on tämä vihollinen, joka käy kimppuun? Se on menneisyys tai Syyttäjä, joka tahtoo muuttaa kiitoksemme suruksi. Niin psalmissa rukoillaan: suojele minua, Jumala, armollasi, kun syyttäjät käyvät kimppuuni. Kyse on paitsi Saatanasta, niin myös omista ajatuksistani. Ne ahdistavat minua nurkkaan, sillä tiedän, että Jumala on Vanhurskas, ja tiedän, että Jumala on Rakkaus.

Pelasta minut pahantekijöiltä, pelasta murhamiehiltä. Murehtiva mieli tekee pahaa. Itse helposti käyn itseäni vastaan ja murhaan itseni vaatiessani itseltä liikaa, täydellisyyttä myös anteeksiannetun menneisyyden suhteen. He vaanivat henkeäni, heti ottaakseen sen pois ensimmäisestä synninteosta; heti kun rikon sinua vastaan omat ajatukseni tulevat ja syyttävät minua sinun lakisi edessä, ja ne ovat väkivahvat, en voi vastustaa niitä. Kuitenkin sinun sanasi on tehnyt minusta puhtaan, en ole rikkonut, enkä tehnyt väärin; koska sinä Herra, olet poistanut rikkomukseni ja tahrani. Sinä, Herra, olet tehnyt syyllisestä viattoman, mutta ajatukset syöksyvät kimppuuni ja yrittävät tarrata minulta onneni. Tule siis sinä, Herra, auttamaan minua ja lohduttamaan minua, vahvistamaan minua armollasi. Tule auttamaan! Herää, herää minussa, ja nouse jo, nouse jo sydämeni pimeyden keskellä olevalta valtaistuimeltasi ja puhalla yli koko olemukseni. Tuomitse minut itseni tuomitsemisesta, oi ainut Tuomari, ja vapauta minut! Tuhoa ajatukset, jotka ahdistavat minut nurkkaan!

He tulevat joka ilta, joka ilta minä käyn itse syyttämään itseäni. He kiertelevät kaupungissa, minun muistoissani, ja yhä uudelleen nostavat tilanteita, joissa olen rikkonut ja tuhonnut, vaatinut ja murskannut. Syytös sivaltaa minuun, koska minä tiedän, että olen syyllinen, mea culpa, mea culpa, mea maxima culpa. Silloin, kun olen ahdistunut itseni kanssa, luulen, ettet kuule; syntini ovat kadottaneet sinut.

Sinä naurat minulle, minun typeryydelleni, hyväntahtoisesti. Sinä pidät pilkkanasi minua, joka teen itsestäni tuomarin. Nyt minä ymmärrän, Herra; sinä annat minulle voimaa sanoa syytöksille: ei, Jumala on armahtanut minut. Tänään minä söin armosi, Jumala, ja minä olen armoa täynnä, jopa ylitsevuotava. Sinä olet taivaallinen ruoka, joka voimistaa minut käymään taisteluun.

Sinä kuljit edelläni, oi Kristus, ja näytit, että synti tuhotaan, poistetaan ja pyyhitään. Ylösnousemuksesi kirkkaudella sinä näytit, minkä tahdot antaa minullekin. Sinä annat minun nähdä syyttäjän kohtalon; se heitetään pois!

Kuitenkin vielä jätät minuun, Herrani, syyttäjän, joka varoittaa minua tekemästä syntiä sinua vastaan. Kiitoksen kansa mielessäni ei saa unohtaa sinua, ja silloin, kun syyttäjä on voitettu ja nujerrettu ja lyöty maahan, se näkee voiton lipun. Sinä olet ajanut hajalle suurella armollasi ja anteeksiannollasi minun mielestäni pahat ajatukset, olet heittänyt ne mieleni kuuteen eri kolkkaan.

Tee minua vahingoittavista mielenliikkeistä loppu, Herrani! Hävitä heidät! Jumala, sinä hallitset myös minua, joka olen petturi, sinä hallitset koko maata, niin hyviä kuin pahoja. Sinä annat anteeksi minun menneisyyteni ja tahdot minun turvaavan sinuun tulevaisuudessa, yhä uudelleen ja uudelleen, joka aamu ja ilta. Taas ja taas pahuus nousee, ja jos en ruoki niitä, syytöksiäni itseäni vastaan, ne etsivät ja sanovat: syntiä olet tehnyt, syntiä varmasti, syntinen kun olet! Synti on kuitenkin katoavaista ja armo katoamatonta.

"Mutta minä laulan sinun voimastasi
ja ylistän sinun uskollisuuttasi joka aamu,
sillä sinä olet turvani,
pakopaikka hädän päivänä."

Siunaa, Herrani, menneisyyttäni ja kaikkia sen henkilöitä. Johdata heidän elämäänsä. Ole heidän kanssaan. Puolusta, pelasta, armahda ja varjele heitä, Jumala, sinun armollasi.

"Jumala, minun voimani, sinulle minä laulan, sillä sinä olet turvani, uskollinen Jumalani."

Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen!

Tulkinnan yhteenvetoja
Tänään psalmi kertoi minulle siis minusta itsestäni. Viholliset ovat omia syyttäviä ajatuksiani, jotka käyvät minua vastaan, ja Jumala ajaa ne pois. Hän kuitenkin jättää niitä jäljelle, etten hairahtuisi syntiin. Jumala on tehnyt minusta viattoman pyhien sakramenttiensa voimalla, Sanan voimalla. Minulla ei ole oikeutta tuomita itseäni, sillä vain Jumala on oikeamielinen ja Tuomari. Kristus, meidän Jumalamme, on jopa ainut Tuomari. Ja jos kerran Tuomari itse kuoli meidän puolestamme, mitä meillä on pelättävää? Ei mitään. Voimme siis iloita armon laajuudesta!