Pappeus ei ole tasa-arvokysymys
ANNE MIKKOLA totesi (HS Mielipide 21.2.), että on tasa-arvo-ongelma, jos "johtaja-asemat, kuten pappeus, määritellään sukupuolen mukaan". Hän viittaa myös Jeesuksen opetukseen kunnia-asemista.
Pappeus ei ole missään kirkossa "johtaja-asema", vaan palvelutehtävä. Seurakunnan palvelijana pappia kunnioitetaan, ja hänellä on ensimmäisen asema kirkossa juuri palvelijana, Jumalan sanan julistajana ja hengellisenä paimenena (vrt. Luuk. 22:26, Hepr. 13:7). Palvelutehtävissä ei ole kysymys tasa-arvosta, vaan velvollisuuksista ja kannettavaksi annettavista taakoista.
Juha Leinonen
teologian kandidaatti
Helsinki, Paltamo
Kaikkien palvelutehtävien luonteeseen kuuluu, että niitä hoitaa sellainen, joka on kykenevä niitä hoitamaan. Paavali puhuu tässä kohden armolahjoista. Ajatukseni taustalla on, että pappeutta ei määritä sukupuoli, ja siten tasa-arvokysymys, vaan kykenevyys ja lahja hoitaa määrättyä tehtävää.
Ja mikäli lukijoilleni on epäselvää, olen naispappeuden hyväksyjä. Olen sitä mieltä, että naiset voivat olla kykeneviä hoitamaan näitä tehtäviä. Kaikki naiset eivät kuitenkaan ole - eivät ole kaikki miehetkään.
Pappeus ei ole samalla tavalla tasa-arvokysymys niin kuin esimerkiksi yhteiskunnallinen johtaminen on. Lähes kaikissa yhteiskunnamme johtoelimissä on - vaalielimiä lukuunottamatta - tasa-arvoinen, jopa lainsäädännöllä pakotettu, edustus. Miehiä ja naisia tulee olla jotakuinkin saman verran (vähintään 40%, mikäli muistan oikein). Nämä yhteiskunnalliset johtotehtävät ovat tasa-arvokysymyksen piirissä; ne ovat niitä "johtaja-asemia", joista A. Mikkola kirjoitti.
Pappeus ei ole tällainen "johtaja-asema", eikä ole varsinaisessa mielessä piispuuskaan. On totta, että piispat johtavat kirkkoa, sitä ei voida kiistää! Kuitenkin piispat johtavat kirkkoa sen ensimmäisinä palvelijoina. Heillä ei ole kunnia-asemaa sen vuoksi, että heillä olisi johtaja-asema, vaan heillä on kunnia-asema sen vuoksi, että heillä on palvelutehtävä. Samoin papeilla on kunnia-asema kirkossa heidän palvelutehtävänsä vuoksi. Piispojen hallintavaltaan antaudutaan siksi, että siitä on Kristuksen sana ja käsky.
Kirkossamme on kuitenkin myös johtaja-asemia! Kirkkovaltuustot, hiippakuntavaltuustot ja kirkolliskokous ovat tällaisia johtamisen pesiä, joissa on syytä olla tasa-arvoinen edustus. Ongelmaksi nousee se, että ne ovat kaikki vaalielimiä, eivätkä siten tasa-arvon piirissä. Mietinkin sitä, tulisiko kirkon ja yhteiskunnan vaalielimet muuttaa sellaisiksi, että miehillä ja naisilla olisi kummallakin tasakiintiö. Äänestää voisi ketä tahansa, mutta esim. 200 paikan eduskunnasta 100 paikkaa tulisi sadalle eniten ääniä saaneelle miehelle ja 100 paikkaa vastaavasti naisille.
On oma kysymyksensä, tulisiko kirkossa olla ollenkaan tällaisia vaalielimiä ja johtaja-asemia. Itse olen sitä mieltä, että kirkko pystyisi toimimaan vallan mainiosti ilmankin niitä. Kirkon hallinto ei kuitenkaan perustu demokratiaan, vaan niin kuin olen lukuisissa yhteyksissä sanonut, Daavidin suvun ikuiseen monarkiaan, jossa Kristus Jumala itse Kuninkaana ja Kuningasten kuninkaana hallitsee käskynhaltijoidensa kautta - piispojen, jotka ovat sekä kirkon että Kristuksen palvelijoina kantavat Kristuksen sanaa ja käskyä.
Kirkossa on ennen kaikkea johtaja-asema siis Kristuksella. Häntäkään ei koske tässä tasa-arvokysymys. Vai olisiko sittenkin niin, että toteuttaakseen inhimillistä tasa-arvoa Kristus on kruunannut äitinsä hallitsemaan kanssaan? Eskatologisessa todellisuudessa puolestaan mekin - niin miehet kuin naiset - pääsemme hallitsemaan Kristuksen kanssa.
3 kommenttia:
Minä muistan vain nasaretilaisen kivenhakkaajan Jeesuksen käskyn:
"Älkää kutsuko ketään isäksi".
ja
"Ketkä ovat veljiäni? Tässä ovat minun äitini ja veljeni. Se, joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."
Kirkon hierarkia on ahneiden ja vallanhaluisten keksintö.
Jeesus varmaan ihmetelisi ihmistä, joka on kunnioitettu temppelissä, mutta kuvittele olevansa Jeesuksen seuraaja.
Jeesus ei kuitenkaan tarkoita noilla lauseilla, mitä kuvittelet hänen tarkoittavan. Isäksi, mestariksi ja oppimestariksi kutsumisesta puhuessaan Herra opettaa, että ketään ei saa kunnioittaa sen vuoksi, että hän ikään kuin itse olisi jotenkin korkeampi oman voimansa ansiosta. Sen sijaan kristityt kutsuvat pappeja isiksi, koska he eivät näin viittaa siihen, että nämä papit olisivat isiä, vaan siihen, että nämä papit kantavat "isän virkaa". Pappien nimitykset ovat relationaalisia, eivät ontologisia.
Tehdessään kirkon ja asettaessaan sille paimenet ynnä sun muut tehtävät asetettiin myös hierarkia. Seurakunnilla on johtajia, joita käsketaan kunnioittaa ja joita tulee kuunnella ja heidän käskyjään noudattaa. Apostoleilla on vielä erityinen asema.
Kristinuskolle jumalallisesti asetettu ja välttämätön hierarkia on piispan, papin l. presbyteerin ja diakonin distinktio, ja se, että kansa kunnioittaa näitä sen vuoksi, että he toimittavat kansan pelastuksen palveluvirkaa. Eivät piispat ym. toimita virkaansa oman kunniansa tähden, vaan kaikkien ihmisten pelastumisen tähden. Vain viran kautta - joka saarnaa evankeliumia ja jakaa sakramentteja - voidaan tulla osalliseksi ikuisesta autuudesta ja pelastuksesta, ei muuten. Ja virka on hierarkkinen.
Kohta, jossa seurakunnan käsketään kunnioittaa johtajia, löytyy Paavalilta. Apostolien erityinen asema tulee selväksi evankeliumeista ja Apostolien teista.
Lähetä kommentti