Pohdintoja paastosta: Uuden testamentin näkökulma

Aiemmassa kirjoituksessani käsittelin paaston merkitystä, eli siis mitä paasto siis sanana ja toimintana tarkoittaa, millaista toimintaa paasto on, ja sen tarkoitusta, eli siis niitä tavoitteita, joita tällä toiminnalla on. Otin esille sekä evl. kirkon nykyisen käytännön, että Vanhan testamentin paastosta puhuvat kohdat, ja lupasin, että seuraavassa kirjoituksessa puhuisin enemmän Uuden testamentin näkemyksestä.

Ennen kuin edetään, tehdään vähän yhteenvetoa. Vanhan testamentin mukaan paasto toimintana tarkoittaa syömisen vähentämistä ja hädänalaisten auttamista. Tarkoitukseltaan paasto on ajan pyhittämistä Jumalan palvelemiseen, jonka tavoitteena on se, että Jumala kuulisi katumuksen ja rukoukset, ja hengellinen kasvu Jumalan ja ihmisten rakastamisessa. Kirkon näkökulmat paastonajasta ovat pitkälti samoja: katumus ja Jumalan tahdon täyttämiseen pyrkiminen, Kristuksessa ilmenevän Jumalan pyhyyden ja rakkauden tarkastelu, vastuulliseen elämäntapaan ja hädänalaisten auttamiseen pyrkiminen.

Etenen nyt Uuden testamentin käsittelyyn.

* * *

Jeesus antaa esimerkin paastoamisesta. Hänen julkinen toimintansa alkoi kasteesta, jonka jälkeen hän vetäytyi neljäksikymmeneksi päiväksi erämaahan paastoamaan. Neljälläkymmenellä on vanhatestamentilliset alluusionsa, kuten esimerkiksi vedenpaisumuksen sade (Gen. 7:12), Mooseksen ja Jumalan kohtaaminen pyhällä vuorella (Ex. 24:18, 34:28, Deut. 9:11) ja Elian matka Jumalan vuorelle (1. Kun. 19:8), Niniven hävityksen profetointi (Joona 3:4). Jeesuksen oma paasto erämaassa oli aika, jolloin hän oli myös paholaisen kiusattavana (Luuk. 4:2). Hän eli villieläinten joukossa. (Mark. 1:13) Luukas sanoo, että "hän ei syönyt noina päivinä mitään, ja kun tämä aika oli kulunut, hänen tuli nälkä" (Luuk. 4:2).

Onko kertomus Jeesuksen paastosta luettava kirjaimellisesti niiden merkitysten perusteella, joita nykyään annamme sanoille? Onko meidän siis luettava Luukkaan sana "ei syönyt - - mitään" tarkoittamaan, ettei Jeesus laittanut suuhunsa yhtään mitään, vai onko ennemminkin ajateltava, että Jeesus kyllä söi hyönteisiä ja luonnonantimia? Vai tarkoittaako syöminen tässä sitä, että Jeesus ei aterioinut, siis syönyt jotain ihmisten työn tuloksena syntynytät isompaa ruokaa?

Jeesus antaa myös ohjeen paastoamisesta. Ohje löydetään kontekstista, jossa Jeesus antaa ohjeita almuista, rukouksista ja paastosta. Hän opettaa näistä sanoen, "[v]arokaa tuomasta hurskauta tekojanne ihmisten katseltavaksi, muuten ette saa palkkaa taivaalliselta Isältänne". (Matt. 6:1) Kyse on siis jonkinlaisista hengellisesti ansiollisista teoista, joita ovat köyhien auttaminen, rukoileminen ja paastoaminen. Jokaisessa näissä hurskaassa teossa on kyse jonkinlaisesta ansiosta, palkan saamisesta Jumalalta, mutta tätä palkkaa ei tule, mikäli se tehdään ihmisiä ajatellen. Ihmisten arvostus on palkka jo itsessään, eikä samasta työstä makseta kahta palkkaa - näin sanoakseni.

Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. (Matt. 6:16-18)

Mitä tästä kohdasta nyt olisi sanottava? Keskeistä on se, että paasto on ihmisen ja Jumalan välinen asia, eikä varsinaisesti yhteisöllinen asia. Samoin rukoileminen ja almujen antaminen - vaikka näyttääkin luonteeltaan kovin yhteisöllisesti - asettuvat ihmisen ja Jumalan välisen suhteen osiksi. Oman hyvinvoinnin vähentäminen Jumalan tähden on hengellisesti ansiollista, mutta vain jos sillä tavoitellaan palkkiota Jumalalta, ei ihmisiltä. Sen vuoksi ruoan vähentämisen ei tarvitse näkyä. Siitä ei tarvitse toitottaa somessa tai muutenkaan. Jeesus jatkaa vielä palkkioista ja sanoo: "Missä aarteesi, siellä on myös sydämesi." Ihmisen tulisi siis tavoitella hengellistä palkkiota, ei maallista palkkiota, sillä hengellinen palkkio on ikuinen, kun taas maallinen katoaa.

Toiseksi, Jeesus ei sano, "jos paastoatte", vaan "kun paastoatte". Kyse on selkeästi hengellisestä teosta, josta on hyötyä. Sen vuoksi hän implikoi, että meidän myös tulisi paastota. Ilmeisesti hänen tarkoituksensa liittyy tässä myös siihen, mitä edellä sanottiin aarteista: jos ihminen kerää aarretta taivaaseen, myös hänen sydämensä - hänen olemisensa ja elämänsä keskus - on siellä. Sydämen olemista taivaassa voitaneen pitää monella tapaa lyhenteenä kristillisen uskon tavoitteesta, sielun pelastuksesta. (vrt. 1. Piet. 1:9)

On toki oma, vaikeahko kysymyksensä, kuinka kirkon yhteiseen paastoon tulisi suhtautua näiden sanojen yhteydessä. Jos paasto on koko kirkolle yhteinen, eikö se ole siinä mielessä julkista, että se tulee kaikille tiedoksi, eikä tuolloin ole hengelliseksi, vaan yhteisölliseksi ansioksi? Tai jos joku viettää jokaperjantaista abstinenssia tai muita vanhojen tapojen mukaisia viikottaisia paastopäiviä (vrt. Luuk. 18:12), eikö juuri se, että hän noudattaa tapaa ja ilmaisee sen jotenkin, osoita että hänen toiminnastaan ei ole hengellistä hyötyä? Alustavasti minusta tuntuu, että näin ei ole välttämätöntä ajatella. Silloin, kun kyse on henkilökohtaisesta paastosta, Jeesuksen sana osuu täydessä voimassaan. Yhteisessä paastossa Jeesuksen sana osuu niihin, jotka yrittävät rakentaa joko yhteisen paaston noudattamisella tai sen noudattamatta jättämisellä (hengellisen) paremmuuden kuvaa itsestään.

Jeesus myös profetoi paastosta. Tämä liittyy kysymykseen, joka hänelle esitettiin: "Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?" (Mark. 2:18 et par.) Jeesus vastaa rinnastaen itsensä sulhaseen. "Eivät kai häävieraat voi paastota silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan." Sitten hän jatkaa, että tulee toinenkin aika, jolloin he paastoavat. Onko nämä kaksi aikaa ymmärrettävä tarkoittamaan Jeesuksen maanpäällistä elämää ja sen jälkeistä Hengen vaihetta Jumalan valtakunnan toteutumisessa? Se voisi olla yksi tulkinta. Toinen tulkinta, joka mielestäni tuntuu järkevämmältä, on kuitenkin ajatella, että Jeesuksen läsnäolo on aina juhlan aika. Kun Kristus on läsnä Henkensä kautta, kun Henki vaikuttaa meissä ilon ja juhlan ja hengellisen yltäkylläisyyden, ei ole mitään syytä paastota. Kärjistäen voisi sanoa, että sunnuntaisin, Herran ylösnousemuksen juhlana, ei paastota. --- No, tämä on vaikea kohta.

* * *

Jeesuksen oman esimerkin, ohjeen ja profetian lisäksi paasto on myös apostolien tuntema asia. Paasto liittyy Jumalan palvelemiseen ja Herran työhön lähettämiseen ja valintoihin (Ap. t. 13:2-3, 14:23).

Paavalikin sanoo valvoneensa ja paastonneensa. Tämän hän sanoo kohdassa, jossa hän kritisoi kerskumista. Hän kerskuu heikkoudellaan ja vaikeuksilla, joita on kohdannut työssään. Yksi näistä heikkouksista ja vaikeuksista on paastoaminen: "Olen raatanut ja nähnyt vaivaa, valvonut paljon, kärsinyt nälkää ja janoa, paastonnut usein, palellut vähissä vaatteissa." (2. Kor. 11:27) Minusta näyttää siltä, että tässä Paavali tarkoittaa rukouksen yhteydessä paastoamisesta ja rukoukseen antautumisesta. Rukous ei ole hänelle vain sanojen lausumista, vaan kokonaisvaltaisempi tilanne, jossa hän antautuu myös ruumiillisesti erottamaan toimintansa tavallisesta elämästä, valvoen ja paastoten.