Hyvän paimenen sunnuntai

Eilen oli Misericordia Domini, Herran laupeuden sunnuntai eli Hyvän paimenen sunnnuntai. Olin avustamassa Johanneksenkirkossa. Evankeliumitekstinä oli Joh. 10:1-10. Esitän muutamia ajatuksia sen alun lainauksen perusteella.

Jeesus sanoi:

"Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä."

Kun kirkossa luetaan rukouksia, ne vahvistetaan aamenella. Paavali kirjoittaa: "miten paikalla oleva ulkopuolinen voi sanoa kiitokseesi aamenen, kun hän ei ymmärrä mitä sanot?" (1. Kor. 14:16) Pappi lausuu koko kansan edessä eli ns. prosfoneettisesti rukouksen, jonka koko kansa vahvistaa tämän jälkeen aamenella. Jeesus ei kuitenkaan opettaessaan hae vahvistusta sanoilleen keneltäkään muulta. Hän toimii itse sanojensa vahvistajana, minkä vuoksi hän sanookin painokkaiden opetustensa aluksi: aamen, aamen, totisesti, totisesti. Jeesuksen opetuksen oikeellisuus ei ole kyse meistä, vaan hänestä itsestään, ja hän kyllä välittää meille myös oikean ymmärryksen opetuksestaan Hengen kautta.

Toiseksi, tässä kohdassa puhutaan lammastarhaan tulemisesta portin kautta. Jo tämän kohdan pitäisi aina muistuttaa meitä siitä, että jokaisessa messussa tulisi olla kulkueellinen sisääntulo portista, eikä jokin sakastista esiin hiippailu. Julkinen esiintulo on rohkeasti Herramme nimessä esiin tulemista.

Kolmanneksi, aikaisemmin kirkoissamme oli käytäntö, että kulkue tuli sisään niin, että siinä oli ensin risti, kynttilät, ja kaikki muut ja lopuksi selebrantti - kulkue puolestaan lähti toisinpäin, selebrantti ensin ja sitten muut vastakkaisessa järjestyksessä. Lopun kulkuejärjestys palautettiin vanhempaan malliin uudistuksen yhteydessä; nyt kulkue tulee ja menee samassa järjestyksessä. Vanhempaa poistumismallia kritisoitiin sillä perusteella, että se on hovista otettu malli. Kuitenkin tämä Jeesuksen opetus puolustaa sitä, että selebrantti lähtee ensin. Selitän:

Ajattelutapojen välissä on kahdenlainen käsitys paimenuudesta. Nykyään kai enemmän ajattelemme, että paimen kulkee lauman perällä ja noukkii kaikki mukaan. Jeesuksen tässä opetuksessaan meille opettama paimenuus on erilaista: paimen kulkee edeltä ja lampaat seuraavat sitä. Syy tähän on siinä, että lampaat tuntevat paimenensa äänen. Toisaalta, lampaiden ulos laskeminen voidaan yhdistää kirkosta poistumiseen; tässä paimen on luultavasti perällä.

Voimme nähdä tämän Jeesuksen opetuksen olevan kuva jumalanpalveluksesta. Ensin selebrantti tulee portista paimenena, ja opettaa kansaa ja kastaa ("kutsuu nimeltä"). Tämän jälkeen hän laskee heidät ulos, mutta ulkona hän itse johtaa kansaa esimerkillään. Kansa noudattaa hänen esimerkkiään ja seuraa häntä, koska he tuntevat hänen opetuksensa ja kuulevat siinä Kristuksen äänen.



Lopuksi, Kristus, Hyvä paimen, on yksi lampaista. Eläissään hän oli yksi meistä, mutta ilman syntiä ja sangen pyhä. Tässä ajassa eteenpäin kulkiessamme meitä ohjaavat toiset lampaat, jotka ovat meidän paimeniamme Kristuksen sijasta. Heidän kauttaan Kristus itse ohjaa meitä eteenpäin. Me olemme riippuvaisia toisistamme! Jumala käyttää ihmisiä työvälineinään. Jumalan kansan paimenet on otettu meidän joukostamme. Paimen on yksi meistä; ja me tunnistamme paimenen hänen äänestään: Kristus käyttää paimenen ääntä omana äänenään, ja lausuu meille ihania, eläväksitekeviä sanoja.

Kristus nousi kuolleista

Triduumin liturgista aineistoa: Tenebrae

Keskustelin erään viestin kommenteissa Sampan kanssa kiirastorstain kynttilöiden sammuttamisrituaalista. Satuin törmäämään täällä lyhyeen tekstiin, joka kuvaa riittiä, joka on yhdistetty kynttilöiden sammuttamiseen. Tapa ei ole aivan vastaava kuin meillä vallitseva. Tämä ei ole myöskään Novus Ordosta, vaan edeltänyttä roomalaista riitusta.

This Office is accompanied by a special ceremony, which has made it one of the most beloved of the Christian faithful. On the altar stands the Cross, veiled on the first two days, unveiled on Holy Saturday, after the Mass of the Presanctified. On either side of the Cross stand the six candles normally present for all solemn rites. In the sanctuary, on the Epistle side, stands a triangular candlestick, called a “hearse” in English, with fifteen candles; these represent Christ, Mary Magdalene, Mary, the wife of Cleophas, and the twelve Apostles. At the end of each psalm, a candle is extinguished on the hearse, going from bottom to top; this represents the Apostles and disciples abandoning the Savior as He goes forth to His Passion. As there are fourteen psalms, the candle at the top remains lit, representing Christ, the Light of the World, Who even in His death is not extinguished.

Tämä koskee siis keskiviikosta alkaen jokaista tenebraeta. Tenebrae on siis matutinan ja laudeksen yhtymä, joka antisipoidaan edelliselle illalle. Siihen kuuluu matutinan tapaan kolme nocturnia, joita seuraa laudes (huomaa, ilman hallelujaa ja doksologiaa). Sitä mukaa, kun kolmen nocturnin ja laudeksen psalmien lukeminen etenee, kynttilä sammutetaan aina psalmin lopussa, kunnes jäljellä on vain ja ainoastaan Kristuksen kynttilä. Kirkko siis tulee yhä pimeämmäksi palveluksen edetessä. Tästä palveluksen nimi: tenebrae, pimeys.

Tenebrae näyttää jääneen Novus Ordossa pois käytöstä tällaisenaan, kun hetkien antisipointi kiellettiin. En tiedä, mitä mieltä olisin tästä; tämä tuntuisi kohdalta, jolloin mielelläni pitäisin antisipoinnin.

Hieman epäselvää oli minulle, koskeeko tenebrae jokaista hiljaisen viikon päivää. Luultavasti koskee; eli antisipoiden, se toteutetaan ensimmäisen kerran palmusunnuntain iltana.

Riittiin liittyy kiinnostava jatko. Edelleen lainaten NLM:sta:

At the last six verses of the Benedictus, the candles on the altar, and all of the other lights of the church are extinguished. Then, the last remaining candle on the hearse is placed upon the altar, to represent the Passion and sacrificial death of Christ; finally, it is hidden behind the altar, to represent His Burial. When the celebrant has said the prayer Respice, after a brief pause, everyone beats on the choir stalls and seats, to create a “din and crash”, as the rubric of the Breviary says, representing the earthquake and other phenomena of the Creation, in terror and confusion at the death of the Creator. The rite ends however, with a sign of the Church’s faith in the Resurrection; the candle is taken from behind the altar, and shown to all, who immediately cease beating the choir stalls and pews, and leave the church in silence.

Eli kun ollaan laudeksen Benedictuksessa, alttarikynttilät (6) ja kaikki kirkon valot sammutetaan. Tuossa kolmiossa ollut Kristus-kynttilä tuodaan alttarille, lasketaan alttarin taakse - jota seuraa älämölön tuottaminen - ja nostetaan jälleen näkyviin, merkiksi ylösnousemuksen toivosta.

Tässä on siis kyse hetkipalveluksesta, ei messusta. Näin olen ymmärtänyt.

Triduumin liturgista aineistoa: Pääsiäinen

Pääsiäiselle kuuluu muutamia liturgisia erikoisuuksia. Pääsiäisyölle on annettu jopa kaksi erilaista liturgian mallia, jotka esittelen lyhyesti.

Pääsiäisyön A-messu sisältää johdanto-osaa edeltävän rippiosan. Johdanto-osa alkaa alkuvirrellä, -siunauksella ja johdantosanoilla, joita seuraa pääsiäisylistys (Exsultet) - puhun siitä hieman myöhemmin. Sitten tulee Kyrie, Gloria sekä kiitosvirsi (erityisesti pääsiäistä varten tarkoitettu 727) - jonka aikana kirkko valaistaan - ja päivän rukous. Tätä seuraa normaali jumalanpalvelus saarnaan asti, jota seuraa kasteen muistaminen - siitäkin lisää myöhemmin. Messu on muuten tavallinen, paitsi että päätössiunauksessa on erityinen aloitus ja voidaan tervehtiä toisiamme pääsiäistervehdyksellä "Kristus on ylösnoussut" - "Totisesti ylösnoussut".

Pääsiäisyön B-messu on erilainen. Erityisesti on huomattava, ettei messu sisällä lainkaan yhteistä rippiä! Tämä ei minun mielestäni ole suuri puute. Kirkon vuosikierron erityinen katumusaika on päättynyt kiirastorstaina, joten ehkä katumus on ristinkuoleman johdosta muutenkin ihmisillä mielessä. Messu alkaa kulkueella, jossa sanotaan kuljetettavan rukouskynttilää - tosin käytännössä Johanneksenkirkossa olevassa piispanmessussa on kuljetettu sytytettyä pääsiäiskynttilää. Tämän jälkeen seuraa alkusiunaus, johdantosanat ja sitten alkaa Vanhan testamentin lukeminen. Lukukappaleeseen, vastaukseen ja rukoukseen rytmitettynä muistetaan luomista ja mahdollisesti myös vedenpaisumusta sekä erinäisiä profetioita. Tämän jälkeen samoin muistetaan Egyptin orjuudesta vapautumista.

Sitten seuraa Pääsiäisen valo: pääsiäiskynttilä sytytetään ja tuli levitetään seurakuntalaisille. Esipaimen Eeron messussa pääsiäiskynttilä on ollut sytytettynä ja esipaimen on ensin hakenut tulen ja kuoro on häneltä hakenut tulen ja levittänyt sen kansalle. Tämä kuvaa minusta hienosti piispan asemaa Kirkossa. Tulen levittämisen yhteydessä tai sen jälkeen on pääsiäisylistys (Exsultet). On syytä huomata, että A- ja B-messussa on käsikirjassa mainittu Exsultet'n muoto erilainen - A-messussa on kaksi keskimmäistä osaa jätetty pois, jotka B-messusta löytyvät. Luulen, että tällä on kuitenkin tahdottu ilmaista, että pääsiäisylistystä voi käyttää myös pääsiäisaamun messussa (keskimmäiset osat viittaavat yöhön!), eikä tällä ole tahdottu sitoa A-messua yöllä käyttäviä jättämään ne osat pois. Pääsiäisylistystä seuraa Gloria in excelsis sekä kiitosvirsi (727 on erityisesti tarkoitettu tähän, mutta itse suosittelisin Laudamusta).

Seuraa rukous (nk. päivän rukous, mutta kyseessä on yö, joten sitä ei ole nimetty päivän rukoukseksi). Sitä seuraa vapaaehtoinen Uuden testamentin lukukappale ja evankeliumi. Näkisin, että kannattaa jättää Uuden testamentin lukukappale pois, varsinkin jos on käyttänyt paljon Vanhan testamentin lukukappaleita. Näin käy selkeästi ilmi, että Kristus ja hänen ylösnousemuksensa on Vanhan ja Uuden testamentin sarana, joka avaa kaiken ja jota kohti kaikki taipuu.

Saarnaa seuraa kasteen muistaminen, johon kuuluu rukous, apostolinen uskontunnustus ja kastelupausten uudistaminen. Tämän jälkeen messu jatkuu normaalisti loppuun, tosin päätöksessä on samat lisäykset kuin A-messussa.

Käytyäni nämä erikoisuudet läpi puhun hieman pääsiäiskynttilästä, pääsiäisylistyksestä ja kasteen muistamisesta.

Ensiksi, pääsiäiskynttilä on tärkeä symboli. Näkisin hyvin tärkeänä, että pääsiäiskynttilän tuli yhdistetään piispan välittämään apostoliseen sanomaan. Eli siis papin, jotka toimittavat pääsiäisyön messua seurakunnissaan voisivat pyytää piispalta vaikka siunatut tulitikut. Pääsiäiskynttilän sytyttämiseen liittyy kaikenlaisia liturgisia traditioita, mutta nyt en voi käsitellä niitä. En kuitenkaan pidä henkilökohtaisesti hyvänä sitä, että sen liekki sytytetään jumalanpalveluksen aikana kansan nähden. Niin kuin Kristuksen syntymä, niin hänen ylösnousemuksensakin on yön kätkemä; me näemme liekin tulevan luoksemme, mutta emme tiedä, mistä se tulee.

Toiseksi, pääsiäisylistys yhdistää pääsiäisyön jouluyön salaisuuteen. Jouluyön johdantosanoissa sanotaan "Tämä on se yö, jona kristityt kaikkialla maailmassa kokoontuvat kuulemaan, mitä tapahtui kerran pienessä Betlehemin kaupungissa. Tämä on se yö, jona joulutähden taivaallinen valo valaisee pimeän maan ja enkeli tuo sanoman Vapahtajan syntymästä..." Exsultet yhdistää pääsiäisyön salaisuuden tähän. Ensimmäinen osa alkaa "Riemuitkaa, te enkelten kuorot, riemuitkaa, taivaan joukot..." Enkelit ylistivät Jumalaa jouluna; nyt kehoitamme heitä taas ylistämään! Sanallisesti yhteys jouluylistykseen on toisessa osassa: "On tullut pyhä pääsiäisjuhla, on tullut se yö, jona Israelin lapset vapautettiin Egyptistä ... Tämä on se yö, jona Jumalan kirkkaus karkottaa synnin pimeyden. Tämä on se yö, jona Jumala vapauttaa Kristukseen uskovat maailman orjuudesta ..." Kolmannessa osassa kiitetään Isä Jumalaa siitä, että Hän antoi Poikansa. Tematiikka on sovituskeskeinen. Neljäs osa päättää pääsiäisylistyksen: "Kaikkivaltias Isä, ota vastaan ylistysuhrimme..." Osat tauotetaan virrellä.

Kirkon valaiseminen tapahtuu joko pääsiäisylistyksen kohdalla tai kunniassa.

Ohimennen, minusta jouluyön johdantosanojen soveltaminen jouluaamuun on aika kornia: "Tämä on se varhainen aamu..."

Kolmanneksi, kasteen muistaminen. Se toimitetaan kastemaljan äärellä. Siihen kuuluu mahdollisesti saarnan lopussa oleva johdatus, käsikirjassa olevat johdatussanat, rukous, virsi, apostolinen uskontunnustus sekä joko seurakunnan yhteen ääneen lausuma kastelupaus tai selebrantin lausuma kehoitus. Tässä olen nähnyt, ehkä saarnan lopussa tai johdantosanoja laajentaen, esipaimen Eeron käyttävän vettä myös ääntä tuottavana elementtinä. Siis, puhuessaan kasteesta hän on kädellään "lorisuttanut" vettä. Mikäli kaste toimitetaan messun yhteydessä, se on luontevinta yhdistää jotenkin tähän.

Ohimennen, muistutan siitä, että koska messu on säädetty messu, se täytyy kai periaatteessa toimittaa kaavan mukaan. Luulen, että säädökset periaatteessa kieltävät tämän messun korvaamisen erityismessulla, kuten Tuomasmessulla.

Triduumin liturgista aineistoa: Kiirastorstai

Kiirastorstain messuhan on erityinen sikäli, että silloin käytetään kolmeatoista alttarikynttilää. Suuri kynttilä edustaa Kristusta ja kaksitoista kynttilää kuvaa hänen opetuslapsiaan. Kiirastorstain liturgiset erikoisuudet alkavatkin juuri ehtoollisosan yhteydessä.

Ensiksi, en pitäisi mahdottomana sitä, että (erityisesti piispanmessussa) pestäisiin osallistujien jalkoja, vaikkei tämä olekaan meillä olekaan ollut tapana.

Toiseksi, kiirastorstain messu voi olla paras tai huonoin paikka konselebraatiolle. Piispanmessussa konselebraatio voi hienolla tavalla kuvastaa papiston ja piispan keskinäistä yhteyttä piispan selebroidessa ja hänen papistonsa konselebroidessa. Sekavuutta on kuitenkin vältettävä: kiirastorstai on ennen kaikkea ehtoollisen juhla. Muistelen, että perinteisesti juuri kiirastorstain krismamessu on ollut paikka, jossa uskollisuus piispalle on vahvistettu ja konselebraatio on ollut käytössä - ellen väärin muista, myös ennen Vaticanum II:ta, joka salli konselebraation yleisemminkin.

Kolmanneksi, ehtoollisosassa, kun kaikki on ruokittu (näin evankeliumikirja) - tai ehkäpä aivan keskellä ateriaa tai kutsun jälkeen? - sammutetaan Juudaksen kynttilä. Käsikirja ohjeistaa, että siinä yhteydessä sanotaan seuraavaa: "Juudas, joka kavalsi Jeesuksen, poistui pimeään yöhön kesken aterian. Me sammutamme nyt Juudaksen kynttilän." Olen sitä mieltä, että symbolinen aukiselitys tuhoaa sen. Niinpä on aivan turhaa lausua "Me sammutamme nyt Juudaksen kynttilän", koska symbolinen toiminta itsessään sisältää jo sen viestin. Kehoitan siis kaikkia pappeja sanomaan vain "Juudas, joka kavalsi Jeesuksen, poistui pimeään yöhön kesken aterian." Tosin minusta ei ole soveliasta selebrantin tehdä tätä, vaan tehköön sen joku toinen. (Selebrantin tekemänä se viittaisi siihen, että Kristus itse käski Juudasta pettämään hänet.)

Sama koskee muita. Käsikirja ohjeistaa, että kiitosrukouksen jälkeen sammutetaan muidenkin kynttilät: "Kun Jeesus oli vangittu, kaikki opetuslapset pakenivat ja jättivät hänet yksin. Me sammutamme myös muiden opetuslasten kynttilät." Jälkimmäinen lause on aivan turha. Sammutettakoon kynttilät vain sanoen: "Kun Jeesus oli vangittu, kaikki opetuslapset pakenivat ja jättivät hänet yksin." Kiitosrukous on hyvä lukea ennen tätä jo, onhan kirjoitettuna, että aterian syötyään he kiittivät ruoasta ja lähtivät Getsemaneen, jossa Kristus vangittiin.

Neljänneksi, kynttilöiden sammuttamisen jälkeen alttari riisutaan ja puetaan mustaan, ja vain Kristus-kynttilä yhdessä krusifiksin kanssa jää alttarille. Kristus-kynttilä poistuu alttarilta, kun Jumala kuolee - eli Jeesuksen kuolinhetken rukouksessa. Vaikka kirkossa on minusta hyvä jo aikaisemmin peittää pyhät kuvat verhoilla kärsimysajaksi, voisi tämä olla hyvä aika peittää pienempiä kuvia, jos sitä ei ole tehty jo aikaisemmin. Alttaritaulu on mielestäni peitettävä jollain isolla mustalla kankaalla, joka roikkuu sen edessä - tämä tosin ehkä jo ennen jumalanpalvelusta - ellei se ole juuri ristiinnaulitsemista tai kärsimystä kuvaava ikoni. Tuomiokirkossa olen nähnyt tavan asettaa orjantappurakruunu krusifiksille riisumisen päätyttyä.

On hyvä muistaa, että kaikki mahdollinen koristus on poistettava tai peitettävä. Yksityiskohdat häiritsevät. Itse muistan viime vuonna olleena Tuomiokirkossa ja amboon jäi kukkia, mikä pisti silmään. Lukemisen aikana luetaan psalmia 22. Olen kuullut myös tavasta lukea Jobin kirjaa, mutta en ole varma, oliko tämä vain väärinymmärrys. Riisumisen ja mustaan pukemisen jälkeen lauletaan virsi 77.

Triduumin liturgista aineistoa: Valitukset ja Moitteet

Jos mietitään, mitä erityistä Kirkon kahta suurta juhlaa, joulua ja pääsiäistä, edeltää liturgisesti, niin mitä vastaamme? Oi-antifonit edeltävät joulua ja triduumiin (eli kiirastorstain, pitkäperjantain ja pääsiäisen muodostaman suuren juhlan) kuuluvat Valitukset ja Moitteet (Improperia). En ole tietoinen, onko liturgisessa traditiossa jotain Oi-antifonien tapaista muutakin, mutta ainakin nämä kaksi tulevat mieleen.

Valitukset ja Improperia kuuluvat kirkkomme käsikirjan aarteisiin. Kiirastorstailla on omat erityisyytensä iltamessun kynttilöiden suhteen, ja Valitukset ja Improperia ovat pitkäperjantain tavaraa. Erityisesti Valitukset voivat helposti hukkua käsikirjan rubriikkien sekaan. Valituksille on annettu kaksi paikkaa käsikirjassamme: pitkäperjantaina sanajumalanpalveluksen päivän virren yhteyteen tahi Jeesuksen kuolinhetken rukoushetkeen lukukappaleen ja evankeliumin väliin - eli vastaavaan kohtaan. Moitteet puolestaan osoitetaan käsikirjassa ristin äärellä olevaan toimintaan. Ristin äärellä ollaan pitkänäperjantaina; sanajumalanpalveluksessa uskontunnustuksen jälkeen ja puheen jälkeen kuolinhetken rukoushetkessä, jossa Moitteet voidaan lukea myös puheen tilalla. Ristin äärellä toimimisessa on kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen vaihtoehto on [Moitteet ja] virsi Pyhä risti kärsimyksen. Toinen vaihtoehto on Rukous ristin juurella.

Kaikenlaista liturgista aineistoa on siis pitkäperjantaille. Kaikkea ei kuitenkaan kannata ottaa kerralla. Esittäisinkin, että liturgista rikkautta jaetaan Moitteiden osalta niin, että ne osoitetaan sanajumalanpalvelukseen eikä kuolinhetken rukoushetkeen. Rukoushetkessä "Jeesus on jo kuollut", joten minusta Moitteissa hänelle osoitettu rukous "Pyhä Jumala, Pyhä Väkevä, Pyhä Kuolematon, armahda meitä" soveltuu paremmin edeltävään sanajumalanpalvelukseen, vaikkakin sielläkin on luettu evankeliumissa Jeesuksen kuolevan. Samasta syystä kyllä en käyttäisi myöskään Rukousta ristin äärellä rukoushetkessä.

Tällöin rukoushetkessä voitaisiin käyttää joko Ristin äärellä -kohdan vaihtoehtoa A ilman Moitteita tai vaihtoehtoa B, Rukousta ristin juurella. Valitukset puolestaan osoittaisin juuri rukoushetkeen, mutta en ennen evankeliumia vaan välittömästi sen jälkeen. Valitusten sisältönä on se, kuinka Jerusalem on yksin - kun Jumala on kuollut. Niinpä rukoushetkessä ottaisin lukukappaleen jälkeen responsorion, evankeliumin ja tämän jälkeen Valitukset. Puhe koostuisi hiljaisuudesta ja kolmesta sanasta "Jumala on kuollut", jonka jälkeen lausuttaisiin "Katsokaa ristinpuuta, jolle maailman Vapahtaja on naulittu", jota seuraisi virsi Pyhä risti kärsimyksen. Valitukset voisi seurata myös rukoushetkeä.

Jos siis nyt edelleen noudatetaan ajatusta, jonka jo edellä esitin, että kaikkea liturgista rikkautta ei tungeta yhteen jumalanpalvelukseen, niin sekä Moitteiden että "Rukous ristin juurella" kuuluisivat aamun jumalanpalvelukseen. Tai ehkä kuitenkin olisi parasta, jos aamun sanajumalanpalveluksessa olisi Rukous ristin juurella, Moitteet kuolinhetken rukoushetkessä eli ad nona'ssa (ja/tai mahdollisesti ristiinnaulitsemisen hetkellä, ad sextamissa) ja Valitukset ruumiin ristiltälaskemisen hetkellä (vesper).

En tunne pitkäperjantain hetkipalvelustraditiota lainkaan, mutta minusta evankeliumikantikumit voi jättää suurissa palveluksissa pois. Ristiltälaskemisen hetkellä eli vesperissä voisi evankeliumikantikumin tilalla olla esimerkiksi Valitukset. Pitääpä itse asiassa tutustua siihen, miten traditiossa pitkäperjantain hetkipalvelus on vietetty. Tietääkö kukaan lukijoista tarkemmin?

Ainakin kannattaa noudattaa sitä ajatusta, ettei erityisen rikkaat liturgiset asiat ole liian lähekkäin. Minusta Valitukset sopisi erityisesti esimerkiksi päätösmusiikiksi mihin tahansa pitkäperjantain palvelukseen.

Kannattaa muuten hoksata, että pitkäperjantain sanajumalanpalveluksessa voidaan evankeliumina lukea joko käsikirjan mukainen evankeliumi, passio Johanneksen mukaan tai "viides ahti". Luulen, että viittaus viidenteen ahtiin on jäänyt vahingossa komitealta jumalanpalvelusten kirjan tekstiin, koska eihän ahteja ole käsikirjoissa.

Jos nyt joku pappi, joka pitkäperjantaina toimittaa palveluksia, lukee tätä, suosittelen pohtimaan - myös saarna huomioonottaen - miten järjestelee näitä liturgisia elementtejä. Kannattanee toki myös huomioida se, että liturgisesti monipuolisin (ehkäpä se on sitten juurikin Moitteet) kannattaisi olla siellä, missä kansaa on eniten - nimittäin sanajumalanpalveluksessa, tosin seurakunnasta riippuen.

No, olen esittänyt lukuisia vaihtoehtoja. Kukin valitkoon parhaan, kunhan pohtii.

Ristin äärellä, ehdotus
sana: Ristin äärellä vaihtoehto A, Moitteet ja Pyhä risti kärsimyksen
klo 12: Ristin äärellä vaihtoehto B, Rukous ristin juurella
klo 15: a) Ristin äärellä vaihtoehto A, Pyhä risti kärsimyksen
klo 15: b) Moitteet puheessa, Ristin äärellä vaihtoehto B
klo 18: Ristin äärellä vaihtoehto A, Pyhä risti kärsimyksen

Kannattaa myös huomata, että pitkäperjantain hetkipalveluksessa Moitteet voi olla myös puheen paikalla.

Valitukset, ehdotus
sana: päätösmusiikkina
klo 12: vastauksena, (evankeliumin jälkeen) tai päätösmusiikkina
klo 15: vastauksena, (evankeliumin jälkeen) tai päätösmusiikkina
klo 18: Magnificat'n sijasta

Valituksille erityisen hyvä paikka on myös odotuksemme lauantai, jos silloin jotain palveluksia pidetään.

Vaiennut halleluja ja gloria

Piti oikein itseäni muistuttaa tänään syvästä vaikenemisesta. Nimittäin paastonaikana halleluja on vaiennut (toisin kuin adventtiajalla). Samaa aikaan vaikeni myös suuri kunnia, eli gloria in excelsis, "Kunnia Jumalalle korkeuksissa". (Se on vaientuneena myös adventin aikaan.) Viikko sitten ollut Judica-sunnuntai aloitti kuitenkin myös kärsimysajan ja sen myötä on Kirkossa vaiennut myös pieni kunnia, eli "Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle...". Seuratessaan Herransa kärsimystä Kirkon ylistyslaulu vaikenee yhä enemmän. Tänään palmusunnuntaina käymme hiljaisen viikon, pyhän viikon, piinaviikon ahdistukseen. Kiirastorstaina alkaa Kristuksen kärsimyshistorian huipentuma, jolloin kirkoissamme vaikenee myös ylistys. Sehän muuttui jo paastonajan alussa, kun Benedicamuksen lopussa ollut Halleluja muuttui aameneksi - näin sekä messussa että hetkipalveluksessa. Kiirastorstain myötä Benedicamus vaikenee kokonaan.

Ensin vaikenee siis suuri kunnia (gloria in excelsis), sekä adventin että paastonajan alussa. Sitten vaikenee Herran ylistäminen, halleluja (hepr. ylistäkää Herraa), tuhkakeskiviikkona. Kärsimyssunnuntaina vaikenee lisäksi pieni kunnia (gloria patri) ja kiirastorstaina vaikenee myös kiitos (benedicamus eli siunaaminen). Tämän liturgisen todellisuuden kautta voi päätellä myös jotain kiitoksen, kunnioituksen ja ylistyksen keskinäisistä suhteista. Ensisijainen on se, joka viimeisenä sammuu, eli kiitos. Ulommalla kehällä on puolestaan kunnia ja vielä hieman ulommalla ylistäminen. Palvonta säilyy, eikä koskaan sammu. Katsoessamme Kristuksen ristiä me kumarramme häntä, joka kuolemallaan pelasti meidät.

Jos mietimme kiirastorstain messua viimeisenä messuna ennen Kristuksen kärsimystä, sen järjestyksessä erilaisista palvonnan akteista on tunnustus (uskontunnustus), "suurin kunnia" (eukaristinen doksologia) ja kiitos (kiitosrukouksessa, mutta ei ylistyksessä). Tahtoisin tässä korostaa eukaristisen doksologian roolia: se on palvonnan akti, joka ei lakkaa edes kiirastorstaina. Tosin sitäkään ei kyllä lausuta pitkänäperjantaina eikä odotuksemme lauantaina, kun messuja ei toimiteta.

Pitkäperjantain jumalanpalveluksista sanoisin sen verran, että mikäli seurakunnassa on tapana käyttää deklaraatiosanoja lukukappaleiden yhteydessä, näkisin hyvänä pidättäytyä niistä pitkänäperjantaina. Tarkoitan sanoja "Jumalalle kiitos" (lukukappaleiden vastaukset) ja myöskin evankeliumin vastausta "Ylistys sinulle, Kristus", josta olisi hyvä pidättäytyä jo tuhkakeskiviikosta alkaen tai ainakin palmusunnuntaista alkaen.

Kirkkomme hiljenemisestä kertoo myös se, että kirkonkellot eivät soi odotuksemme lauantaina. Kirkko ei enää sano mitään, ennen kuin Kristus täyttää oman sanansa ja nousee ylös kuolleista. Kirkko odottaa Jumalan Sanan ylösnousua, ennen kuin se nousee ja sanoo mitään. Vasta kuultuaan yön keskellä tapahtuneesta salaisuudesta se nousee yön pimeydessä loistavan Vanhurskauden Auringon rakastavaan katseeseen.

Apofaattinen Juha Tapio

Tein eilen perjantaina tentin apofaattisen teologian historiasta (kirja oli siis D. Carabine The Unknown God). Satuin sinä päivänä huomaamaan, että apofaattinen teologia on myös osa suomalaista gospelgenreä. Dionysios päätyi hiljaisuuteen - tai tulkinnasta riippuen ylistämään Jumalaa. Augustinus päätyi lopulta olemaan hiljaa coram Deo. Juha Tapio päätyy hiljaisuuteen ja Jumalan tunnustamiseen.

Juha Tapio: Enemmän
Oon laulanut susta lauluu monta
laulua tehnyt lukematonta
Mitä muuta enää susta laulaisin?
Enemmän oot kuin saavutin
Enemmän oot kuin kaipasin

Enemmän oot kuin laulun aiheet
Enemmän oot kuin matkan vaiheet
Miten muuten enää sua kuvaisin?
Enemmän oot kuin tavoittaisin
Enemmän oot kuin tuntea voisin

Enää tiedänkö susta laulaa?
Turhaako palkeeni tyhjät pauhaa?
Vaikenen, mut loppuun asti tunnustaa
Mä tahdon sen mikä pelastaa
Mä tahdon ristin, ja Sinut vaan.

Keskustelua Kotimaassa

Keskustelu liturgisesta kielestä jatkuu Kotimaassa! Tänään Ilmari Karimies, uskojarukous.net -foorumin ylläpitäjä, tosin tittelillä "tutkija, pastori" kirjoitti Kotimaassa osin vastaten Sini Hulmin kirjoitukseen, (19.3.) osin minun kirjoitukseeni (26.3). Hän esitti ajatuksen, että messun tarkoitus ei ole olla tavoittavaa työtä, eikä messua saa radikaalisti muuttaa, koska se ajaa sieltä pois ne, jotka sinne ovat juurtuneet. Sen lisäksi, ne jotka eivät käy kirkossa, eivät myöskään huomaa tapahtuneita muutoksia.

Karimiehellä on paljon hyvää sanottavaa ja voin itse täysin allekirjoittaa tuon. Messu ei ole tavoittavaa työtä, vaan se on kokoavaa työtä. Sellaisena se kokoaa paitsi tämän ajan ihmiset, myös kaikkien aikojen kristittyjen yhteisen uskon, ja sen vuoksi me olemme jossain määrin sidottuja messuun sellaisena kuin se on.