Maallisen ja hengellisen täydellinen erottaminen on hyvin abstrakti lähettymistapa. Abstraktin erottelun hahmottaminen on hyödyksi, mutta kun tarkastellaan itse konkreettisia asioita, huomataan, että niissä maallinen ja hengellinen usein sekoittuvat.
Satuin lukemaan Santeri Marjokorven blogia, jossa hän kirjoitteli ihan kiinnostavia juttuja sakramenttien (tosin vain kahden, huomasin) vaikutuksesta ja maallistumisesta. Tämä kirjoitukseni käsittelee osin samoja teemoja, mutta vähän ehkä eri otteella.
Elämänalueiden yhtymys ja ero
Yksi tapa erottaa maallinen ja hengellinen on puhua elämänalueista. Yksi modernisaation tunnusmerkeistä on elämänalueiden eriytyminen. Uskonto, markkinat, koti, valtio ja muut elämänalueet, jotka ennen läpäisivät toisensa, siirtyvät moderniteetissa erilleen. Hengellisen ja maallisen jako on tässä näkökulmassa uskonnon suunnasta katsottu jako uskonnon ja muiden elämänalueiden välillä. Tällöin hengellistä on ainoastaan uskonnon elämänalue, eli kirkossakäyminen ja muu selkeästi uskonnollinen toiminta, ei muut, jotka kuuluvat maalliselle alueelle.
Pitäisikö kuitenkin maailmankatsomusta ja - siihen erityisesti liittyen uskontoa - pitää sellaisena elämänalueena, joka ei eristäydy ja jota ei voi eristää muista alueista? Minusta näyttää siltä, että jos kerran maailmankatsomus, ja uskonto sen osana, on "tapa katsoa maailmaa", se vaikuttaa kaikkiin elämänalueisiin. Jos hengellinen alue on tällä tavalla kaikenkattava alue, on mahdollista, että kaikki se, mikä on maallista, on myös hengellistä. Maallinen ei sulje hengellistä pois.
Hengellisyyden merkitys muuttuu epäselväksi, jos kaikki maallinen onkin yhtäkkiä hengellistä. Alustava käsite liittyi siis elämänalueisiin ja niiden eroihin, mutta jos tämä ero puretaan uskonnon ja hengellisyyden kohdalta, kaikki mikä aiemmin oli ei-hengellistä, voikin nyt olla hengellistä. Tämä johtaa kysymykseen: mitä on siis hengellinen? Jos hengellistä ei ole pelkästään uskonnollinen toiminta, onko hengellinen itse asiassa jotain, joka liittyy tietoisuuteen? Olisiko hengellisyys jotain tietoisuutta Jumalasta ja jumalallisesta toiminnasta arkisenkin keskellä?
Inkarnaation intersektio
Maallisen ja hengellisen tai taivaallisen varsinainen kohtauspiste on teologisesti ajateltuna prototyyppisesti lihaksitulleessa Sanassa, Jeesuksessa. Hän on ensisijaisesti Jumalan ainokainen Poika ja Sana, joka on syntynyt iankaikkisuudessa Isästä ja on yhdenvertainen kunniassa ja kirkkaudessa hänen kanssaan. Lyhyemmin sanottuna, Jeesuksessa on korkein siitä, mitä voidaan nimittää hengelliseksi tai taivaalliseksi. Toisaalta, Sana on - meidän pelastuksemme tähden - ottanut ihmisyyden hädin tuskin aikuisesta tyttösestä ja syntynyt ihmiseksi. Hän on ottanut tavallisuuden, ajallisuuden ja kaiken tämän, mikä on normaalin maallista. Hänessä on taivas ja maa, hengellinen ja maallinen, yhtyneenä:
V./ Rorate coeli desuper et nubes pluant justum. / Tiukkukoot taivaat ylhäältä ja pilvet satakoot oikeutta.
R./ Aperiatur terra et germinet salvatorem. / Avautukoon maa ja lähettäköön pelastajan.
(Lähde: adventin ajan vespereiden versikkeli, laajemmin ks. wikipedia)
Sanan lihaksituleminen on siis prototyyppinen esimerkki siitä, miten taivaallinen ja maallinen ovat yhdessä ja samassa. Kristuksessa taivaallinen ja maallinen voidaan erottaa, mutta vain ajatuksessa:
2. Seuraten yhteisen isämme, p. Kyrillos Aleksandrialaisen opetusta voimme yhdessä tunnustaa, että Jumalan Sanan yhdessä lihaksitulleessa luonnossa on edelleen [yhtymyksen jälkeen] kaksi, vain ajattelussa toisistaan eroteltavaa (distinguish) luontoa [niitä] erottamatta (separate), jakamatta, muuttamatta ja sekoittamatta.
(Lähde: Anglican-Oriental Orthodox, Agreed Statement on Christology)
Näin esimerkiksi kun puhutaan Kristuksen jumaluudesta, joka saa aikaan hänen ihmeensä, ei kuitenkaan uskota, että Kristuksen jumaluus toimisi erossa hänen ihmisyydestään. Tämä ilmeni minusta hienolla tavalla esimerkiksi silloin, kun Herra paransi syljellään sokean silmät, tai kun hän puhaltamalla antoi apostoleilleen avainten vallan.
Hengellisen elämän lähde
Hengellinen kattakoon kaiken maallisen. Jää kuitenkin kysymys, onko olemassa mitään, mikä on hengellistä, mutta ei maallista? Minusta on: jumalanpalveluksen huippukohta - eukaristia - on sellainen, jossa noustaan hetkellisesti hengellisen elämän huippukohtaan. Tämän vuoksi esimerkiksi eukaristian edellä vuorotervehdyksissä lausutaan, "Ylentäkää sydämenne" ja vastataan "Ylennämme ne Herran puoleen." Tämän jälkeen pappi laulaa: "Kiittäkäämme Herraa, Jumalaamme", johon kansa vastaa: "Se on arvokasta ja oikein."
Tämä sydänten ylentäminen viittaa hengelliseen nousuun, jossa maallinen jätetään hetkeksi taakse. Samalla tavalla Jaakobin liturgian kerubiveisussa "komennetaan" unohtamaan maalliset vaivat ja ahdistukset ja ylistämään Jumalaa, joka nyt saapuu auttamaan. Eukaristian ytimessä on vastavuoroinen "itsestään ulos astuminen" (ek-stasis); ihmisen sielu nousee maasta taivaaseen ja Jumala laskeutuu taivaasta maan päälle:
Vaietkoon jokaisen ihmisen liha | ja seisköön pelvolla ja vavistuksella | älköönkä mitään maallista itsestänsä ajatelko, | sillä kuningasten Kuningas ja herrain Herra | tulee teurastettavaksi | ja annettavaksi uskovaisille ruoaksi. | Hänen edessänsä käyvät enkelein joukot | kaiken hallituksen ja valtojen kanssa, | monisilmäiset kerubit ja kuusisiipiset serafit, | peittäen kasvonsa ja huutaen virttä: | Halleluja, halleluja, halleluja.
(Lähde: Taustakuvaus virrestä 228. Suom. Johannes Seppälä.)
"Vaietkoon jokaisen ihmisen liha", tai niin kuin olen kuullut myös, "vaietkoon kaikki ihmisen liha". Maallinen unohdetaan hetkeksi ja sielu nousee ylös korkeuksiin ja palvoo Jumalaa, korkeinta, läsnäolevaksi tulevan Kristuksen kautta, hänen kanssaan ja hänessä. Hetkellinen hyppy hengelliseen, puhtaaseen hengelliseen, on vain hetki, muutama sekunti messun ytimessä, kun maassa oleva ihminen yhdessä enkelten ja pyhien kanssa huutaa: "Pyhä, pyhä, pyhä!" (קדוש קדוש קדוש, qadosh qadosh qadosh)
Eukaristisen vuorotervehdyksen aikana, kun selebrantti laulaa, "Ylentäkää sydämenne", nostan yleensä katseeni ja yritän unohtaa kaikki ahdistukseni ja maalliset huoleni, ja keskittyä Jumalaan, jota palvon. Saan jättää omat maalliset murheeni ja katsoa taivaallista, hetken osallistua autuaaseen katseluun; Jumala näkee minut ja minun maallisetkin murheeni ja laskeutuu luokseni, koskettamaan minua maallisuudessa. Tai no, voiko ehtoollista nimittää kovin maalliseksi ateriaksi? Ainakin se on syömistä ja juomista. Ja maut ovat hyvin tavallisia, maallisia - ainakin, jos viini on juomana muuten tuttu.
Huolien ja ahdistuksen unohtaminen on lahja minulle, mutta Jumala ei unohda huoliani, vaan auttaa.
Tämä hetkellinen hyppy hengelliseen muuttaa koko elämän. Se on lähde, josta hengellisyys virtaa kaikkeen maalliseen. Pyhissä sakramenteissa saamamme Jumalan lahja vahvistaa meissä uskoa Jumalan hyvyyteen. Kaikki hyvät lahjat tulevat häneltä, Valkeuksien Isältä. Tämä värittää kaikkea hengellistä maallista. Sen jälkeen ruoka on Jumalan lahjaa, kuin myös uni ja lepo, ja salilla käyminen ja liikunta, ja ystävien kanssa oleminen.
Hengellisyys ei ole tekoja, vaan se on uskoa Jumalan hyvyyteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti