Yhteiskunnan, kirkon ja luonnon etiikka

Uusin Kyyhkynen (2/2009) sisälsi Jaakko Eleniuksen teesejä koskien etiikkaa. Muutenkin jäin pohtimaan kirkon ja yhteiskunnan etiikan suhdetta. Eleniuksen teesinä oli, että kirkolla ei ole mitään erityistä etiikkaa ja ainoa erityisesti kristillis-eettinen sääntö on rakkauden sääntö.

Kuitenkin selkeästi yhteiskunnan tehdessä nyt ja viime vuosina sellaisia eettisiä päätöksiä, jotka ovat kirkon vuosituhantisen tradition valossa epäilyttäviä, on mielestäni muistettava muutama asia: jos sanomme, että kirkolla ei ole mitään erityistä tietoa moraalista vedoten luonnollisen moraalilain sääntöön, joudumme myöskin sanomaan että yhteiskunnalla (valtiolla) ei ole mitään erityistä tietoa moraalista. Luonnollinen moraalilaki on kirkon etiikan sisältö. Kirkolla on oman näkemyksensä mukaan tämä moraalilaki ainakin jossain määrin - ehkä inhimillisyyden tähden epätäydellisesti - ilmaistuna pyhissä kirjoituksissa ja luonnon luomiseen perustuvassa järjestyksessä. Luonnollinen moraalilaki on Jumalan luomisessa asettama, ja kuka tahansa voi järjen käytöllä päästä oikeaan ymmärrykseen siitä - periaatteessa! Kuitenkin järki on siinä määrin himmentynyt, ettei ihminen välttämättä pääse siitä oikeaan ymmärrykseen.

Yhteiskunnalla, valtiolla ei ole Raamattua. He joutuvat toimimaan demokraattisin ja rationaalisin perustein tehdessään "yhteiskunnan etiikkaa". Yhteiskunnan etiikka, eli se, mikä demokraattisesti päätetään ja omaksutaan yhteiskunnan lainsäädäntöön, ei kuitenkaan ole sama kuin luonnollinen etiikka. Luonnollinen moraalilaki määrittyy Jumalan kautta; yhteiskunnan moraalilaki määrittyy ihmisten päätösten kautta. Toki ihmiset näitä päätöksiä tehdessään tekevät niitä oman rationaalisesti (tai ei) hankitun luonnollisen moraalilain ymmärryksensä perusteella, mutta langenneen järjen omaavina voivat hyvinkin olla väärässä omissa johtopäätöksissään.

Kirkko puolestaan tekee johtopäätöksiä paitsi luonnosta, myös pyhistä kirjoituksista. Vaikka jättäisimme huomiotta mahdollisuuden, että pyhissä kirjoituksissakin voi olla inhimillisyydestä johtuvia virheitä, ihminen tekee pyhien kirjoitusten sisällöstä tulkintansa kuitenkin järkensä perusteella. Langenneen järjen maailmassa sama epätäydellisyys koskee myös kirkon eettistä koodistoa.

Luonnollinen moraalilaki on absoluuttinen arvo, jota lähestytään sitä saavuttamatta. Kirkko määrittelee etiikkansa kahden lähteen perusteella: luonnon ja Tradition (ml. Raamattu). Yhteiskunta käyttää samoin kahta lähdettä: luontoa ja äänestystä. Sekä kirkko että yhteiskunta pyrkivät siihen, että niiden etiikka vastaa luonnollista moraalilakia, mutta langenneen järjen maailmassa täydellinen vastaavuus on mahdotonta.