Katumus on uusi luominen

Tuhkakeskiviikko puhuu meille tänään tuhkasta, tomusta. Tuhka muistuttaa meitä ennen kaikkea katoavaisuudesta. Tuli polttaa ja tuhkauttaa kaiken, ja niin ihminenkin tomuuntuu. Tuhka muistuttaa meitä katumuksesta, siitä että meidän syntimme ovat haavoittaneet itseämme, lähimmäisiämme, Jumalaa.

Katumuksemme ei muuta Jumalaa vaan se muuttaa meitä. Joelin kirjassa meitä kehoitetaan kääntymykseen, katumukseen, ja kirjoitetaan Hän voi muuttaa mielensä, peruuttaa määräämänsä rangaistuksen. Augustinus kirjoittaa viisaasti, että Jumalan viha ei ole itse asiassa mitään muuta kuin kadotustuomio, joka on kaiken yllä. Tämä tuomio on meidän yllämme meidän omasta syystämme. Me olemme itse kääntyneet Jumalasta pois ja näin hankkineet itsemme päälle kadotuksen, hänen vihansa; ei Jumala kuitenkaan muuta mieltään, sillä alati hän on anteeksiantava ja laupias, hän on kärsivällinen ja hänen hyvyytensä on suuri. (Joel 2) Kun ihminen kääntyy, ei Jumala muuta mieltään hänen suhteensa. Jumala on aina hyvä, laupias, rakastava, eikä hän ole niin kuin häilyväinen ja muuttuvainen ihminen, joka päättää yhtä, mutta kiertää päätöksensä, muuttaa mieltään. Ei, alati hän on hyvä meitä kohtaan, ihmisiä rakastava Jumala, ja me itse olemme kadotuksen alle joutuneet omasta syystämme, omasta syystämme, omasta suuresta syystämme.

Mitä onkaan siis se, että ihminen on kääntynyt pois Jumalasta? Lankeemus ja kääntymys ovat vastakohtaisia tapahtumia: ihminen on langennut ja kääntynyt Jumalasta pois - nyt Jumala kutsuu meitä kääntymään takaisin ja katumaan! Hän on mahdollistanut tämän armollaan, joka vaikuttaa meissä ja saa aikaan, että meidän tahtomme kääntyy hänen puoleensa. Katumus on kääntymyksen alku, katumus ja tuhka.

Tuhka, tomu ei ole ensisijaisesti kuoleman, katoavaisuuden merkki. Se on luomisen merkki: Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. (Gen. 2) Ensin oli tomua, sitten siitä tehtiin ihminen; ensin oli kuolemaa, sitten oli elämä. Jo ihmisen luominen on esikuva Pojan kärsimyksestä ja riemullisesta voitosta. Synti on turmellut luotua ja meidän on palattava siksi, mitä me olemme jo Kristuksessa. Niinpä meidän on palattava tuhkaksi ja pukeuduttava säkkiin, jotta Jumala voisi meidät uudelleen tomusta muokata todelliseksi ihmiseksi.

Alkava paastonaika kutsuu meitä palaamaan tomuksi, tuhkaksi, jotta Jumala voisi luoda meidät uudesti ja aloittaa luomisen kahdeksannen päivän, Herran päivän, illattoman päivän, joka ei koskaan pääty vaan joka sulkee koko maailman syleilyynsä. Meidän katumuksemme saa aikaan se, että me olemme kuulleet hyvän sanoman ylösnousemuksesta. Meidän katumuksemme on kahdeksannen päivän aamuhämärä, jolloin Magdalan Maria rientää tyhjälle haudalle. Meidän katumuksemme on valmistautumista ylösnousseen kohtaamiseen.

Neljäkymmentä paaston askelta,
jolloin sisällämme on aamuhämärä
ja otsassamme luomisen alku;
ristin kuolema on ihmisen luominen,
tomusta nousee ylösnoussut.
Tuhkaantukaamme!