Pohdintoja paastosta: muuttunut paasto

Kirjoitin edellisessä kirjoituksessani siitä, että Jeesus antaa esimerkin, ohjeen ja "profetian" paastosta. Myönnän, että tulkintani tästä profetiasta oli hieman epäselvä, mutta tässä pohdittuani asiaa yön yli oivalsin jotain relevanttia.

Tämä liittyy siis Jeesuksen puheeseen, jossa hän puhuu itsestään sulhasena ja sen yhteydestä paastoon:

Sitten Johanneksen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo. He sanoivat: "Meille ja fariseuksille paastoaminen on tärkeää. Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?" Jeesus vastasi heille: "Eivät kai häävieraat voi surra silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin he paastoavat. (Matt. 9:14-15)

Mitä tässä nyt itse asiassa oikein tapahtuu? Mitä Jeesus tekee paastolle näin sanoessaan?

Ajattelen, että antaessaan esimerkin paastosta, Jeesus vahvisti sen, että paastosta on hyötyä. Hän valmistautui omaan julkiseen työhönsä kasteella ja paastolla, jonka jälkeen hän alkoi saarnata Jumalan valtakunnan tulemista. Antaessaan ohjeen paastosta Jeesus puolestaan muutti paaston, että siitä tuli nimenomaisesti ihmisen ja Jumalan välinen hengellinen teko, ei ihmisten keskeinen, hengellisen kehityksen mittaamiseen liittyvä toiminta. Mutta miten Jeesus muuttaa paastoa edellä olevan puheensa kautta?

Tällä "profetialla" Jeesus yhdistää paastoamisen häneen itseensä. Toisin sanoen, kristittyjen paasto ei ole Kristuksesta irrallaan olevaa toimintaa, vaan se on nimenomaisesti Kristuksen poissaolon ja läsnäolon dialektiikkaan liittyvä asia. Paasto liittyy siis Kristuksen muistamiseen. Kristitty ei voi paastota ilman, että hän liittää paastonsa Kristuksen odottamiseen. Kristitty ei voi siis paastota pelkästään hankkiakseen hengellisiä ansioita, kehittyäkseen Jumalan tuntemisessa, tullakseen vastuullisemmaksi ihmiseksi, auttaakseen köyhiä, tai mitä muuta tahansa aiemmin onkaan puhuttu paaston tavoitteista.

Ei. Kristitty paastoaa aina suhteessa Jeesukseen. Siksi paastonaika myös liittyy niin vahvasti juuri Kristuksen opetuksen ja paastonajan lopulla Kristuksen kärsimyksen muistelemiseen. Me paastoamme siksi, että sulhanen otettiin meiltä pois.

Kristinuskon suuri epäjohdonmukaisuus on toki siinä, että juuri tämä pois ottaminen mahdollisti hänen näkymättömän läsnäolonsa Hengen vuodattamisen kautta. Kristus on läsnä Hengessään. Ja sitten vielä erityisellä tavalla ehtoollisen pyhässä lahjassa. Eilinen päätelmäni siitä, että tämä kohta viittaisi siihen, että sulhanen on läsnä sunnuntaisin, vaikka onkin aika kaukaa haettu ja lähestyy symboliikkaa perustelun sijasta, on kuitenkin jollakin tavalla perusteltu. Sitä enemmän kuitenkin meidän tulee ajatella, että paasto ei liity yleisesti läsnä- tai poissaoloon, vaan ennen kaikkea tämän tietyn sulhasen läsnä- ja poissaoloon.

Tai vieläkin pidemmälle mennen, paastoaminen ja paastoamatta jättäminen ei liity tämän sulhasen läsnä- ja poissaoloon, vaan tähän sulhaseen, Kristukseen, itseensä, ja meidän suhteeseemme häneen. Tällöin kyseeseen tulee myös kysymys ihmisen ja Kristuksen suhteesta - tai, ihmisen suhteesta Jumalaan Kristuksen kautta. Katumus on suhde Kristukseen - mielestäni sekä läsnä- että poissaoloa, yhtä aikaa - ja kun paasto yhdistetään katumukseen, ne yhdistyvät nimenomaisesti suhteessa Kristukseen.

No niin, nyt tuli kyllä kauheasti tällaista turhaa jargonia. Toivon, että joku saa kiinni siitä, mitä olen yrittänyt sanoa. Keskeistä on tämä: ajatelkaa paastoavanne Kristuksen esimerkin mukaisesti, Kristuksen ohjetta noudattaen ja paastotessa Kristusta ajatellen, miettien ja pohtien.