Mikä tekee kirkon kirkoksi?

Ekklesiologinen peruskysymys: Mikä tekee kirkon kirkoksi?

1. Evankeliumi
Evankeliumi on kirkolle ehdottoman konstitutiivinen. Tämä tarkoittaa itse Jeesusta Kristusta, lihaksitullutta Jumalan Poikaa, jonka pelastusekonominen toiminta on itse evankeliumi. Evankeliumi ei redusoidu syntien anteeksiantamisen sanomaan, se ei redusoidu vanhurskauttamiseen, ei pyhitykseen tai mihinkään muuhun asiaan. Evankeliumi on yksinkertaisesti ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta. Tämä ilosanoma sisältää, sanoisinko sakramentaalisesti itse Pojan persoonallisen läsnäolon. Kun evankeliumia viedään eteenpäin, viedään eteenpäin Herraa, ei vähempää.

Evankeliumi ilmenee kahdessa muodossa. Toisin sanottuna: Kristus on keskuudessamme ja häntä viedään eteenpäin kahdella eri tavalla: sanallisesti ja aineellisesti. Sanallinen evankeliumi (luterilaisittain "sana") ja aineellinen evankeliumi (luterilaisittain "sakramentti") seuraavat kumpikin itse evankeliumia, joka ei ole redusoitavissa sanoihin eikä sakramentteihin. Itseäni toistaakseni, evankeliumin täyteys on itse Jeesus Kristus, pyhän Kolminaisuuden toinen persoona, lihaksitullut Jumalan Poika, joka ei ole redusoitavissa sanalliseen eikä aineelliseen evankeliumiin. Sanallinen evankeliumi ei edellä aineellista evankeliumia. On totta, että toimitettaessa sakramentteja ja erityisesti ehtoollisessa itse sakramentti eli konsekraatio tapahtuu lausutun evankeliumin kautta. Tämä ei kuitenkaan johdu lausutun evankeliumin voimasta, vaan itse Jeesuksesta Kristuksesta, varsinaisesta evankeliumista, joka toteuttaa sen, minkä on luvannut niiden toimien kautta, jotka hän on säätänyt.

Evankeliumissa on kyse siis seurakuntansa keskellä läsnäolevasta Kristuksesta. Hän on läsnä sanallisesti; tätä ilmaisee mainiosti seurakunnan keskelle tuleva evankeliumikulkue. Hän on läsnä myös aineellisesti, niin kuin huomaamme, kun pohdimme eukaristian pyhää salaisuutta; seurakunta kokoontuu Kristuksen ruumiin ja veren ympärille nauttiakseen sen elämäksi ja autuudeksi. Evankeliumi ei ole tarkoitettu pelkästään kirkolle itselleen, vaan myös maailmalle: missio on olennainen osa kirkon tehtävää. Modernilla kielellä voitaisiin puhua kirkon tavoittavasta työstä, jonka tarkoituksena on tavoittaa maailmassa elävät ihmiset ja saattaa heidät osalliseksi evankeliumista, sekä kokoavasta työstä, jonka tarkoituksena on koota evankeliumin vastaanottaneet ihmiset yhteen yhteiseen jumalanpalvelukseen, jossa saadaan sekä olla Jumalan yhteydessä että vastaanottaa voimaa evankeliointiin.

2. Evankeliumia palveleva virka
Pyhä virka on kirkolle konstitutiivinen, ennen kaikkea koskien piispanvirkaa, mutta sisältäen myös presbyteerinviran että diakoninviran. Joku voisi lisätä tähän myös paavinviran, mutta itse toistaiseksi pidättäydyn siitä. Virkateologiasta kirjoitan toiste lisää. Todettakoon tähän vain nyt se, että elämä ja autuus on saavutettavissa vain evankeliumin (sanan ja sakramenttien) kautta, ja evankeliumi on siellä, missä on evankeliumin julistaja; ”Minne piispa ilmaantuu, siellä olkoon lauma, samoin kuin katolinen kirkko on siellä, missä Jeesus Kristus on.” (Ignatius Antiokialainen, Kirje smyrnalaisille 8:2)

3. Julkilausuttu evankeliumin tunnustus
Kirkolle on konstitutiivista myöskin oikea tunnustus evankeliumista eli Jeesuksesta Kristuksesta. Ne, jotka tunnustavat ja julistavat väärää uskoa, eivät kuulu Kristuksen kirkkoon. (Näin mm. Augustinus Hipponensis, De fide et symbolo, 21, engl. käännös) Olen ymmärtänyt, että (roomalais)katoliseen kirkkoon liittyvä antaa seuraavanlaisen tunnustuksen: "Uskon ja tunnustan kaiken, mitä katolinen kirkko uskoo, opettaa ja julistaa Jumalan ilmoittamana totuutena." Jokainen katolilainen siis uskoo kaiken sen, mitä katolinen kirkko julistaa Jumalan ilmoittamana totuutena, dogmana. Mikäli näitä julkilausuttuja dogmeja ei tunnusta, ei voi olla varsinaisessa mielessä kirkon jäsen.

Aion lähiaikoina kirjoittaa silvanolaisesta reformaatiosta, erityisesti keskittyen tunnustuskysymykseen. Jos paikalliskirkko tunnustaa ja vaatii uskottavaksi sellaista, jota kirkko ei kaikkialla vaadi uskottavaksi, voiko tuo paikalliskirkko enää olla autenttisesti osa Kristuksen kirkkoa? Voiko kirkon sisällä olla heterodoksiaa? Aion myös esittää yleisen kysymyksen kirkkomme suhtautumisesta tunnustukseen. (Kirjoitin jonkinlaisena valmistautumisena tähän jokin aika sitten artikkelin Augustanan soteriologian ja ekklesiologian yhteyksiä sekä joitain kirkko-opillisia pohdintoja.)