Pyhien kirjoitusten kaanon: Vanha testamentti

Kävin Akateemisessa kirjakaupassa ja huomasin, että apokryfikirjat t. deuterokanoniset kirjat on vihdoin painettu omaksi erilliseksi kirjakseen. Vielä odottelemme nk. aporaamattua, jossa apokryfit on painettu Raamattuun. Em. painosta selatessani huomasin alussa olevan johdannon, jossa selitettiin apokryfikirjojen asemasta. Tämä blogientry on nyt oma näkemykseni asiasta.

Kaanon tarkoittaa mittakeppiä tai nuoraa, johon asiaa verrataan, jotta nähdään onko se oikein. Raamatun kontekstissa kaanon tarkoitta "ohjeellisten tekstien luetteloa". Herää kuitenkin kysymys: mihin ne ovat ohjeena? Kristityt ovat perinteisesti sanoneet, että Raamattu on opin ja elämän ylin ohje. Tämä on yksi tapa lähestyä asiaa. Toinen lähestymistapa on liturginen: kaanon määrää sen, mitä kirjoituksia saa lukea kirkossa pyhinä kirjoituksina. Takavuosina kiersi huhu pastorista, joka oli lukenut Mormonin kirjaa ja sanonut sen jälkeen "Tämä ei ole Jumalan sanaa". Seurakunta vastasi tähän tapansa mukaan "Jumalalle kiitos". Varmasti vitsinä ihan hauska, mutta näin ei tule toimia.

Vanhan ja Uuden testamentin kaanon muotoutui erikseen. Kaanon vakiintui kummankin kirjoituskokoelman kohdalla Jeesuksen kuoleman jälkeen. Ensimmäisillä kristityillä oli Vanhan testamentin kirjakokoelma, mutta se oli laajempi kuin minkä näinä päivinä löydämme Raamatuistamme. Siihen kuuluivat niin sanotut apokryfikirjat, jotka olivat Vanhan testamentin kreikankielisessä käännöksessä, Septuagintassa. Alkukristittyjen joukossa oli ryhmiä, jotka käyttivät Vanhaa testamenttia hepreaksi - tällöin ei mukana aina ollut näitä apokryfisiä teoksia - ja toisia, joilla oli käytössä kreikkalainen Septuaginta. Juutalaiset ryhmät määrittelivät juutalaisen pyhien kirjoitusten kaanonin, josta apokryfikirjat jäivät pois. Kristityt kuitenkin pitivät ne siellä! Alettiin puhua deuterokanonisista teksteistä, eli "toisesta kaanonista" Vanhan testamentin osalla. (On nimittäin selkeää kenelle tahansa lukijalle, että deuterokanoniset tekstit eroavat muista teksteistä ajattelumaailmansa suhteen, kuulin Martti Nissisen kerran sanovan.)

Kun siis kysytään, kuuluvatko apokryfikirjat kirjat kristittyjen pyhien kirjoitusten kaanoniin, vastaus on selkeä: kyllä kuuluvat. Näin siis Vanhan testamentin deuterokanonisten kirjojen osalta. Deuterokanoniset kirjat olivat Septuagintassa, Hieronymuksen (kumppaneineen) kääntämässä Vulgatassa ja jopa Lutherilla, joka kuitenkin sijoitti ne omaksi osastokseen sen sijaan, että olisi antanut olla niiden paikoillaan.

Käsittelen seuraavalla kerralla Uuden testamentin kaanonia!

Lisäys. Tämä on vain lyhyt johdatus apokryfien problematiikkaan. Kysymys ei ole yksinkertaisimmasta päästä. Palaan joskus myöhemmin Vanhan testamentin apokryfien maailmaan.