Pop-messu

Kävin tänään pop-messussa Töölön kirkossa. Vähän päällimmäisiä tunnelmia:

Yllättävän kiva näin liturgistin silmiin! Käytännössähän se oli kaavaltaan kokonaan perhemessu, täysin, mukaanlukien ehtoollisrukous, paitsi, että uskontunnustuksen ja esirukouksen välissä oli lauluesitys ja Herran siunaus oli afr. gospelmessusta otettu. Popahtavan siitä teki virsien säestystekniikka, eli siis bändi (kitara, basso, syntikka, välillä piano) säesti kuoroa, joka johti virren laulamista (ei veisaamista).

Ainut, jonka olisin karsinut, olisi ollut lauluesityksen poistaminen, tai jos sitä ei haluta poistaa, niin sitten sitä seuranneiden aplodien ja solistin "kiitos, kiitoksen" poistaminen. Ja tällaisessa musiikin ympärille rakentuvassa messussa olisi omasta mielestäni myöskin tärkeää, että musikantit eivät ole versus populum, niin kuin nyt, vaan esimerkiksi liturgista pohjoista kohti tai liturgista luodetta kohti enintään.

Selkeästi musiikki oli tunnelmaa ja tunnetta luova elementti, jolla pyrittiin saamaan aikaan tietynlainen "hengellinen ilmapiiri". Siinä onnistuttiin ja mielestäni ilmapiiri oli kristillinen. Perhemessun kaava on tuttu, vaikken ole sen viettoon koskaan osallistunutkaan, mikä tietenkin helpotti osallistumista.

Lähinnä tosiaan itse mietiskelin sitä, missä määrin on sallittua luoda maallisilla ja luonnollisilla keinoilla hengellisiä tunteita ja kokemuksia. Jotkut ovat varmasti sitä mieltä, että hengellisten kokemusten tulisi kummuta vain ja ainoastaan yliluonnollisesta Pyhän Hengen vaikutuksesta, mutta itse pidän suoria jumalallisia vaikutuksia kohtalaisen harvinaisena ja ajattelen, että Henki vaikuttaa luonnollisten keinojen kautta - kuten esimerkiksi estetiikan ja juurikin musiikin kautta.

Jos siis yhden asian itse saisin poistaa, niin messun keskeltä sen solistin ja lauluesityksen. Se oli ehkä ainut kohta, jossa tunsin huomion keskittyvän jumalallisten asioiden sijasta ihmisesitykseen. Lisäksi myös ehtoollisen aikana soitettavan musiikin pitäisin paljon vaimeampana, nyt se hieman häiritse kommuunioon keskittymistä.

Kokonaisuutena kuitenkin selkeästi kristillinen ja uskomme mukainen jumalanpalvelus, vaikka musiikki olikin popahtavaa. Tiettyä varovaisuutta on harrastettava niiden, jotka ovat niin kuin minä ja ovat selkeästi musiikin vietävissä. Itse tiedän, että musiikki saa minussa helposti aikaan tunnelmia ja tunteita, ja joskus käytän musiikkia tähän ihan tarkoituksellisesti. Vaatii omaa hengellistä erottamista nähdä, mikä tällaisen tunteen vallitessa on aidosti hengellistä ja mikä ei. (Kuten sanoin, erotus luonnolliseen ja yliluonnolliseen ei mielestäni toimi tässä.)