Ajatuksia rakkaudesta

Istuin Tiian kanssa TYT:n Olkkarissa. Hän teki mainoksia rakkaus-aiheisiin bileisiin. Kävi myös ilmi, että hän on Risto Saarisen kurssilla rakkaudesta. Jäin pohtimaan omia ajatuksiani rakkaudesta. Omiin käsityksiini ovat vaikuttaneet Nygrenin eros- ja agape-motiivien jako, rippikoulussa opetettu eroksen, agapen ja filian ero sekä Mannermaan Kaksi rakkautta. Jaoin omassa pohdiskelussani rakkauden rakastajan ja rakastetun käsitteillä kolmeen:

1. eros, rakkaus, jossa rakastaja rakastaa rakastettuaan sen vuoksi, että rakastettu on kaunis ja hyvä; rakkauden syynä rakastetun hyvyys
2. agape, rakkaus, jossa rakastaja rakastaa rakastettuaan, että on itse hyvä ja kaunis; rakkauden syynä rakastajan hyvyys
3. filia, rakkaus, jossa rakastaja ja rakastettu ovat samankaltaisia; rakkauden syynä samankaltaisuus

Lisäksi ehkä hieman augustinolaisen uti/frui-jaottelun avulla hahmottelin neljännen:
4. epithymia, rakkaus, jossa rakastaja rakkautensa avulla tahtoo saada jotain itselleen, ennemmin himo

Nämä ovat ihan klassisia toki sinänsä, joskin olen käyttänyt rakastetun ja rakastajan käsitettä. En tiedä, onko joku näin jo määritellyt, mutta tältä minusta näyttää! (Siis: A(e) -> B, koska B > A; A(a) -> B, koska A > B; A(f) -> B, koska A = B.) Mikä on se rakkaus, jolla Jumala rakastaa ihmistä, tai mikä on se rakkaus, jolla ihmisen pitäisi rakastaa Jumalaa? Nygrenhän on pyrkinyt osoittamaan motiivitutkimuksellaan, että eros-motiivi kuuluu hellenismiin, kun taas agape-motiivi on kristillinen. Samaan linjaan menee Mannermaan selvitys Lutherin rakkaudesta; Jumalan rakkaus suuntautuu ihmiseen ja ihmisen tehtävä on kääntyä tämän rakkauden suuntaiseksi, niin kuin Saarinen kirjoittaa "ikään kuin putkeksi", josta Jumalan rakkaus virtaa lähimmäisille. Ihmisen rakkaus puolestaan korkeuksia tavoittelevana jätetään syrjään.

Agape on hallitsevampi motiivi kristillisessä teologiassa kuin eros. Oikeastaan se kuuluisi luettelossani ensimmäiselle sijalle. Kaikki rakkaus perustuu siihen, että Jumala agape-rakastaa, koska Hän itse on Hyvä ja Kaunis, ja tällä rakkaudellaan Hän tekee ei-olevasta olevaa ja rumasta kaunista. Jumala kuitenkin myös eros-rakastaa ihmistä: luotuaan ihmisen ja tehtyään hänestä kauniin hän tahtoo ihmisen sen kauneuden vuoksi, jonka hän on itse häneen luonut. Toisaalta, Jumala on myös tehnyt ihmisen kuvakseen ja kaltaisekseen: niinpä Hän myös filia-rakastaa meitä. Tässä on tietenkin Jeesuksen rooli käy merkittäväksi. Ensin on agape, sitten seuraavat eros ja filia; mutta näiden keskinäisesti järjestyksestä en osaa sanoa. Jos mietitään Augustinuksen käyttävän ja nauttivan rakkauden termeillä, Jumalan rakkaus on aina nauttivaa rakkautta; tämän vuoksi mielestäni epithymia suljetaan jumalallisen rakkauden kentästä pois: Jumala ei rakasta jotakuta käyttääkseen tätä omaksi tyydytyksekseen. Hän tosin rakkaudessaan käyttää meitä muiden hyväksi, mutta tämä on agape-rakkauden muoto.

Millä rakkaudella ihminen rakastaa Jumalaa? Jumalan rakkaus ilman muuta edeltää ihmisen rakkautta, mutta edeltävätkö kaikki Jumalan rakkauden muodot ihmisen kaikkia rakkauksia? Vai saako Jumalan agape aikaan ihmisen agapen, Jumalan eros aikaan ihmisen eroksen ja Jumalan filia aikaan ihmisen filian? Kiinnostavia kysymyksiä! No, ihmisen rakkauden järjestyksistä en tiedä, mutta ihminen kyllä rakastaa Jumalaa filiaattisesti, samankaltaisuuden perusteella, sekä Jumalan kauneuden vuoksi, että pyhitettynä - vaikkakin alkavasti - myös oman, Jumalalta saadun hyvyytensä vuoksi. Ihmisen agape-rakkaudesta ei kuitenkaan tule "kohdettaan luovaa rakkautta", niin kuin jumalallinen agape on.

Ihmisen rakkaus kohdistuu myös toisiin ihmisiin. Hän filia-rakastaa ystäviään, eros-rakastaa kauniita ja hyviä ihmisiä, agape-lähimmäisrakastaa kaikkia Jumalan vaikuttamana, mutta synnin maailmassa myös epithymia-himoitsee itselleen ja omakseen.

Pohtiessani näitä ajatuksia mietin, että olisipa kyllä ollut kiva mennä sinne Saarisen kurssille. No, ei auta itku, kun maito on jo kaatunut.

Lisäys: suosittelen tätä linkkiä ehkä eniten filiaan liittyen.