Patrick Henry Reardon, jonka kirjaa Christ in the Psalms (Conciliar Press, 2000) olen pari viime päivää lukenut, antaa muutamia ohjeita psalmien rukoilemiseen. Reardon on kiinnostava henkilö. Hän on ilmeisesti aikaisemmin ollut episkopaalipastori (siis anglikaani) ja myöhemmin kääntynyt ortodoksiksi.
1. On valittava yksi psalmien käännös ja pysyttävä siinä. Itse käytän Kirkkoraamattua (1992). Miksi näin? Synnä on se, että psalmit tulisi opetelle "by heart". Jos sanoja muuttaa koko ajan, ne eivät uppoa sydämeen.
2. Ei tule yrittää rukoilla kaikkia psalmeja heti alussa, vaan tulee tyytyä pienempään määrään ja vähitellen kasvattaa määrää sitä mukaa, kun psalmeja muistaa yhä enemmän. Muistamisessa auttaa, että laulaa psalmin - ja käyttää samaa säveltä. (Tätä tarkoitusta varten käytän tässä blogissa gregoriaanisten sävelten luetteloa, jonka olen saanut LLPB:stä, linkki oikealla.)
3. Käytä aikaan soveltuvia psalmeja, eli ei aamupsalmia yöllä, eikä yöpsalmia aamulla. Kirkon liturginen käytäntö on asettanut jotkut psalmit tietylle kohdalle viikosta (Reardon on ortodoksi, ja heillä on tapana rukoill psalttari läpi viikossa, niin kuin oli tapana ennen roomalaisillakin, mutta tapa muutettiin Vatikaani II:ssa.)
Reardon muistuttaa, että psalmien rukoileminen on työtä! (Hetkipalvelusten toimittamistahan kutsutaan latinaksi nimellä opus dei, työ Jumalalle.) Sen vuoksi normaalien ihmisten ei tulisi ottaa taakakseen rukoilla psalttaria läpi kerran viikossa. Se on kovin työlästä ja uuvuttaa sielun. Reardon painottaa ortodoksiseen tapaan hengellisen ohjaajan roolia rukoilijan oman regulan luomisessa.
Reardon painottaa sitä, että psalmien tulisi laskeutua sydämeen. Ulkoa osaaminen on tärkeää, jotta niistä tulee rukoilijan omaa "sisäistä tekstiä", johon on helppo palata yhä uudelleen ja uudelleen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti