Pohdintoja rauhasta: Kristuksen rauha

Kristuksen itsensä omistama rauha ja Kristuksen omistamisesta tuleva rauha

"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa." (Joh. 14)

Mikä on tämä rauha, jonka Kristus antaa? Kristus itse sanoo siitä, että se on hänen "oma rauhansa". Kristuksen rauha, pax Christi. Tätä voidaan lähestyä kahdesta näkökulmasta. Ensimmäinen tapa puhua Kristuksen rauhasta on katsoa sen tarkoittavan sitä rauhaa, joka tulee siitä, että Kristus on antanut itsensä lahjaksi meille. Kirjoitan tästä myöhemmin lisää. Tällöin rauhaan liittyy vahvasti sanoma sovituksesta ja Kristuksen luomasta uudesta yhteydestä ihmisten kesken, joista olenkin tämän viikon aikana jo puhunut.

Toinen on se, että ymmärrämme sen tarkoittavan sitä rauhaa, joka Kristuksella itse on. Se ei ole siis sellaista rauhaa, joka syntyy maailmassa maailman omin keinoin, vaan sellaista, joka Kristuksella itsellään on. Mutta mistä me voisimme tietää, millainen rauha hänellä itsellään oli? Meidän pitänee katsoa hänen esimerkkiään rauhallisesta suhteesta

Mutta millainen on Kristuksen esimerkki?

Kristus oli ilman syntiä, eikä hän ollut sodassa Jumalaa vastaan. Mutta siitä huolimatta hän oli ahdistunut Getsemanen puutarhassa ja rukoili, että "tämä malja" menisi hänen ohitseen, ettei hän joutuisi kärsimään. Kristus ei sotinut itseään vastaan, mutta silti hän oli järkyttynyt ystävänsä Lasaruksen kuolemasta ja itki; hän ei tosin koskaan kai syytellyt itseään turhaan. Enkeleitä vastaan Kristus ei sotinut, vaan enkelit palvelivat häntä. Muita ihmisiä vastaan Kristus ei tiettävästi taistellut, vaikkakin hän ajoi rahanvaihtajat ulos temppelistä. Luonnon suhteen me tunnemme sen, että hän kerran tuhosi viikunapuun. Pahoja henkiä vastaan Kristus taisteli kyllä, välillä lempeästi - esimerkiksi antaessaan luvan mennä sikoihin - ja välillä tiukasti.

Jeesus teki yhteistyötä Isän kanssa koko elämänsä ajan. Tämä käy ilmi Johanneksen evankeliumin laajoista Isän ja Pojan suhdetta kuvaavista teksteistä. Poika tekee sitä, minkä näkee Isän tekevän. Enkeli työnsi kiven haudan suulta ylösnousemuksen jälkeen ja julisti kuolleista heräämisen sanomaa. Jeesus lähetti apostolinsa - sekä seitsemänkymmentä että kaksitoista - tekemään Jumalan valtakunnan ja ilosanoman työtä yhdessä hänen kanssaan, ja esimerkiksi Sykarin kaivolla samarialainen nainen teki yhteistyötä Jeesuksen kanssa, kun hän haki kaupungin asukkaat sinne näkemään Messiaan. Sikäli kuin voidaan puhua rauhan yhteistyöstä luonnon kanssa, näemme hänen syövän kalaa ja leipää ja juovan viiniä.

Jeesuksen oma rauha oli tällainen. Hengellisen elämän suhteen hän ei ollut pasifisti, sillä hänhän ajoi temppelin esipihalta rahanvaihtajat pois. Mutta suhteessa juutalaiseen ylimystöön ja roomalaiseen valloittajaan hän ei lähtenyt sotimaan, vaan jopa paransi miekalla lyödyn palvelijan korvan. Tässä suhteessa hänen rauhansa johti lopulta ristille häväistyksi ja kuolemaan. Hän oli rauhassa itsensä suhteen, vaikka häntä pelotti tuleva ahdistus ja kuolema. Hän oli rauhassa Jumalan kanssa, koska tiesi Isän tahtovan tätä, vaikka ristiinnaulitseminen tarkoittikin Vanhan testamentin ilmoituksen mukaan Jumalan kiroamaksi tulemista. (Deut. 21) Kristus oli rohkea ja hän toivoi sitä, mitä ei vielä nähnyt: rauha ihmisten ja Jumalan välillä, joka toteutui hänen oman nöyryytensä ja kuolemansa kautta: Jumala "oli yhdistävät Kristuksessa yhdeksi kaiken, mitä on taivaassa ja maan päällä." (Ef. 1)