Luin Kyyhkysen 4/08, joka ilmestyi tänään. (Se ilmestyy jossain vaiheessa myös tänne.) Siinä oli kiinnostava artikkeli ajasta, josta sitten keskustelimme Joonan kanssa. Artikkelissa ilmaistu ajatus oli, että et voi kuolla, jos elät; koska silloin, kun kuolet, et elä. Yksinkertaista termimäärittelyä, oikeastaan.
Aika on muutosta (ajatus löytynee jo kreikkalaisesta filosofiasta ja Augustinukselta), ja ylipäänsä aika mahdollistaa mm. keskustelun, olemisen ja maailman. Se, mikä on ajallista, on myös muuttuvaa - ja täten on pääteltävä, että Jumala on ajan ulkopuolella, koska Jumala on muuttumaton - tässä tietenkin tarkoitan jumalallista luontoa, niin kuin se aina on luodun, ajan, ja olevan ulkopuolella, mutta inkarnaatiossa Sanan jumalallinen persoona omaksuu inhimillisen luonnon pysyen omassa muuttumattomuudessaan. Lihaksitulleessa Sanassa on kaksi luontoa, joista toinen on muuttumaton ja toinen on muuttuva; toinen on luomaton ja toinen on luotu; toinen on ylioleva ja toinen on olemassaolon piirissä; jumalallinen on elävöittänyt inhimillisen ja nostanut sen Jumalan valtaistuimelle, josta Jeesus Kristus, meidän Herramme hallitsee kaikkea luotua, olevaa ja ajallista.
Ajan, luodun ja olevan rajat ovat yhdet ja samat. Se, joka astuu ajan rajojen ulkopuolelle astuu myös luodun sekä olevan rajojen ulkopuolelle. Emme voi sitoa Jumalaa mihinkään näistä kategorioista, koska silloinhan se tarkoittaisi sitä, että Jumala on näiden kategorioiden kahlitsema, että on jotain Jumalaakin isompaa. Tämän vuoksi Kirkossa ja kaupungissa 26.1.2009 julkaistussa Pekka Sirkiän mielipidekirjoituksessa "Kirkolle uusi uskontunnustus" muotoiltu "(Minä uskon, että) Jumala on (olemassa)." ei ole riittävä, sillä se asettaa olemassaolon kategorian Jumalaa rajaavaksi kategoriaksi. Jumala ei kuitenkaan ole rajattu, vaan rajaamaton t.s. rajaton, ääretön, ikuinen ja täydellisyydessään muuttumaton kaikki aikaansaava Kaikkivaltias ja Luoja, kaiken hyvän ensimmäinen Syy, josta kaikki kumpuaa ja johon kaikki palaavat palvonnan ja kunnioituksen kautta.
Lihaksitulleessa Sanassa tuo liha ei voi siirtyä ajan ulkopuolelle, koska se tarkoittaisi sitä, että se siirtyy muutoksen ulkopuolelle, että se siirtyy luodun ulkopuolelle, että se siirtyy olevan ulkopuolelle, tullen yliajalliseksi luomattomaksi yliolevaksi jumalallisuudeksi. Tämä kyseenalaistaa inkarnaation jatkuvuuden: onko Jumalan Poika enää ihminen? Kyllä on: siispä Jeesus Kristus on edelleen ajan, luodun ja olevan rajojen rajoittama, nimittäin lihansa puolesta. Hänen jumalallista yliajallista yliolevaa luomatonta luontoaan ei kukaan ole koskaan rajoittanut.
torstai 29. tammikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Minä en sanoisi, että aika on muutosta. Pikemminkin on niin, että ajalle altistuminen ilmenee luodussa havaittavana muutoksena. Tosin se muutos voi johtua muustakin, esimerkiksi Jumalan erityisestä määräyksestä. Ajatellaanpa vaikka ihmisen ikääntymistä: se, että ihmisen elämän enimmäiskesto on Raamatun mukaan 120-vuotta, ei välttämättä johdu ajalle altistumisesta, vaan Jumalan nimenomaisesta päätöksestä, että niin täytyy tapahtua. Alunperinhän ihmisten sanotaan eläneen paljon vanhemmiksi. Ajan pakkovoima oli asetettu kuitenkin luodun ylle jo ennen tuota päätöstä. Siispä siinä on kaksi mahdollisuutta: joko Jumala heikensi ihmisen rakennetta niin, ettei se enää kykene kestämään aikaa 120 vuotta pitempään, TAI sitten Jumala muutti itse aikaa, sen ominaisuuksia ja vaikutusta. (Tämä saattaisi selittää jotain myös luomiskertomukseen liittyviä ajoitusongelmia.)
Kysymys olemisesta, ajasta ja luotuisuudesta ei välttämättä mene niin kuin sen esität. Jumalahan voi kyllä itselähtöisesti rajoittaa omaa toimintaansa. (voiko Jumala tehdä itsemurhan??)
Minusta on ennenaikainen johtopäätös todeta, että "ajan, luodun ja olevan rajat ovat samat". Tuo on ns. säiliömetafora, jossa luotu, oleva ja aika asetetaan yhdeksi, rajoitetuksi säiliöksi. Mutta välttämättä asia ei ole niin. Meillehän nimenomaan väitetään Raamatussa, että esim. on muunkinlaista olemassa olemista kuin tämä maallinen olemassa olo. Näkisin asian niin, että luotu ja aika kyllä muodostavat "säiliön", jossa me olemme. Mutta olemassa oloa on myös olemassa oleminen Jumalan luona. Ihmisen on muututtava kyetäkseen siihen. Jumala muuttaa meidät olemukseltamme sopiviksi ylösnousemuksessa. Tällöin meidät otetaan pois tästä "kasvihuoneesta", jossa nyt elämme. Siellä emme alistu ajalle emmekä muille fyysisille voimille. Emme myöskään tarvitse niitä, sillä Jumalan läsnäolo täyttää kaikki tarpeemme. Hän pitää meitä "elossa" ja olemassa, olemukseltamme muuttuneina.
Me emme kuitenkaan tule koskaan olemaan sillä tavalla, kuin Jumala on jumalallisen luontonsa puolesta; niin me kyllä tulemme olemaan kuin Kristus on nyt inhimillisen luontonsa puolesta. Olen samaa mieltä, että Kristuksen olemassaolon tapa ihmisenä jossain määrin eroaa meidän olemisen tavastamme. Kyse on kuitenkin samasta olemisen kategoriasta, jossa me olemme vajavaisesti synnin tähden ja jossa hän ylösnousseena on täydellisesti.
Olen sitä mieltä, että Jumala ei voi rajoittaa omaa luontoaan sellaisena kuin Hän on. Hän voi kuitenkin rajoittaa sen ilmenemistä luodussa muutoksenalaisessa maailmassa; toisin sanoen, Jumala on aina välttämättä se, mitä Hän on, rajoittamatta, mutta teoissaan s.o. energioissaan Hän ilmenee itsensä rajanneena; eihän maailma esim. jatkuvasti täyty jumalallisella luomattomalla valolla, vaan Hän rajaa itsensä täällä. Luonnossaan Hän ei kuitenkaan rajaa itseään, sillä Hän ei voi kieltää olevansa Rakkaus.
Ihminen ei voi olla olemassa olemassaolon ulkopuolella. Tämä on käsitteellinen ristiriita, joka ei ole hyväksyttävissä. Jumala on jumalallisen luontonsa puolesta olemassaolon ulkopuolella, Kristuksessa tosin hypostaattisesti läsnä ja Pyhän Hengen vaikutusten kautta, mutta luonnossaan Jumala ei ole olemassaolon sisäpuolella. Se olisi käsitteellinen ristiriita.
P. Gregorios Nyssalaisella on nk. ikuisen kasvun idea; että ihminen kehittyy, kasvaa, pyhittyy myös taivaassa. Tämä on mahdotonta, jos muutoksen voima t.s. aika ei ole läsnä. Taivaassakin on aika. Ihmiset eivät tule muuttumattomiksi (mikä on puolestaan samarajainen luomattomuuden kanssa), vaan pysyvät muutoksen alla yhä enemmän hyvään muuttuvina.
Jos ihminen muutetaan niin, että meillä ei ole fyysistä ruumista eikä fyysisiä tarpeita tai heikkouksia, niin tuloksena ei ole Jumala, vaan ihminen, jonka olemusta on muutettu. Siis, jos meille tehdään näin ja meidät otetaan Jumalan luo olemaan siellä ikuisesti Hänen kanssaan, niin olemisessamme olisi silti suuri ero: Jumala olisi luonut meidät ja muuttanut meidät ja pitäisi meitä ikuisesti yllä, elossa ja olemassa, mutta meillä ei noita kykyjä olisi. Miksi oletat, että olemassa olo olisi vain sitä, mikä on tässä luotuisuudessa?
Oletetaan, että Jumala loisi uuden maailman, jossa aika kuluisi äärettömän nopeasti ja kaasukehä olisi sellainen, että meidän tulisi olla itsekin kaasun muodossa. Sitten Hän päättäisi muuttaa meidät sinne sopivaan muotoon ja siirtäisi sinne. Se olisi olemassa oloa, mutta ei tässä luotuisuudessa.
Minä uskon, että Jeesuksen ihmisluonto ei eronnut meistä mitenkään. Ja uskon, että hänet tältä osin muutettiin ja että nyt hän jatkaa olemassa oloaan Isän kirkkauden luona ikuisesti. Jumalalliselta puoletaan Hän on tietysti itse tuo kirkkaus. Sanoisin siis, että ihminen ei voi olla luotuisuuden ulkopuolella (s.o. muuttua sellaiseksi, jolla ei olisi luoduksi tulleen historiaa, eli luotu säilyy luotuna, vaikka olemusta ja olemassa olon tapaa muutettaisiinkin.), mutta olemassa olon tapa voi olla jossain muualla ja jossain muussa luotuisuudessa kuin tässä, MUTTA vain mikäli Jumala muuttaa meidät.
Muista, että Jeesus itse sanoi, että ylösnousemuksessa ollaan kuin "enkelit taivaassa". Siis luotuja, mutta taivaassa. Ehkä erimielisyys tulee siinä, että en pidä taivasta (jonne meidän pitäisi mennä) luotuna tilana, vaan Jumalan yhteydessä ja luona olemisena. En ajattele, että taivas olisi kuin Jumalan rakentama talo. Jos taivaassa oleminen on luotuisuudessa olemista, niin silloin on ainakin sanottava, että on monenlaista luotuisuutta ja monenlaista olemassaoloa. Ja että muutoksemme on siirtymistä olemassaolo 1:stä olemassaolo 2:een. Ja että kakkosessa ei voi olla siirtymättä pois ykkösestä ja muuttumatta.
Hm, alan jankkaamaan yhtä ja samaa. Paras siis vaieta. Tuosta taivaassa jalostumisesta ja ajan kulumisesta siellä en osaa sanoa vielä mitään. Mainitsemasi ukko ei ole tuttu.
Kiinnostavaa pohdintaa! Aion kirjoittaa tästä n. kuukauden sisään esseen. Lähetän sen sitten sinulle. :)
Kiitos. Odotan mielenkiinnolla esseetäsi. Toivottavasti siinä kerrot myös sen, miten kirkkoisukit ovat asian aikoinaan ymmärtäneet.
Ei minulla ole enää tähän oikeastaan sen kummemmin sanottavaa. Foorumillahan päädyin aiemmin toteamaan, että "luotu on taivaassa luotuna luomattomuudessa". En osaa ymmärtää asiaa tuon kummemminkaan. Lopussa tämäkin asia sitten toivottavasti meille valkenee. ;)
Lähetä kommentti