Laskettu aika

Menneisyys, mahdollisuuksien äiti.
Tulevaisuus, mahdollisuuksien isä.

Isä kuoli kun olin puolivuotias,
ja nyt huomaan, että tämä aika on murhannut vastasyntyneet
ja jättänyt itsensä vaille perijää.

Tänään, menneen ja tulevan risteyksessä,
olen solminut ne kaikki solmuun, eikä uutta aikaa ole.
Olen menettänyt unelmani.

Pelko tuhoaa huomisen.
Tahtoisin rakastaa, sillä rakkaus poistaa pelon,
koska rakkaus toivoo,
odottaa näkymättömän ja toivotun ilmestymistä:
se näkee menneisyyden olevan raskaana
ei lihan himosta, ei miehen tahdosta, vaan ikuisuudesta.

Ehkä jostain, sydämeni sivukammioista tai aivon etulohkoista,
löydän unia, jotka voisin haudata maahan kasvamaan
tulevaisuuden maailmanpuun.