Pohdintoja rauhasta: hyvä tahto

Miksi hyvä tahto ihmisten kesken mahdollistaa rauhan?

Hyvä tahto ei tosiaankaan aina riitä siihen, että kaikki menisi hyvin. Kun kuitenkin tahdomme hyvää, pyrimme teoissamme siis hyvyyteen; paha näyttäytyy virheenä ja vahinkona, ja virheistä ja vahingoistahan ei tunnetusti kannata suuttua, ei itse eikä toisten. Hyvä tahto suuntaa kohti rauhaa, niin suhteessa itseemme kuin toisiinkin.

Kun tahdomme hyvää, mutta teemme pahaa meidän ei tarvitse lähteä sotimaan itseämme vastaan. Paavalikin tuskasteli tämän ongelman kanssa: "Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta." (Room. 7) Paavali tajusi, että synti saa hänet jatkuvasti tekemään pahaa. Mutta niille, jotka tahtovat hyvää, synnit eivät voi erottaa Jumalasta. Paavali nimittäin jatkaa: "Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on näet vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista." (Room. 8) Tämän jälkeen Apostoli puhuu laajasti siitä, kuinka meidän tulisi elää sisäisen, mielessä olevan Jumalan lain mukaan, eikä turmeltuneen luonnon lain mukaan. Hyväntahtoisuuden suhteen ymmärrän tämän tarkoittavan sitä, että kun tahdomme sitä hyvää, minkä Jumala on ilmoittanut, elämme Hengen mukaista elämää, mutta jos taas olemme kiinnittyneitä pahoihin tekoihin, virheisiin, vahinkoihin, laskemme katseen Jumalan tahdosta omaan riittämättömyyteemme, Jumalasta ihmiseen.

Mutta kun Jumalan sanan ohjaama hyväntahtoisuus ohjaa meitä, olemme hyvällä tiellä, eikä meidän tarvitse sotia itseämme vastaan! Meidän ei tarvitse sotia itseämme vastaan syytellen itseämme pahoista teoistamme, sillä "kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala - mutta hän julistaa vanhurskaaksi!" (Room. 8) Paavali kirjoittaakin myöhemmin: "minulle on yhdentekevää, ryhdyttekö te tai jokin ihmisten tuomioistuin minua tutkimaan. En itsekään ryhdy tutkimaan itseäni. Minulla ei ole mitään tunnollani, mutta ei minua vielä sen perusteella ole todettu syyttömäksi. Minun tuomarini on Herra." (1. Kor. 4) Me emme ole sodassa itseämme vastaan. "Syyttäjä on syösty alas" (Ilm. 12), emmekä me saa syyttää itseämme, mikäli olemme hyvän tahdon vallassa tehneetkin virheitä. Jumala arvioi meidän tekomme ja tuomitsee ne lopulta. Meillä on kuitenkin Kristuksen tähden lupa odottaa kaiken kaikkiaan hyvää tuomiota.

Kun tahdomme hyvää, meidän ei tarvitse myöskään lähteä sotimaan toisia vastaan, kunhan vain uskomme, että hekin toimivat hyväntahtoisesti. Jos joku tekeekin jotain pahaa, mutta uskomme hänen toimineen hyvässä tarkoituksessa, voimme pitää pahaa yksinkertaisesti virheenä tai vahinkona. Virheistä ei rangaista ikään kuin ne olisi tehty tarkoituksellisesti. Virheen pahuushan ei ollut teon tarkoituksena, vaan jotain muuta yritettiin saada aikaan, mutta synti onnistuu luikertelemaan mukaan. Mutta: kun oletamme muiden toimivan hyväntahtoisesti, voimme vastata heidän virheisiinsäkin hyvällä tahdolla.

Hyväntahtoisuuden toinen nimi on rakkaus. Rakkaus on hyvän tahtomista toisille. Jumala kutsuu meidät tahtomaan hyvää silloinkin, kun he eivät sitä ansaitse (agape). Silloin on helppo tahtoa hyvää, kun olemme hyvän tahdon seurassa, kun tahdomme hyvää niille, jotka tahtovat hyvää meille, kun rakkaus on vastavuoroista (filia). Kolmas hyvän tahtomisen muoto on se, että tahdomme jonkin näkemämme kauniin ja hyvän itsellemme (eros). Muitakin hyvän tahtomisen eli rakastamisen tapoja on, mutta en mene niihin nyt.