Radikaali transsendenssi, radikaali immanenssi

Emilia Karhu kirjoitti Kotimaa24:ssa Kalle Hiltusen pitämästä mystisen teologian luennosta. Hän tiivisti Dionysioksen teologisesta positiosta joitakin kohtia mm. näin:

Jos nyt vedetään mutkia suoraksi, niin Dionysioksen mielestä sekä kaikki myönteiset lauseet Jumalasta (Jumala on rakkaus jne.) että kaikki kielteiset lauseet Jumalasta (Jumala ei ole....) ovat lopulta väärässä. Jumala on ääretön, salattu. Hän on kaikkien ihmiskielen määritelmien ulkopuolella. Kun kuljetaan kohti Jumalaa, kuljetaan lopulta väistämättä kohti sanattomuutta. Juuri näin ajattelen!

Mutkia suoraksi vetäen näin onkin. Mutta Dionysioksen teologia mutkat mutkina ottaen on paljon monimuotoisempi. Otan nyt esimerkiksi ajatuksen Jumalan samuudesta ja erilaisuudesta, jota Dionysios käsittee systemaattisesti De divinis nominibuksen kappaleessa IX. Samanlaisen ja erilaisen dikotomia on tärkeä muun muassa juuri katafaattisen ja apofaattisen, myöntävän ja kieltävän teologian dikotomiassa - tästä ks. De mystica theologia I-III.

Dionysioksen mukaan nimittäin Jumalasta asioita väittävä teologia lähtee siitä, mikä on samankaltaisinta Jumalan kanssa, kieltävä teologia taas siitä, mikä on erilaisinta Jumalaan verrattuna. Tämän vuoksi hän ajattekin, että myöntämisillä ja kieltämisillä on järjestys. Myöntäminen lähtee siitä, mikä on kaikkein ensimmäistä, ja tämä on Dionysioksen mielestä Jumalan hyvyys ja kirkkaus, kauneus ja rakkaus. Se etenee alaspäin ja esittää lopulta myös aistiseen todellisuuteen kuuluvia väitteitä, kuten "Jumala on kallio" ja niin edelleen. Kieltävä teologia puolestaan aloittaa kieltämisen näistä aistisista väitteistä. Eihän Jumala kallio ole! Ja se etenee ylöspäin ja lopulta sanoo, että Jumala ei ole hyvä. Näissä kaikissa on toki sisään rakennettuna jatko "vaan paljon enemmän".

Kaikki on syntynyt Jumalasta, joten sekä käsitteellisen todellisuuden että aistisen todellisuuden termien käyttäminen Jumalasta on mahdollista, ainakin jossain mielessä. Dionysios menee jopa pidemmälle: koska koko maailma on syntynyt Jumalasta, koko maailma on jollakin tavalla Jumalan itseilmoitusta, Jumalan oman olemuksen paljastamista. Maailma on Jumalan mielen kuvausta. Siten, kun näemme maailman sellaisena kuin se ilmenee meille aisteissa ja puhumme ja ajattelemme, aistimuksen, puheen ja ajattelun varsinainen kohde on aina Jumala! Maailman tunteminen on Jumalan tuntemista:

Siten lienee totuudellista sanoa, että Jumalaa ei tunneta hänen luonnostaan, joka on tuntematon ja kaiken järjen ja ajattelun ylittävä, vaan kaiken olevan järjestyksestä, joka on heijastunut hänestä. (...) Siitä syystä Jumala tunnetaan kaikessa ja kaikesta erossa. Jumala tunnetaan Jumala tunnetaan tiedon ja ei-tiedon kautta. Hänestä on ajattelua, järkeilyä, tietoa, kosketus, aistihavainto, mielipide, mielikuva ja nimi ja kaikki muu -- [ja toisaalta häntä] ei ajatella, [hänestä] ei puhuta, [häntä] ei nimetä. (De divinis nominibus VII, 3 (869C).)

On aivan liian redusoivaa ottaa Dionysioksen teologiasta sen apofaattinen puoli ja korostaa transsendenssia niin paljon, että Jumalan läsnäolo maailmassa ja puheessa jää sanomatta. Dionysioksella nimittäin radikaali transsendenssi, eli Jumalan ehdoton saavuttamattomuus ja tuntemattomuus saa vastaparikseen radikaalin immanenssin. Jumala on kaikessa niin lähellä, että koko maailma ja jopa ihminen itse on heijastuma tuosta Jumalasta. Yhtä lailla kuin voi sanoa, että mikään kuva, sana tai ajatus ei voi tavoittaa Jumalaa, niin voi sanoa, että kaikki kuvat, sanat ja ajatukset tavoittavat Jumalan jollakin tavalla. Koko maailma on Jumalan kaltainen, mutta mikään maailmassa ei saavuta täyttä Jumalan kaltaisuutta.

Toisin sanoen: Jumala on niin erilainen, että sanat ja samanlainen menettävät merkityksensä. Jumala on erilaisempi kuin kaikki, ja Jumala on samanlaisempi kuin mikään. Dionysioksen radikaalista transsendenssista innostuneet eivät saisi hylätä hänen ajatustaan radikaalista immanenssista. Lainaan tässä Eric D. Perlin mainiota teosta Theophany (Amazon):

Conversely, therefore, God is not some being other than all things (the very formula is an absurdity) but is rather the entire content of reality, i.e. all things, without differentiation, without the distinctions from one another by which they are all things. (...) [T]he whole reality, all that is, is theophany, the manifestation or appearance of God. (...) (emt. s. 31, 32)

On muistettava, että Dionysioksen tavoitteena ei ole kieltää uskonnollisen puheen tai kokemuksen merkitystä. Hänen tarkoituksenaan on osoittaa, että kun on puhuttu ja mieli on pohtinut kaikkia Jumalan tekoja, sen tulee ymmärtää, että Jumala ylittää kaikki mielen kyvyt, eikä mieli tai puhe voi saavuttaa Jumalaa sellaisena kuin Jumala on Jumala. Mieli lopettaa toimintansa. Mystinen kokemus, kokemus sanoinkuvaamattomasta Jumalasta, ei tule mielen toiminnan tuloksena, vaan Jumalan lahjana.