Kuka liturgian toimittaa?

Yksinkertainen kysymys, mutta hyvin monimutkainen vastaus. Kun yleensä puhutaan liturgian toimittajasta, perusmaallikko toteaa papin toimittavan liturgian. Viime aikoina ovat teologit kuitenkin alkaneet korostaa sitä, että koko kansa on toimittamassa liturgiaa, ei ainoastaan pappi. Liturgia terminä viittaa kansan työhön, joko subjektiivisena tai objektiivisena genetiivinä; yhtäältä Jumalan kansa tekee työtä ja toisaalta Jumalan kansalle tehdään työtä. On siis kaksi ääripäätä, joita tulee välttää.

Ensiksi, ensimmäinen ääripää on se, jossa selebrantti on yksin tai avustajiensa kanssa kansaa huomioon ottamatta toimittamasa koko messua. Toinen ääripää on se, että kansa tulee itseriittoiseksi, eikä enää tarvitse pappia. Kuitenkin kristillisessä kirkossa papit ovat Jumalan asettaman pyhän viran kantajia ja heille on annettu velvollisuudeksi opettaa kansaa ja toisaalta myös johtaa kansa rukoukseen.

Toiseksi, messun liturgia on monelta osaltaan sellainen, jonka kansa toimittaa koko kansana tai joku palvelija - oli kyse selebrantista tai ei - koko kansan puolesta toimittaa osan. Näin esimerkiksi lukukappaleiden lukija, esirukousavustaja, ristinkantaja ja monet muut toimittavat palvelusta kansan puolesta. Osa tehtävistä on kuitenkin sellaisia, joissa palvelija toimii Jumalan sijasta, ja nämä tehtävät eivät kuulu kansan toimintaan. Tällaisia ovat erityisesti evankeliumin julistaminen ja pyhä messu-uhri. (Kirjoitan messu-uhrista myöhemmin lisää, mutta jätän termin tähän, jotta se ärsyttäisi lukevia ääriluterilaisia.) Selebrantin asema on erityinen: hän on välillä kansan edustaja (ja tämän edustamisen voisi tehdä joku muukin) ja välillä puolestaan Jumalan edustaja (ja tätä ei kukaan muu voi tehdä).

Kirkko on perinteisesti opettanut, että sanallisen auktoritatiivisen opetuksen sekä sakramentaalisten toimitusten toimittaminen kuuluu papeille pappeina eli heidän erityisen kutsunsa perusteella. Näin myös Augsburgin tunnustuksen kirkot. Nämä ovat tekijöitä, jotka erottavat pappisviran kansasta. Kirkko opettaa nk. maallikkojen yhteisestä t. yleisestä pappeudesta, että siihen kuuluu rukous, jne., ja näitä toimituksia toimittaessaan papit edustavat kansaa, eivätkä Jumalaa.