Uusi pyhä laki

Olen nyt jo jonkin aikaa pohtinut sellaista ajatusta, että ihmisoikeusjulistus on uusi Corpus iuris civilis. Väite ei varmaan merkitse juurikaan mitään tavalliselle lukijalle, joten selvitän hieman. Tämä on tällainen ajatusleikki; ymmärrykseni perustuu lähinnä muiden kanssa käymille keskusteluille, eli en ole mitenkään osaamisalueellani tässä. (Saa korjata! Ja jos joku tuntee jotain kirjallisuutta aiheesta, saa vinkata.)

Vanha pyhä laki

Corpus iuris civilis oli (Itä-)Rooman keisari Justinianus I:sen lakikokoelma 500-luvun alusta. Lännessä corpuksesta tuli sydänkeskiajalta alkaen yhä enenevässä määrin lainkäytön perusta, jopa siinä määrin, että kaikki lainkäyttö perustui siihen jopa 1800-luvulle asti. Oikeuskäytäntö perustui siis roomalaisen lain tulkintaan. Toki muuttuvat tilanteet johtivat siihen, että lakia tulkittiin - syystä sanotaankin, että tulkintaoppi eli hermeneutiikka syntyi osin teologian, osin oikeustieteen tarpeista! Siinä, missä teologeilla oli tulkittavanaan Raamattu, oli juristeilla tulkittavanaan Justinianuksen corpus, "pyhä teksti".

(Kansallis)valtioiden syntyminen johti vähitellen corpuksen väistymiseen. Valtiot katsoivat, että he olivat suvereeneja (ks. myös tämä); he katsoivat, että heillä oli oikeus säätää omista laeistaan. Lainsäädäntövalta ei ollut enää sidottu keisariin ja Euroopan hohdokkaaseen historiaan Rooman imperiumina, vaan kansan tahtoon. Lainsäädäntövalta tuli niin sanotusti takaisin pöydälle; sen sijaan, että valtion valta olisi rajoittunut toimeenpano- ja tuomiovaltaan, se otti myös vallan säätää lakeja itselleen.

Historiallisessa kehityksessä siirryttiin tämän jälkeen itsenäisten valtioiden aikaan. Lait olivat erilaisia eri maissa. Valtioiden lainsäädäntöelimet - Suomessa eduskunta - säätivät perustuslakeja ja niiden pohjalta edelleen muita lakeja. Kansan tahto oli pyhä, ei jonkun muun aiempi päätös, vaan kansan tahto juuri nyt.

Uusi pyhä laki

1900-luvun puolivälissä alkoi kuitenkin ihmisoikeuskehitys. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus annettiin vuonna 1948. Euroopan ihmisoikeussopimus sovittiin puolestaan vuonna 1950. Ihmisoikeuksien asema lainsäädännössä ja lainkäytössä näyttää vähitellen lujittuneen. Euroopan ihmisoikeussopimuksen toteutumista valvoo EIT; se on tuomioistuin, johon valitetaan valtion toiminnasta. Ylikansallinen - ja ylivaltiollinen - tuomioistuin herättää kysymyksen valtion suvereniteetista: onko sitä enää? (Samaa kysymystä kysytään TTIP-neuvotteluiden yhteydessä.) Euroopan yhdentymiskehityksessä on mielestäni kyse siitä, että valtiot luopuvat omasta suvereniteetistaan ja alistuvat yhteisesti määritellylle päätökselle ja sopimukselle.

Ihmisoikeudet näyttää kuitenkin tällä hetkellä saavuttaneen aseman, jossa ihmisoikeustuomioistuimet ovat korkeimpia tuomioistuimia, jotka ylittävät myös valtion omat päätökset. Ihmisoikeustuomioistuin voi todeta, että valtion laki ei ole ihmisoikeuksien mukainen.

Palaan nyt lopultakin väitteeseen, jonka mukaan ihmisoikeudet ovat uusi corpus iuris civilis. Ylin oikeus perustuu ihmisoikeusksiin, jotka puolestaan on kodifioitu ihmisoikeusjulistuksissa. Tämä johtaa siihen, että kaikki lainsäätäminen tulee jatkossa perustumaan ihmisoikeusjulistuksiin, ainakin niillä alueilla ja niissä valtioissa, jotka ovat näihin sitoutuneet. Siis toisin sanoen: valtioiden lainsäädännöllinen suvereniteetti on alistettu ihmisoikeustuomioistuimien ihmisoikeusjulistustulkinnoille.

Tässä ei toki ole kyse vallan kolmijaosta, sillä lainsäädäntövalta on alistettu tuomiovallalle. Tämän kautta palataan samanlaiseen tilanteeseen, jossa Euroopassa oltiin keskiajalla ja uuden ajan alussa. Kaikki lainkäyttö perustuu "pyhänä" pidettyyn tekstiin, jota tulkitaan, ja jota ei voi juurikaan muuttaa. Eurooppalaisesta luonnonoikeusajattelusta ponnistavasta julistuksesta tehdään yleismaailmallista. Aikamoista kulttuurihegemoniaa!