Sanct Henriks-kretsen II

Lainaan Olav Johanssonin artikkelista "Sanct Henriks-kretsen - Suomen uudistuvan jumalanpalveluselämän pioneeriliike", joka on kirjassa Kyyhky ja Karitsa. Pyhä design Helsingin kirkoissa. (käännös ruotsista Pia Lillbroända)

Toisen maailmansodan roihutessa, Suomen kansallispyhimyksen muistopäivänä 19. tammikuuta 1943 perustettiin piiri, joka otti tehtäväkseen uudistaa kirkollista elämää.

Tämän uuden liikkeen taustalla oli ryhmä innokkaita pappeja ja maallikoita. Tavoitteiksi asetettiin hengellisen elämän uudistaminen, joka sunnuntai tapahtuva ehtoollisen vietto, päivittäisten säännöllisten rukoushetkien järjestäminen sekä liturgian ja kirkkomusiikin uudistaminen vanhakirkollisten ja gregoriaanisten esikuvien mukaisiksi. Tavoitteena oli myös tuoda liturginen juhla-asu alboineen ja kirkollisten värien mukaisine messukasukoineen kirkkoon, jossa vallitsi mustan papinkapan käyttö. Piirin kokoontumispaikaksi saatiin uniaattiseurakunnan kappeli, joka sijaitsi Helsingissä, osoitteessa Fredrikinkatu 32 A. Tätä seurakuntaa johti nyt jo edesmennyt isä Robert de Caluwé, ja sen toiminta siirtyi sittemmin Rekolaan Vantaalle. - -

Suuri osa piirin tavoitteista on toteutunut, ja sen vaikutus näkyy vielä viimeisimmässä kirkkokäsikirjojen uudistuksessa. On vaikea sanoa, mikä on piirin ansiota ja mikä oli ajan hengen mukaista. Sanct Henriks-kretsen oli pieni ja sen toiminta Helsinki-keskeistä. Se oli kuitenkin eräänlainen "keihäänkärki", edelläkävijä nostaessaanesiin kysymyksen, jotka olivat hiljalleen tulemassa ajankohtaisiksi koko kirkossa. Kun toiminta aloitettiin vuonna 1943, olivat tämän päivän itsestäänselvyydet epätavallisia ja niitä pidettiin vieraina: kynttilän sytyttäminen alttarilla, papin yllä kirkkovuoden värin mukainen messukasukka, ja myös alttari ja saarnatuoli verhottuina kirkollisiin väreihin sekä ehtoollisen vietto joka sunnuntai. Monet messusävelmistämme ovat nykyään gregoriaanisia. Piirin aloitteellisuudella ja innolla on ollut suuri merkitys kirkkomme liturgiselle uudistukselle.