Jumala, neuvo kuninkaalle lakisi

Ant. Tulkaa, kumartukaamme maahan, polvistukaamme Kristuksen, Herramme eteen.
Ps. 72 partim Jumala, neuvo kuninkaalle lakisi, * opeta oikeamielisyys hallitsijalle. **
Hän jakakoon kansallesi oikeutta, * köyhiä palvelijoitasi hän auttakoon.
Ant. repetitur
Kumartakoot häntä aavikoitten asujat, * hänen edessään viholliset nuolkoot tomua. **
Saakoon hän Tarsisin ja meren saarten lahjat, * Saban ja Seban kuninkaitten verot.
Ant. repetitur

Kuuntele. (Salasana on "monarkia".) Kannattaa myös katsoa koko psalmi 72, tässä on vain osia.

Johdanto
Olen viime aikoina pohdiskellut Suomen valtiomuotoa. Suomihan oli suuriruhtinaskunta ja meillä oli keisari, suuriruhtinas, joka hallitsi Suomea. Hän antoi Suomelle jopa eduskunnan. Sitten keisariperhe murhattiin kylmäverisesti Venäjällä ja seurasi vallankumous. Tältä vallankumoukselliselta hallinnolta Suomi sai sitten itsenäisyyden. Teen tästä päätelmän: Suomi "sai itsenäisyyden" hallinnolta, joka ei sitä pystynyt antamaan. Itsenäisyyden olisi voinut antaa suuriruhtinas tai hänen perillisensä, mutta ei "laiton vallankumouksellinen" t.s. selootti.

Jotka tuntevat minun teologis-poliittisia näkemyksiäni varmasti tietävät, että minä olen enemmän tai vähemmän monarkisti. Hyvin periaatteellisella tasolla olen sitä mieltä, että Suomi on edelleen suuriruhtinaskunta, jossa toimii suuriruhtinaan t.s. keisarin asettama eduskuntalaitos käyttäen korkeinta valtaa suuriruhtinaan poissaollessa. Itse olen vannonut valan, jossa olen sanonut olevani "Suomen valtakunnan" - en siis Suomen tasavallan - kansalainen. Olen myös luvannut "puolusta isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa". Ymmärrätte varmasti dilemman, jossa olen: avainsana on laillisuus ja Suomen itsenäistyminen suuriruhtinaan alta ei ollut laillinen. Olen tosin sitä mieltä, että erkaantuminen Venäjästä oli oikein ja sinänsä laillista. Suomi ja Venäjä olivat yhteenliitetyt personaaliuniossa keisarin kautta.

Suuriruhtinasta ei meillä kuitenkaan tällä hetkellä ole. Hän on poissaoleva; tiedä sitten, onko perillistäkään enää olemassa. Suomessa hallintovaltaa käyttävät eduskunta, hallitus ja presidentti toimivat suuriruhtinaan sijasta. Käytännössä tällainen periaatteellinen kantani ei merkitse juuri mitään. Ongelmaksi se saattaisi muodostua, jos joku selkeästi suuriruhtinaan perilliseksi osoitettava pyrkisi astumaan valtaan. Tietenkin perustuslain toteamus "Suomi on täysivaltainen tasavalta" (1§) on myös ongelmallinen.

Varmasti omien näkemyksieni takana on hierarkkinen ymmärrys yhteiskunnallisista viroista. Jos puhutaan Jumalan sanan pohjalta eli teologisesti, mistä valta tulee? Perustuslain mukaan "[v]altiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta" (2§). Näkemys on mielestäni teologisilla perusteilla ongelmallinen. Paavali kirjoittaa pitkästi Roomalaiskirjeen kolmannessatoista luvussa esivallasta. Esivalta eli hallitusvalta ei tule kansalta vaan Jumalalta. Sen toimintaan kuuluu olennaisesti "miekan kantaminen" eli rangaistusvallan omaaminen ja hallitseminen.

Tässä sanon myös sanan maallisesta ja hengellisestä regimentistä. Jotkut kuvittelevat typerästi, että esivalta koskee vain ensin mainittua ja että hengellisessä regimentissä ei olisi lainkaan esivaltaa. Toisin sanoen kielletään kirkolliset rangaistukset. Tämähän on täyttä typeryyttä! Regimentti jo sanana sisältää sen, että kyse on hallitsemisesta ja johtamisesta, sanalla sanoen esivallasta. Siinä missä piispa ja piispainkollegio johtaa kirkkoa, johtaa kukin kuningas alueellaan omaa valtakuntaansa.

Sanottakoon nyt vielä se, että vielä kummempi kuin maallisen vallan demokratia on seurakunnassa vallitseva "kansanvalta". Erityisesti kirkossa tulisi ymmärtää, että kyse ei ole kansanvallasta, vox populi non est vox Dei! Kansa ei voi sanella jumalallista lakia. Jumala on päinvastoin asettanut kirkolliset esivallan, jonka yhtenä tehtävänä on opettaa jumalallista lakia sellaisena kuin se itse kutakin koskee.

Jumalallinen hallitusmuoto on monarkia, jossa on Kuningasten Kuningas, joka hallitsee. Jeesus on Daavidin kuningashuoneen mukainen kuningas, niin kuin hoosianna-huudot ja Kristuksen sukuluettelo meille kertovat. Tuossa kuningashuoneessa kuninkaan äiti, ei yksi lukuisista vaimoista, oli kuningatar, niinpä Mariaa voidaan nimittää täydellä syyllä taivaan kuningattareksi, ks. mm. Ps. 45. Tähän liittyvänä huomiona täytyykin todeta, että Daavidin lukuisat jalkavaimot kertovat meille siitä, kuinka Jeesuksellakin on lukuisia "vaimoja", jokainen kristitty; ja kuitenkin hänellä on vain yksi vaimo, kirkko.

Allegoria
Yllä oleva psalmin antifoni "Tulkaa, kumartukaamme maahan" on loppiaisen antifoni. Miksi tämä antifoni on yhdistetty tähän psalmiin? Loppiainen on pääasiassa kahden asian juhla: yhtäältä juhlimme sitä, kuinka itämaan kuninkaat Caspar, Melchior ja Balthasar - niin kuin traditio heidät nimeää - toivat lahjojaan Jeesus-lapselle, toisaalta juhlimme Kristuksen kastetta Jordan-virrassa.

Tietäjien tulo Jeesuksen luo muistuttaa meitä siitä, että hän on Kuningasten Kuningas, jolla on kaikki valta. Klassisesti nämä kolme tietäjää on esitetty kolmena eri ihmisheimona. Yksi on ollut länsimainen, yksi aasialainen ja yksi musta. Kaikki kansat siis kumartavat Herraa. Itse tekstin tasolla ei tosin kerrota, kuinka monta tietäjää eli maagia Jeesuksen luo tuli, mutta lahjojen kolminaisuudesta on usein päätelty se, että tuojiakin oli kolme. Mikäli ymmärrämme tulijat tietäjiksi, niin kuin teksti kertoo, se muistuttaa meitä siitä, että kaikki maallinen viisaus kumartaa Herraa. Jos näemme heidän edustavan myös kansojaan, ymmärrämme kaikkien kansojen kumartavan Kristusta. Jos he taas ovatkin kuninkaita, Jeesuksen kuninkaallinen virka selkenee.

Kristuksen kasteessa Jumala antoi näkyvän merkin siitä, mikä oli jo todellisuutta: Pyhä Henki lensi Kristuksen pään päälle ja "voiteli hänet". Tämä voitelu hänellä toki oli ollut sikiämisestään saakka, kun jumalallinen voiteli inhimillisen, mutta nyt Pyhän Hengen päällelaskeutumisen merkin kautta Jeesus voideltiin hänen messiaanista työtään varten. Muistamme, että Vanhassa testamentissa on kuvattuna, kuinka papit, profeetat ja kuninkaat voideltiin tehtäväänsä. Erityisesti käsittelyssä oleva psalmi muistuttaa nyt meitä siitä, että Kristus on Kuningas. Vielä kastetta paremmin siitä kertoo meille kirkastusvuoren pyhät tapahtumat. Kirkastusvuorellahan kuulemme sanat jumalallisen äänen sanomat sanat kuin kasteessa lisättynä tosin selkeällä hallitusvaltakäskyllä "Kuulkaa häntä!" Kuuleminen tarkoittaa tottelemista.

Näin siis olemme sijoittaneet antifonin tiettyyn kirkkovuoden aikaan. Miksi siis laulamme "Tulkaa, kumartukaamme maahan" loppiaisena? Koska tietäjät kumartuivat maahan ja koska kasteessa tunnistamme Kristuksen, meidän Jumalamme, kaiken maailman kuninkaan.

Psalmi 72 taas opettaa meille paljon enemmän. (Viittaan sen jakeisiin.) Lyhyt allegorinen tarkastelu kertoo meille Jeesuksen, meidän Herramme, kuninkaallisen viran suuresta laajuudesta. Aluksi me kuulemme siitä, kuinka Jumala neuvoo Jeesukselle lakinsa. Inhimillisen elämänsä aikana Jeesuksen ymmärrys lisääntyi hänen kasvaessaan, niin kuin luemme pyhistä kirjoituksista. Hän ei ollut kaikkitietävä imeväinen ja lapsi, vaan hän peitti omalta ihmisyydeltään kaiken tietämisen, kun oli alentunut orjan asemaan.

Kristuksen oikeudenmukaisuus saa aikaan rauhaa. (Jae 3) Oikeus verhoaa kukkulat. Inkarnaatio sai aikaan koko maailman uudistumisen. Kun ennen Jumala oli maailmassa ja kansansa parissa olematta osa kansaansa, nyt hän on tullut osaksi luomaansa maailmaa ja osaksi kansaansa, ei jumaluudessaan vaan omaksutussa ihmisyydessä. Kristuksen tuomio, huomatkaa tämä, on köyhän turva (jae 4). Mehän kuulemme tämän Armeliaan sanovan itse: "En minä tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan." Jos nyt hän, jolla on kaikki tuomiovalta ja kaikki hallitusvalta, joka on korkein esivalta, mitä voi olla, on köyhien, vähäisten ja sorrettujen puolella, kuka voi nousta häntä vastaan?

Saatana nousee Kristusta vastaan ja hyökkää kuin ärjyvä leijona. Mutta Kristus murtaa sortajansa, hän murskaa saatanan (mm. Ps. 74:13) ja hänen lastensa (Ps. 137:9) eli paheiden pään kallioon. Kristus ylösnousemuksessaan murskasi saatanan pään, voitti synnin ja nieli kuoleman, hän voitti sortajat, ja niin häntä kunnioitetaan niin kauan kuin maailma pysyy. (jae 5) Vielä sen jälkeenkin, tulevan maailman elämää eläessämme tulevassa maailmassa - elämmehän sitä jo nytkin Kristuksessa - Kristusta kunnioitetaan ja palvotaan. (jae 7) Ne, jotka kunnioittavat Herraa, kumartavat häntä ja palvovat häntä, he saavat seistä hänen edessään kuin vapaat miehet, kuin Herran ystävät, mutta hänen vihollisensa painetaan maahan ja he nuolevat maan tomua kumartaessaan. Kukaan ei voi olla kumartamatta Herraa, niin suuri on hänen kirkkautensa. Se, joka kumartaa Kristuksen ystävänä, iloitsee nähdessään jumalallisen valon; se, joka vihaa valkeutta ja pysyisi mieluummin pimeydessä, painaa päänsä maahan asti ja itkee katkerasta. (jae 8)

Jokaisen kansan parhaat asiat tuodaan Kristukselle, meidän Jumalallemme. Kirkko ei ole sidottu johonkin yhteen kulttuuriin, vaan siinä vallitsee Kristukselle tuotujen lahjojen moninaisuus. (jae 10)

Tämä johdanto allegoriaan auttakoon teitä lukemaan loput psalmista Kristusta ajatellen. Hänestä siinä puhutaan, häntä siinä tarkoitetaan. Ylistetty ikuisesti hänen nimensä kunnia. Maa on täynnä hänen kirkkauttaan. Aamen, aamen. (jae 19)

Tropologia
Mitä psalmi 72 opettaa meille hyveestä? Se opettaa meidät rukoilemaan esivallan puolesta. Esivalta tulee Jumalalta. Mitä se tarkoittaa? Jumala on asettanut Kristuksen kaiken pääksi ja hallitsijaksi. Kaikki valta on siis annettu Kristukselle, niin kuin hän itsekin opettaa Matteuksen evankeliumin lopussa. Sekä maallinen esivalta että kirkollinen esivalta käyttää Kristukselta saamaansa valtaa. Sekä piispat että kuninkaat, jotka ovat inhimillisessä ja tavallisessa valtahierarkiassa korkeimmalla, eivät ole itseriittoisia. Heidän valtansa ei tule heiltä itseltään, vaan se tulee Kristukselta, joka on kaiken vallan sisällään pitävä ruukku, josta hän kaataa niille, jotka toimittavat hänen virkaansa. Kuningas ja maallinen esivalta edustaa siis Kristusta toimittaessaan virkaansa. He eivät kuitenkaan edusta kaikkia puolia hänessä. Piispa kirkollisen hierarkian kera edustaa tiettyjä Kristuksen virkoja.

Psalmi muistuttaa meitä, että meidän on rukoiltava (jae 15) sekä piispojemme ja heidän apulaistensa pappien ja diakonien puolesta. Meitä muistutetaan myös kunnioittamaan viranomaisia (jae 5, 11). Meidän on rukoiltava hallitsijalle viisautta, oikeudenmukaisuutta ja armahtavaisuutta, niin piispoille kuin kuninkaille. Mitä tämä tarkoittaa Suomessa, jossa kuningasta ei ole ja suuriruhtinas on poissa? Meidän on muistettava presidenttiä, hallitusta, eduskuntaa, oikeuslaitosta, puolustusvoimia ja poliiseja. Meidän on muistettava piispoja, tuomiokapituleja, kirkkoherroja, papistoa, diakoneja ja kaikkia hengellisen työn tekijöitä.

Erityisesti psalmi kuitenkin muistuttaa itse hallitsijaa, niin maallista kuin hengellistä, että hänen valtansa on Jumalalta. Hän on oppinut lain, oikeudenmukaisuuden ja armahtavaisuuden Jumalalta, joka itse on häntä opettanut. Hänen valtansa on Kristuksesta riippuvainen. Niin piispa kuin kuningas polvistuvat Kristuksen edessä ja saavat varsinaisessa mielessä häneltä valtansa, jolla he hallitsevat Herran viinitarhaa. Kristukselta saamallaan vallan piispat ja kuningas siirtävät eteenpäin. Mikä on esivallan varsinainen tehtävä? Sen tehtävä on saada aikaan rauhaa, jakaa oikeutta ja olla armahtavainen vähäisille.

Lisäys: kumartamisesta
Päätin psalmin tutkistelun äsken ja julkaisin tämän blogikirjoituksen, mutta kuunneltuani uudelleen tuon psalmin päätin sanoa vielä sanan kumartamisesta. Ihminen on kokonaisvaltainen olio. Minä olen elävä ruumis, sielun elävöittämä ruumis. Minulla on sielu ja minulla on ruumis. Ruumiillisuuteemme kuuluu, että me palvomme Jumalaa emme vain sydämessämme tai sielussamme, vaan myös ruumiillisesti. Eihän Jumala itsekään halveksinut ruumiillisuutta, kun otti ruumiin itselleen tullessaan lihaksi neitsyt Mariasta, autuaasta Jumalansynnyttäjästä. Kun nyt siis Herrakaan ei halveksinut ruumista, vaan eli ruumiissaan täyden ihmiselämän ja jatkaa kirkastettua ylösnousemuselämäänsä taivaassa halliten maailmaa, niin mekään emme saa halveksia ruumiillisuutta. Ne, jotka väittävät, ettei Jumalaa tule ruumiillakin kumartaa, tai ettei hänen edessään saa polvistua, saavat kuulla Kristuksen omat sanat: "Väisty tieltäni, Saatana!" On inkarnaation totuuden vastaista elää pelkästään sielullaan.

Valitettavasti minusta tuntuu usein, että suomalaiset luterilaiset ovat tottuneet tasan kahteen ruumiilliseen jumalanpalveluksen muotoon: istumiseen ja seisomiseen. Kuka enää kumartaa jumalanpalveluksessa kuullessaan Jeesuksen pyhän nimen tai pyhän Kolminaisuuden mainittavan? Kuka enää nousee rukoilemaan, niin kuin olisi oikein ja arvollista, erityisesti Herran rukouksessa, onhan se myös evankeliumia ja seisommehan me evankeliumia kuullessamme? Ja kuinka ihmeellistä onkaan se hengellinen laiskuus, joka pitää meidät istumassa penkeissämme pohtien omia asioitamme, kun pappi alttarin ääressä toimittaa pyhää sovituksen virkaa Kristuksen persoonassa, julistaen evankeliumia voimallisesti niin, että leipä riemuitsee ja viini itkee ilosta!

Kukin meistä ottakoon vaarin itsestään, ja nouskoon silloin, kun on oikein ja soveliasta. Näin on erityisesti silloin, kun rukoilemme ja kuulemme pyhää evankeliumia, jonka kautta Kristus itse on meidän keskellämme. Kumartakaamme Jumalaa, kun hänen nimensä mainitaan. Tämäkin on hengellistä laiskuutta, opettaahan Paavali meitä tällöin polvistumaan. Vaan emme me saa polviammekaan arkailla, jos vain terveys sen sallii. Päinvastoin, meidän on heittäydyttävä maahan ja palvottava Jumalaa ruumiimme jokaisella säikeellä ja kumarrettava pyhää alttaria kohti, kun Kristus itse saapuu riemun leipään ja iloitsevaan viiniin, kun hänen ruumiinsa ja verensä tulevat todellisella tavalla läsnäolevaksi; tavalla, joka ylittää symbolismin, joka on muuta kuin subjektivistista itsepetosta. Me uskomme ja vahvistamme: me emme kumarra leipää, vaan me kumarramme häntä, joka on siihen laskeutunut ja tehnyt sen ruumiikseen: Jeesusta Kristusta, meidän Jumalaamme, Jumalan Karitsaa, joka annetaan ja vuodatetaan meidän puolestamme syntiemme anteeksiantamiseksi, uudistumiseksi, elämän lähteeksi, voimaksi ja viisaudeksi, jota maailma halveksii.

Tehkää siis niin kuin pyhät kirjoitukset sanovat: tulkaa, kumartukaamme maahan, polvistukaamme Kristuksen, Herramme eteen!

Taas ja taaskin, tähän päättyy psalmin 72 tutkistelu.