Pönttö vai pönttö?

Eli päähän vaiko viemäriin? Mikko N. esitti tuon pidemmän vuodatuksen (johon edelleen toivon kommentteja) yhteydessä ihan relevantteja kysymyksiä käytännöstä. Oma pohdintani oli ehkä enemmän opillinen kuin käytäntöön painottuva, mutta tartutaanpa myös käytännön kysymyksiin.

Aloitetaan nyt asettamalla lähtökohta. Mitä pyhitetyt aineet ovat messun jälkeen? Ne ovat Kristuksen ruumis ja veri, samalla tavalla kuin ne olivat sitä nautittaessa.

Mitä niille on tehtävä?

Käyttö messussa. Leipien osalta konsumaatio voidaan toimittaa jo ehtoollisen aikana niin, että pappi jakaa "enemmän" sellaisille henkilöille, jotka ovat soveltuvia. Tällaisia voisivat olla esim. pappi itse, suntio, ehtoollisavustaja, tai vastaavat, jotka eivät hätkähdä, jos pappi yhtäkkiä antaakin kolme-neljä pyhitettyä leipää. Ohimennen, jos leivät ovat loppumassa ihan lopussa, tarvittaisiin muutamia lisää, niin pappi voi huomatessaan tämän murtaa jo konsekroituja leipiä puoliksi. Tämä ei muuta sakramentin olemusta, vaan leivänpuolikkaat ovat yhtälailla Kristuksen ruumis.

Veren osalta, mikäli sitä on vähän, voi pappi nauttia sen ehtoollisen lopussa loppuun, tai samoin perustein kuin ruumiin suhteen, antaa soveltuville henkilöille enemmän.

Käyttö messun jälkeen. Aineet voidaan myös konsumoida messun jälkeen. Leipiä ei tarvitse konsumoida; ei ole teologista estettä säilyttää niitä arvokkaasti seuraavaan ehtoollisenviettoon asti (niitä tosin ei tarvitse konsekroida, mutta jotain täytyy aina konsekroida). Jos kuitenkin tahdotaan leivätkin konsumoida, ne voidaan vapaasti syödä hartaudella. Kyseessä on Kristuksen ruumis. Viinin osalta se voidaan juoda tai kierrättää ringissä tai muuten arvokkaasti ja Kristuksen verelle soveliaalla tavalla se käyttää loppuun. Yhden päivän aikana ei ole soveliasta ylenmäärin osallistua ehtoolliselle (1-2 kertaa on soveliasta); koko jumalanpalvelus loppuunkäyttöineen on laskettava kuuluvaksi samaan viettoon.

Kristuksen veren poistaminen. Mikäli Kristuksen verta ei kuitenkaan syystä tai toisesta haluta nauttia loppuun, se voidaan poistaa. Tämä tapahtuu kaatamalla se kirkon kivijalkaan. Joissakin kirkoissa on piscina, joka on sellainen allas, joka on johdettu kivijalkaan. Tarvittaessa viinin voi myös kaataa muuhun soveliaaseen paikkaan. Viinin poistaminen on kuitenkin äärimmäinen ratkaisu, jota en suosittele käytettäväksi, vaan ennemmin veri nautittakoon kuin poistettakoon. Käytännössä poistamista kannattaa harkita, jos on käytetty yhteismaljaa ja maljassa on selkeästi vaikka kuinka paljon räkää, huulipunaa, ja niin edelleen.

Vielä konsumaatiosta: konsumaation hierarkia. Lähtökohta on se, että jos aineita on vähän ja papilla ei ole esteitä esim. allergiaa, pappi nauttii aineet loppuun. Jos tämä ei ole jostain syystä mahdollista tai aineita on paljon, voi pappi tai suntio pyytää asiaa toimittamaan tarpeelliseksi katsomansa määrän kristikansaa, jotka sitten yhdessä tavallaan jatkavan ehtoollisen viettoa. Tässä ei ole mitään hierarkiaa, vaan tähän jälkikäyttöön voivat osallistua kaikki. Jos on tiedossa, että pian alkaa seuraava messu, voidaan Kristuksen veri jättää myös siellä käytettäväksi, jos sitä on ylenmäärin paljon. (Tosin edelleen mielestäni silloinkin pitää konsekroida jonkin verran "uutta".)

Viini voidaan viedä kirkosta myös pois, jos on äärimmäisen tarpeellista. En näe ongelmaa sen käyttämisessä sairaan ehtoollisessa, jos sellainen on välittömästi tulossa. Ylenmääräistä säilyttämistä tulee välttää, koska viini ei säily kovin paljoa.

Nämä ovat olleet joitakin esittämiäni ratkaisuja käytännön kysymyksiin. Käytännön ratkaisut eivät kuitenkaan ole mitään pelastuskysymyksiä. Jos vain kukin pappi kunnioittaa ehtoollisaineita Kristuksen ruumiina ja verenä, hän automaattisesti tietää, kuinka on toimittava niiden suhteen. Jos hän luulee niiden olevan leipää ja viiniä, hän tekee paitsi syntiä totuutta vastaan, hän myös kohtelee niitä epäkunnioittavasti. Oikeasta opista rehellinen ja uskollinen pappi voi helposti johtaa jokaiseen tilanteeseen sopivan kasuaalietiikan, sen mikä on sopivaa siinä tilanteessa.