Vaiennut halleluja ja gloria

Piti oikein itseäni muistuttaa tänään syvästä vaikenemisesta. Nimittäin paastonaikana halleluja on vaiennut (toisin kuin adventtiajalla). Samaa aikaan vaikeni myös suuri kunnia, eli gloria in excelsis, "Kunnia Jumalalle korkeuksissa". (Se on vaientuneena myös adventin aikaan.) Viikko sitten ollut Judica-sunnuntai aloitti kuitenkin myös kärsimysajan ja sen myötä on Kirkossa vaiennut myös pieni kunnia, eli "Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle...". Seuratessaan Herransa kärsimystä Kirkon ylistyslaulu vaikenee yhä enemmän. Tänään palmusunnuntaina käymme hiljaisen viikon, pyhän viikon, piinaviikon ahdistukseen. Kiirastorstaina alkaa Kristuksen kärsimyshistorian huipentuma, jolloin kirkoissamme vaikenee myös ylistys. Sehän muuttui jo paastonajan alussa, kun Benedicamuksen lopussa ollut Halleluja muuttui aameneksi - näin sekä messussa että hetkipalveluksessa. Kiirastorstain myötä Benedicamus vaikenee kokonaan.

Ensin vaikenee siis suuri kunnia (gloria in excelsis), sekä adventin että paastonajan alussa. Sitten vaikenee Herran ylistäminen, halleluja (hepr. ylistäkää Herraa), tuhkakeskiviikkona. Kärsimyssunnuntaina vaikenee lisäksi pieni kunnia (gloria patri) ja kiirastorstaina vaikenee myös kiitos (benedicamus eli siunaaminen). Tämän liturgisen todellisuuden kautta voi päätellä myös jotain kiitoksen, kunnioituksen ja ylistyksen keskinäisistä suhteista. Ensisijainen on se, joka viimeisenä sammuu, eli kiitos. Ulommalla kehällä on puolestaan kunnia ja vielä hieman ulommalla ylistäminen. Palvonta säilyy, eikä koskaan sammu. Katsoessamme Kristuksen ristiä me kumarramme häntä, joka kuolemallaan pelasti meidät.

Jos mietimme kiirastorstain messua viimeisenä messuna ennen Kristuksen kärsimystä, sen järjestyksessä erilaisista palvonnan akteista on tunnustus (uskontunnustus), "suurin kunnia" (eukaristinen doksologia) ja kiitos (kiitosrukouksessa, mutta ei ylistyksessä). Tahtoisin tässä korostaa eukaristisen doksologian roolia: se on palvonnan akti, joka ei lakkaa edes kiirastorstaina. Tosin sitäkään ei kyllä lausuta pitkänäperjantaina eikä odotuksemme lauantaina, kun messuja ei toimiteta.

Pitkäperjantain jumalanpalveluksista sanoisin sen verran, että mikäli seurakunnassa on tapana käyttää deklaraatiosanoja lukukappaleiden yhteydessä, näkisin hyvänä pidättäytyä niistä pitkänäperjantaina. Tarkoitan sanoja "Jumalalle kiitos" (lukukappaleiden vastaukset) ja myöskin evankeliumin vastausta "Ylistys sinulle, Kristus", josta olisi hyvä pidättäytyä jo tuhkakeskiviikosta alkaen tai ainakin palmusunnuntaista alkaen.

Kirkkomme hiljenemisestä kertoo myös se, että kirkonkellot eivät soi odotuksemme lauantaina. Kirkko ei enää sano mitään, ennen kuin Kristus täyttää oman sanansa ja nousee ylös kuolleista. Kirkko odottaa Jumalan Sanan ylösnousua, ennen kuin se nousee ja sanoo mitään. Vasta kuultuaan yön keskellä tapahtuneesta salaisuudesta se nousee yön pimeydessä loistavan Vanhurskauden Auringon rakastavaan katseeseen.