Rauhan puolesta

"Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman." (virsi 600; Dietrich Bonhoeffer)

Pariisin terrorismin tiimoilta nämä sanat ovat olleet evl. kirkon äänenä. Se on hyvä ääni, mutta se ei kuitenkaan vielä anna sitä, mitä se itse pyytää, eli tuo esiin toisen maailman ääntä.

Mikä on se toinen maailma, josta tämä virsi puhuu? Se on Jumalan valtakunta, joka on rauhan valtakunta. Messun ylistyksessä lauletaan, "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, rauha maan päällä ihmisille, joita hän rakastaa", pax hominibus bonae voluntatis. Rauha ei koske vain tulevaa taivaan valtakuntaa, vaan se on myös täällä, ihmisten keskellä, kun heillä Jumalan rakastamina on hyvä tahto. Hyvä tahto ei riitä aina siihen, että kaikki menee hyvin, mutta hyvä tahto mahdollistaa rauhan ihmisten kesken.

Rauhan perustana on Kristuksen tuoma rauha. Kun hänet oli ristiinnaulittu ja hän oli noussut kuolleista, hän ilmeistyi opetuslapsilleen ja sanoi, "Rauha teille!" Ylösnousseena hän tuli antamaan rauhan. Mutta mitä on rauha? Rauha on taistelun päättymistä, sodankäynnin lopettamista. Lähi-idän jatkuvien sotien ja kiistojen keskellä tuntuu turhalta puhua sodan loppumisesta. Mutta rauha ei ole vain sodan loppumista. Se on taistelun loppumista Jumalaa vastaan, se on taistelun loppumista enkeleitä ja pyhiä vastaan, se on taistelun loppumista itseämme vastaan. (Kol. 1:20)

Taisteleva Jumala on taistellut sodan loppuun. Herra sanoo: "Olen puhunut teille tämän, jotta tiellä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman." (Joh. 16) Jumala on taistellut maailmaa vastaan ja hän on voittanut sen. Jumala ei kuitenkaan taistellut maailmaa ja syntiä vastaan asein, väkivallalla, vihalla ja tuohtumuksella, vaan rakkaudella, pitkämielisyydellä ja kestävyydellä. Eihän tämä tietenkään näytä voitolta maailman silmissä, mutta voitto se on, yhtä kaikki, ja sen vuoksi me voimme olla sotimatta itseämme ja Jumalaa vastaan. Ja jos olemme rohkeita, voimme olla sotimatta myös toisia ihmisiä vastaan.

"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." (Joh. 14) Rauha ja rohkeus kuuluvat yhteen. Rohkeus pysyä rauhassa, kun viha, tuska, ahdistus ja synti nostavat päänsä. "Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman." Toisen maailman ääni sanoo, että meidän ei tarvitse vihata niitä, joita vastaan meidän täytyy puolustautua. Toisen maailman ääni sanoo myös, että rauha ei löydy väärästä rohkeudesta, sellaisesta joka taistelee. Toisen maailman ääntä ei levitetä taistelulla, vaan rauhalla, jonka lähtökohtana on Kristuksen rauha.

Apostolin kirjeissä on alussa yleensä tervehdys, "armo ja rauha teille". Millaista voisi olla tämän toivotuksen rauha? Rauha, joka on kaiken taistelun puutetta. Ei markkinoiden taistelua, ei ihmisen mielen taisteluita, ei konkreettisia verenvuodatukseen johtavia taisteluita. Millainen on toisen maailman ääni? Mikä on se ääni, jota pyydämme Jumalaa nyt vahvistamaan? Ja miten se vahvistuu? Miten Jumala vahvistaa sen? Tekeekö hän sen meissä, vai meidän ulkopuolellamme? Millä keinoin hän tekee sen?

Toisen maailman ääni, jota Dietrich Bonhoeffer tarkoitti, ei liene ääni, vaan kyseessä on metafora. Vai onko sittenkään? Toisen maailman ääni murtautuu esiin myös psalmeissa, kun laulamme Jumalan edessä. Tämän vuoksi sävelsinkin uuden antifonin, Kumartukaa Herran pyhän kirkkauden eteen (I viikon maanantain laudeksen 3. antifoni), ja lauloin siihen kuuluvan psalmin.

Tämän psalmin näkökulmasta rauha tulee silloin, kun kumarrumme Jumalan edessä - silloin Jumala itse sotii meidän puolestamme ja antaa rauhan.