Kirkkoherrasta ja piispasta

Olen viime aikoina pohtinut jonkin verran kirkkoherran ja piispan viran välistä yhteyttä. Näyttää siltä, että tunnustuskirjat asettavat kirkkoherran ja piispan virat ontologisesti samalle - episkopaatin - tasolle. Yleisesti ottaen käyty keskustelu koskee seurakunnan johtajan ja yliseurakunnallisen johtajan välistä eroa; virkojen välillä ei ole ontologista eroa. Minusta on huomattavaa, että tästäkään huolimatta presbyteerin ja piispan välistä viran jakoa ei kumota. Ainakin tältä minusta tällä hetkellä näyttää, mutta minun täytyy tutustua kirjoihin taas tarkemmin virkatematiikan kautta, jotta voin sanoa varmemmaksi mitään.

Ylipäänsä luterilaisuudessa on ollut ajatus, jonka mukaan kirkkoherra on "teologisesti katsoen piispa", vaikkakaan ei kirkko-oikeudellisesti, eli hänellä ei ole oikeutta vihkiä pappeja. Olen ymmärtänyt, että tämän ajatuksen perusteella kirkkoherra on ehtoollisen valvoja seurakunnassaan. Ehtoollista ei saa toimittaa seurakunnassa ilman kirkkoherran lupaa. Tähän liittyy myös kirkkoherran valintatapa: julkinen vaali. Juuri sen vuoksi, että kirkkoherra "kuuluu episkopaattiin" on nähty tarpeellisena seurakunnan vaalin kautta antama kutsu virkaan.

On sinänsä kiinnostavaa, että kirkolliskokouksessa on nyt kaksi eri aloitetta koskien kirkon johtamisjärjestelmää. Toinen aloite koskee kirkkoherran vaalia. Ehdotetaan siitä luopumista; kirkkoherran valitsisi tästä eteenpäin kirkkovaltuusto, eikä vaalisijoja olisi. Tämän aloitteen kannalta on huomattava, että tällainen muutos on myös teologinen muutos! Suora, julkinen vaali on viitannut kirkkoherran episkopaalimaiseen asemaan. Jos se poistetaan, muuttuu myös virkateologiamme, eikä kirkkoherraa voida enää samalla tavalla väittää episkoopiksi.

Olen itse sitä mieltä, että jos kirkkoherran valintatapa muutetaan, silloin piispanvaalista on tehtävä suora vaali. Vaikka olen kirkkovaltuutettu, en juurikaan itse perusta edustuksellisesta demokratiasta. Episkopaattiin, eli pyhään virkaan, piispuuteen, antaa kutsun kansa. Kristikansan antama kutsu on primääri ja piispojen toimittama piispan konsekraatio on sekundääri. Toisin on tietenkin presbyteraatissa; piispa antaa ordinoitavalle osallisuuden omasta kutsustaan ja omasta virastaan. Presbyteeri saa "kutsun riitin mukaan" (rite vocatus). Piispan kutsu tulee kuitenkin kansan valinnasta, joka on finaalinen. Näin olen itse mieltänyt asian.

Itse en kannata ajatusta siitä, että kirkkoherrojen tulisi olla episkooppeja. Päinvastoin, kirkkoherroilta tulee poistaa kaikki episkopaattiin liittyvä arvovalta. Sen sijaan piispojen määrää tulisi kirkossamme lisätä. Näin saamme kirkkoherrat omille paikoilleen ja piispat niille paikoille, joka heille jumalallisen asetuksen mukaan kuuluu: hiippakuntiensa hengellisiksi johtajiksi.

Lyhyesti sanottuna; luovutaan kirkkoherran vaalista, mutta piispan vaalista tulee tehdä suora kansanvaali. Piispan kutsun tulee tulla kristikansalta, ei "uskonnolliselta eliitiltä", "kirkolta kirkon sisässä", vaan koko kirkolta eli hiippakunnalta.

Toiseksi, kirkolliskokouksessa on tehty esitys arkkipiispan korottamisesta kunnolla piispainkollegion johtajaksi. Aloitteessa "on tavoitteena, että arkkipiispan valitsevat koko Suomesta tulevat edustajat ja että arkkipiispa olisi koko kirkon päämies ilman omaa hiippakuntaa. Mölsän [yksi aloitteentekijöistä] mukaan arkkipiispasta pitäisi saada selkeä arvojohtaja." (Lähde) En kannata tätä aloitetta.

Jo professori Kotila on huomauttanut, että kirkko ei tunne hiippakunnatonta piispaa. Sellaista ei ole. Paavillakin on oma hiippakuntansa. Mielestäni tällainen arkkipiispuus on turha hallinnollinen lisä piispainkolleegion rattaisiin. Jos itse saisin päättää, niin meillä olisi paljon enemmän piispoja, ehkä nykyinen määrä tuplaten, ja he olisivat lähempänä kristikansaa. Turun piispa siirrettäisiin vaikka historiallisesti Nousiaisiin - vai mikähän se paikka lienee ollut, ja arkkipiispa jäisi Turkuun. Hiippakuntia pienennettäisiin ja niistä tehtäisiin nimenomaan hengellisiä organismeja. Jos hiippakuntia ei haluta rikkoa, voitaisiin jokaiseen hiippakuntaan tehdä apupiispa-järjestely, eli hiippakunnassa olisi varsinainen piispa ja apupiispa.

Lyhyesti: arvojohtajuus ei synny sillä, että teemme yhdestä miehestä (arkkipiispasta) johtajan kaikkien yli, vaan siten, että kaikki piispat yhdessä laskeutuvat kansan luokse ja toimivat hengellisinä johtajina!

Voitte tietenkin arvata, mikä liturgistilla on mielessä. Piispanmessut! Nehän lisääntyisivät huimasti, jos minä saisin tahtoni läpi! Heh heh...