Kun käännän silmäni sisäänpäin,
löydän puutteen,
sen, etten näe itseäni,
enkä tunne minua.
Kun käännän silmäni sinuun,
näkyni on niin ylitsevuotava,
etten löydä siitä sinua,
vaan jäät tuntemattomaksi.
Mutta niinä hetkinä,
kun katsomme yhdessä televisiosarjaa,
tai kun laulamme yhdessä
kauniista maasta tai siunatusta naisesta,
tai kun syömme ja juomme,
tunnemme yhden ja saman aistimuksen.
Siinä kokemuksessa ja hetkessä kohtaamme toisemme,
näemme lopulta sielusta sieluun,
yhtäkkiä,
ja voin paljastaa itseni itselleni,
enkä ole enää tyhjä,
vaan täynnä valoa,
myös sinulle.
Huomautus: runon alussa oleva viite viittaa kääntämääni Dionysioksen kirjeeseen, joka on julkaistu teoksessa Annalan teologinen perintö (2010, 36-37). Käännös on kuitenkin huono, jonka vuoksi esitän tässä uuden ja paremman käännöksen.
"Yhtäkkinen" on toivon kaltainen, [toivottujen asioiden] paljastuminen näkymättömästä ilmeiseksi. Kristuksen ihmisrakkauden vuoksi, mistä ajattelen myös teologian vihjailevan, on ylioleva tullut esiinkätköstä meidän kaltaiseemme ilmestykseen tullen ihmiseksi. Mutta [ylioleva] on kätketty myös ilmestyksen jälkeen tai, sanoakseni jumalallisemmin, myös ilmestyksessä. Sillä tämä Jeesuksen [yliolevuus] on salattu, eikä mikään sana tai merkitys ilmennä hänen salaisuuttaan, vaan sanottu pysyy lausumattomana ja mielletty tuntemattomana.
«Ἐξαίφνης» ἐστὶ τὸ παρ’ ἐλπίδα καὶ ἐκ τοῦ τέως ἀφανοῦς εἰς τὸ ἐκφανὲς ἐξαγόμενον. Ἐπὶ δὲ τῆς κατὰ Χριστὸν φιλανθρωπίας καὶ τοῦτο οἶμαι τὴν θεολογίαν αἰνίττεσθαι, τὸ ἐκ τοῦ κρυφίου τὸν ὑπερούσιον εἰς τὴν καθ’ ἡμᾶς ἐμφάνειαν ἀνθρωπικῶς οὐσιωθέντα προεληλυθέναι. Κρύφιος δέ ἐστι καὶ μετὰ τὴν ἔκφανσιν ἤ, ἵνα τὸ θειότερον εἴπω, καὶ ἐν τῇ ἐκφάνσει. Καὶ τοῦτο γὰρ Ἰησοῦ κέκρυπται, καὶ οὐδενὶ λόγῳ οὔτε νῷ τὸ κατ’ αὐτὸν ἐξῆκται μυστήριον, ἀλλὰ καὶ λεγόμενον ἄῤῥητον μένει καὶ νοούμενον ἄγνωστον.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti