Palvonnan muoto

Pauli Annala puhui keskiviikkona Kohtaamispaikkana Krypta -illassa kovin mainiosti otsikolla Franciscus ja jouluseimi, jos muistan oikein. Franciscuksesta hän ei puhunut hirveästi, ja seimestäkin aika vähän, mutta seimen merkityksestä sitäkin enemmän. Lyhyesti olennaisen tiivistääkseni: Jumala on luonut aistit, jotka ovat langenneet. Joulu ja jouluseimi tarttuvat kaikkiin aisteihin.

Dosentti Annala puhui vallan mainiosti monista, monista asioista. Hän sivusi Sanan ikuista syntymää Isästä ja monta muuta hienoa teemaa. Itse olin ihan innoissani, varsinkin silloin, kun hän puhui Kirkon ja uskon katolisuudesta, universaaliudesta. Kun hän lopulta monen kaarron jälkeen laskeutui kaikkeja aisteja käyttävään uskoon, olin haltioissani! Pään, aivojen ja sanojen uskon tie on käyty luterilaisessa kirkossa loppuun ja on nähty, mihin se vie. Meidän tulee muistaa muiden aistien merkitys.

Tämä on yksi syistä, miksi itse olen omaksunut korkeakirkollisen gestiikan. Korkeakirkollisuus tarkoittaa minulle juuri sitä, että ihminen on koko sydämellään eli koko olemuksellaan mukana. Palvonta, kunnioitus ja ylistys ei jää pelkäksi pään tiedoksi, vaan koko ruumis kallistuu vastaanottamaan. Puhtaan materialistisen fyysisen näkökulmakin osaa kertoa meille, että kun ihminen kumartuu, hänen sydämensä liikkuu. Tämän vuoksi itse olen korkeakirkollisen gestiikan ja liturgian kannattaja: jotta näköni, hajuaistini, makuaistini, kuuloni ja tuntoaistini saisivat kaikki olla mukana pelastuksessa, eikä kaikesta tulisi vain kuulon ja sanan riittiä. Matalakirkollinen, puhtaan eleetön usko on minulle hieman vierasta, mutta toki joskus itsekin pidän hiljaisuuteen ja eleettömyyteen vetäytymisestä. Jos tämä on matalakirkollisuutta, niin sitten olkoon. Dogmaatikkona ja traditionalistina pidän siitä, että käytetään perinteen mukaista kunnioitusta. Jos aina on kumarrettu Gloria Patrin aikana, niin sitten kumarran minäkin. Vapaa liikehdintä, karismaattisen liikkeen itselleen lanseeraamana, on myös minulle tuttu. Tämä saattaa yllättää monia, jotka kuuntelevat jatkuvaa vuodatustani korkeakirkollisuudesta. En lähde nyt kuitenkaan erityisesti eksplikoimaan, missä ja miten ylistän villisti tanssien...

Näen siis kolme poolia, joista itse ammennan: traditionalististen muotojen pooli, vapaiden muotojen pooli ja hiljaisuuden pooli. Ylistyksen, palvonnan ja kiitoksen muodot tulevat jostain, joko traditiosta tai "fiiliksestä". Tai sitten kaikki tämä on sydämen sisällä, ulos näkymättä.

Puhuin kerran erään kaverini kanssa ristikorun kantamisesta. Hän sanoi, että hän ei kanna ristiä, että jos usko ja vakaumus ei näy ilman korua, niin turha sitä koruakaan on kantaa. Tämä voidaan nyt ymmärtää kahdella tavalla: turha sanoa olevansa kristitty, jos se ei näy sinun eleissäsi - ja toisaalta, turha tehdä eleitä, ellet niitä tarkoita. Onkin tärkeää, että gestiikkaa alkaen seisomisesta, kumartamisesta ja ristinmerkistä opetetaan seurakunnalle, jotta he voivat halutessaan ilmaista uskoaan puhtaalla omallatunnolla ruumiillisesti.