Kolehti, almut ja kymmenykset

Mikä on kolehti, jota keräämme kirkossa? Miksi sitä kerätään? Mikä sen raamatullinen perustelu on? Saako niin itse asiassa tehdä?

Kolehti eroaa meidän kirkossamme ja esim. Helsingin roomalaiskatolisessa hiippakunnassa aika lailla. Meillä kolehti on yleensä ohjattu johonkin avustustarpeeseen, kun taas roomalaisilla kolehti on aina seurakunnan ylläpitämiseen - ja voi, he kyllä tarvitsevatkin siihen rahaa! Sekä seurakunnan avustaminen että avun tarpeessa olevien auttaminen on perusteltua.

Apostoli Paavali kirjoittaa, että hänellä on oikeus apostolina saada rahaa ja elatus niiltä, joita varten hän tekee työtä. Tämä on raamatullinen perustelu, miksi seurakuntaa tulee ylläpitää myös rahallisesti. Virkahierarkiassa toimiville kuuluu palkkio heidän tekemästään työstä. Heillä ei ole minkäänlaista velvollisuutta kieltäytyä tuosta palkasta; päinvastoin, seurakunta on velvoitettu heitä kustantamaan. Evl.fi-kirkossamme tämä seurakunnan rahallinen avustaminen tapahtuu kirkollisveron muodossa, roomalaisilla puolestaan kolehdissa.

Vähäosaisten ja avuntarvitsijoiden auttaminen kuuluu myös kristityille. Jeesus nimitti tätä almujen antamiseksi, ja samoin selkeästi osoitti sen olevan osa kristillistä elämää, ja kristityn velvollisuus. Katso vaikka vuorisaarnasta. Käytännössä evl.fi:ssä tämä tapahtuu kolehdissa, kun taas roomalaisilla tämä tapahtuu seurakunnan kokoontumisen ulkopuolella, yksityisesti. Tämä liittyy osaltaan reformaatioon aikaansaamaan köyhäinhuollon muutokseen. Köyhäinhuolto siirrettiin reformaatiossa kirkolle. (Tästä lisää ks. Kaarlo Arffman, Auttamisen vallankumous. SKS & SKHS 2008.)

Roomalaiset ovat toki kritisoineet välillä Pohjoismaiden sosiaalista köyhäinhuoltomallia. Köyhät syrjäytyvät ja muuttuvat kasvottomiksi, kun ihmiset eivät enää itse hoida asiaa, vaan siirtävät tehtävän yhteiskunnalle. Samoin käy myös vanhuksille. Tämä on toki ongelma, sitä en kiellä. Mutta ei kollektiivinen almunanto sinänsä ole huono, vaan toteuttaa mielestäni hyvin kirjoitusten sanaa vasen kätesi älköön tietäkö, mitä oikea tekee.

Ja sitten on vielä kymmenykset. Siis perinteinen kysymys siitä, kuinka paljon tulee kirkolle ja köyhille antaa. Kirjoitukset todistavat meille, sen huomaa kuka tahansa nopealla raamattuhaulla, että kymmenyksiä on anettu lukuisille eri henkilöille, niin faraolle, kuninkaalle, Melkisedekille kuin Jumalallekin. Kymmenesosa näyttäytyy siis yksinkertaisesti tarpeeksi isona, jotta annetulla on jotain väliä; se ei ole liian pieni, mutta ei myöskään liian iso. Kymmenykset eivät kuulu jotenkin erityisesti Jumala-suhteeseen, vaan kaikkeen antamiseen, jossa antaminen perustuu kunnioitukseen tai kiitokseen. Siis: annettakoon kymmenesosa, jos annetaan!

Herra itse moitti fariseuksia, jotka antoivat kymmenykset kaikesta; he eivät ymmärtäneet antamisen pointtia, kiitosta ja kunnioitusta, vaan tarttuivat yksityiskohdan ja "lain noudattamiseen" ilman sen henkeä. Tätä samaa antamisen tematiikkaa Herra opetti myös osoittaessaan leskeä, joka antoi uhrilahjan. Tuo leski antoi enemmän kuin kukaan muu, koska hän antoi siitä, minkä elääkseen tarvitsi. Leski esitetään kymmenysten antajan hyvänä ja oikeana esimerkkinä. Leski antoi kiitoksesta ja kunnioituksesta paljon, että hän joutui tekemään elämäänsä muutoksia tuon rahauhrin vuoksi.

Kolehti ei ole kristityn mitta. Mutta se on epäkelpo kristitty, joka ei suostu ylläpitämään seurakuntaansa, vaikka hänellä olisi siihen vara. Tämän sanoessani puhun kaikille niille, jotka ovat eronneet kirkosta rahallisista syistä - joko, koska eivät tahdo maksaa saituuttaan, tai koska eivät "tahdo tukea harhaa" - mutta kuitenkin ovat edelleen kirkon elämässä, käyttävät virankantajien "palveluita" (niin paljon kuin tätä sanaa vihaankin) ja muita seurakunnan palveluita. He itse rikkovat tätä sanaa vastaan työmiehelle kuuluu palkka hänen työstään.

Kolehti ei ole kristityn mitta, mutta almujen antaminen on. Se, joka ei lainkaan anna omastaan niille, jotka ovat huonommassa asemassa, rikkoo myös Herran sanaa kun annat almun.

Entä ne, joilla ei ole rahaa, tai ovat köyhiä? Jos tarkoitus on "antaa köyhille" ja on itse köyhä, tuleeko etsiä joitain vielä köyhempiä, joille antaa, vai tuleeko vain suostua ottamaan vastaan? Lyhyesti vastattuna: tärkeintä on se, että kullakin on se, mitä elääkseen tarvitsee. Siitä, mikä menee tämän yli, voi antaa eteenpäin. Almujen antamisessa tulee kuitenkin noudattaa periaatetta iloista antajaa Jumala rakastaa; älkää antako, jos antaminen saa aikaan murhemieltä, vihaa ja ahdistusta. Tietäkööt kuitenkin kaikki, että erään hurskaan ja almuja antavan miehen kohdalla sanottiin Rukouksesi ja almusi ovat uhrina nousseet Jumalan eteen, ja hän on muistanut sinut.

Lopuksi vielä sananen apostoleiden joukosta ja alkuseurakunnasta. Jeesus ja apostolit noudattivat yhteisen kukkaron käytäntöä; sen haltijana toimi Juudas. Myöhemmin Jerusalemin alkuseurakunta jatkoi tätä apostolien perinnettä ja oli siinä mielessä erilainen kuin muut seurakunnat. Sen jäsenet luopuivat omaisuudestaan ja antoivat kaiken seurakunnalle. Näin kaikista tuli köyhiä, sillä Herra oli opettanut autuaita te köyhät, sillä teidän on Jumalan valtakunta. Ja sitten seurakunnan diakonit jakoivat yhteisillä rahoilla hankittuja ruoka-avustuksia koko seurakunnalle. Alkuseurakunnan köyhyys johti myöhemmin ongelmiin, ja Paavali järjestikin seurakunnissaan keräyksen Jerusalemin hyväksi. Vähitellen, viimeistään luultavasti temppelin tuhouduttua, alkuseurakunnan köyhyyteen perustuva elämäntyyli lakkasi. Se ei voinut pysyä luostarina ikuisesti.

Jos tätä nyt sattuu lukemaan joku, jonka hengellinen yhteisö houkuttelee häntä antamaan koko omaisuutensa sille, miettiköön tarkasti. Kirkon historia tietää, tuntee ja hyväksyy tällaisen, ja nimittää sitä luostarielämäksi tai sääntökunnaksi. Tavallisessa elämässä olevien ei tule lähteä tuollaiseen - nimittäin antamaan omaisuuttaan pois - sillä siihen eivät kehota pyhät kirjoitukset eikä totuus. He voivat ja saavat elää tavallista elämää palkan- tai yhteiskunnan tukien saajina. Kuitenkin on myös niitä, joita Jumala kutsuu, niin kuin rikasta miestä, mene ja myy kaikki omaisuutesi ja lahjoita rahat köyhille ja tule sitten ja seuraa Kristusta, meidän Jumalaamme. Sekin on kutsumus, joka kuitenkin tulee tarkoin tutkia, tarkastella, punnita ja harkita.