Cantaten ilo värisee

Viime sunnuntai oli ilon ja laulun päivä, mutta nyt tuo ilo värisee ja laulu muuttuu suruvirreksi (engl. paean). Kaikki ovat varmasti tietoisia viikonloppuna tapahtuneesta Espanjan onnettomuudesta. Ilta-Sanomissa uutisoitiin (IS 22.4.2008) otsikolla "Kirkko itki Katjaa" jumalanpalveluksesta, jossa oli käytetty psalmia 90 tuomaan lohdutusta. "Me katoamme kuin uni aamun tullen, kuin ruoho, joka hetken kukoistaa, joka vielä aamulla viheriöi mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois. --- Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen."

Itse en jaksa juuri nyt surra suuremmin. En osaa ottaa osaa tällaiseen kansalliseen suruun. Kun Jokelan koulusurmat tapahtuivat, seurasin Internetin uutisointia intensiivisesti ja surun tunne tuli selkeästi. Nyt olen tarkoituksella pysynyt hieman kauempana, yrittänyt välttää emotionaalista sitoutumista tähän tilanteeseen. Vaikka en mene syvälle surun tunteeseen, tunnen minäkin oman suruni, vaan en osaa ottaa omin sanoin osaa mihinkään.

Näinä viimeisinä päivinä Jumala on opettanut meitä. Hän on opettanut meitä, että meidän aikamme on lyhyt. Emme tiedä, milloin Hän tahtoo ottaa antamansa hengen takaisin, milloin päättyvät päivämme. Jumala ohjaa meitä kääntymään joka hetki Hänen puoleensa - sillä huomenna saattaa olla liian myöhäistä. Olkaamme Jumalan edessä vaiti! Odottakaamme Herralta hiljaa pelastusta!

Antakaamme itsemme, toinen toisemme ja kaikki onnettomuuden uhrit Kristuksen, Jumalan, haltuun.

Puolusta, pelasta, varjele ja armahda meitä, Jumala, sinun armollasi ja johdata palvelijoidesi sielut iäiseen lepoon. Aamen.