perjantai 3. kesäkuuta 2016

Vastine Olli Valtosen haastattelun johdosta

Kotimaa on 31.5. (linkki) uutisoinut pappien Facebook-ryhmässä käydystä keskustelusta, joka koski Olli Valtosen Tuomasmessussa käyttämiä ehtoollisen asetussanojen muutoksia. Sen yhteydessä on uutisoitu henkilöstä, joka koki tulleensa “pahoinpidellyksi” Valtosen käyttämien asetussanojen vuoksi. Tämä henkilö olen minä.

Pastorien Facebook-ryhmä on luottamuksellinen ja tarkoitettu pappien keskinäistä keskustelua varten. Vaikka keskustelujen aiheista on aivan luvallista kertoa ulospäin, itse sisällöistä ei tulisi kertoa. Itse pyysin erikseen, ettei tätä nimenomaista hengellistä kokemustani lähdettäisi ruotimaan ryhmän ulkopuolella julkisesti. Olli Valtonen jätti tämän pyyntöni huomiotta katsoessaan oikeudekseen levittää sen Kotimaan kautta kaikkien tietoon, vaikkakin jätti nimeni mainitsematta.

Pappien ryhmässä käyty keskustelu ei ollut minun aloittamani, mutta kerroin sen yhteydessä, kuinka tulin itse toukokuussa 2015 hengellisesti kaltoin kohdelluksi. Toisin kuin Kotimaan uutisoinnista, tai siis Valtosen haastattelusta, käy ilmi, kokemus koski siis vuoden takaista tilannetta. En tuolloin ollut pappi, vaan pelkästään teologian maisteri, joka tuli messuun hengellisen elämänsä vuoksi. Jouduin lähtemään sieltä kesken kaiken hengellisesti piestynä.

Miten Valtonen sitten kohteli hengellisesti kaltoin? Minulla on tapana messussa joko pääni kumartamalla tai polvistumalla kunnioittaa asetussanoja – evankelistan kehyskertomusta, mutta erityisesti Kristuksen omia sanoja. Kristuksen omien sanojen kunnioittaminen muistuttaa siitä, että ehtoollinen on Kristuksen asettama ja että Kristus on tehnyt tästä ateriasta uhrikuolemansa muiston. Lisäksi hän on tänäänkin itse sanoissa läsnä ja toteuttaa sen, mitä niissä sanotaan: tekee leivästä ruumiinsa ja viinistä verensä. Siksi palvon Kristusta, joka on sanojen kautta läsnä. Asetussanat eivät kuitenkaan olleet ne samat, vanhat, tutut sanat; leivän sanojen alussa oli lisätty, “Tässä on ruokaa matkalle”, ja viinin sanojen alussa “Tässä on matkajuoma”. Aikomukseni oli kunnioittaa ja palvoa Jumalan sanaa, mutta jouduinkin kunnioittamaan jonkun muun sanaa, mistä tuolloin vuosi sitten järkytyin ja lähdin pois messusta.

Liturgian teologiaa ja sen historiaa tuntevana teologina olen tietoinen siitä, että kirkko on aina ja kaikkialla muutellut ehtoollisen pyhittämisessä käytettyjä rukouksia. Asetussanojakin on muokattu erityisesti kehyskertomuksen suhteen ja annettu erilaisia merkityksiä sille, mitä Jeesus sanoo. Mutta Herramme omiin sanoihin – siis siihen, mitä Jeesuksen sanotaan sanoneen – on suhtauduttu aina tietyllä pyhällä pelolla. Niitäkin on muokattu, eikä kirkon käyttämä muoto vastaa yksi yhteen minkään evankelistan tai apostolin antamaa muotoa. Niihin ei kuitenkaan ole ymmärtääkseni lisätty koskaan tällaisia uusia merkityssisältöjä, mitä tässä Saksan luterilaisilla aikoinaan koekäytössä olleessa muodossa on.

Suomessahan loukkaantumiset ja hämmentymiset jäävät usein kertomatta, kun ei tahdota häiritä toisen rauhaa tai ajatellaan, että ehkä vika onkin minussa. Kun olin vielä maallikko, en katsonut asiakseni tästä papille huomauttaa, vaikka olinkin hyvin loukkaantunut. Tuon tapahtuman jälkeen minulle on yksi henkilö kertonut olleensa hämmentynyt ja toinen henkilö jättäneensä osallistumatta ehtoolliselle muuteltujen asetussanojen vuoksi. En ole yksin kokemuksessani. On selvää, että liturginen kokeilu johtaa siis muuhunkin kuin hyväksyvään hymistelyyn. Negatiiviset äänenpainot vain eivät yleensä kuulu. Ja kun ne nousevat, niitä ei pitäisi mitätöidä, vaan miettiä vakavasti, mikä meni vikaan.

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Vaikka suhtaudun penseästi siihen, että yhtään mitään kirjaa pidetään pyhänä, on kuitenkin selvää, että Matteukselta, Markukselta, Luukkaalta ja Paavalilta periytyvä asetussanojen fuusio pyrkii välittäämään Kristuksen sanat ja sanoman muuttumattomana. Tämän muuttumattomuuden säilyttäminen kirkon traditiossa on tärkeää ja arvokasta. Kyse on pelastukseen suoraan liittyvästä sakramentista, joka on pyhä. Sitä ei sovi muuttaa, joten ymmärrän loukkaantumisen. Ja jos muutettaisiinkin, olisi sopivaa mainita asiasta etukäteen.

Unknown kirjoitti...

No minusta ei pidä lähteä ehtoollissanoja muuttelemaan. Ne pitää kertoa ehtoollisen vietossa sillai, kuten Jeesus on evankelistojen mukaan asettanut Sanansa. Mehän osallistumme ehtoolliseen ottamalla uskossa vastaan Jeesusen Ruumiin ja Veren. Täällä Kajaanissa oli eräs henkilö pohtinut sitä, että miten voi syödä jonkun ruumiin. Jne. On aivan selvää, että kun Jeesus otti leivän, niin tottakai Hän tiei, että Hänen kädessään oleva leipä on normaalia leipää. Mutta Hän sanoi, että se leipä juuri on Häne ruumiinsa ja viini verensä. Näin me voimma ottaa uskossa vastaan Hänen ruumiinsa ja verensä, kuten Pappi kirkossa sanookin. Meillä ei ole muuta mahdolista kuin ottaa uskossa vastaan Jeesuksen muistoksi Hänen ruumiinsa ja verensä ehtoollisesta ja sillai tulemme osalliseksi Hänestä uskossa, uskon kautta

Unknown kirjoitti...

Siis ei pidä mennä muuttamaan Jeesuksen omia ehtoollissanoja ja on hyvä että ehtoolista vietetään kirkossa niin että ei sitten käy kuten Korintossa oli käynyt

Unknown kirjoitti...

Hei Kunnioitettu Pappi Leinonen; Minulle sano babtisti professori , Adjunct Professor of Religion James McLeonard USA, että kastetta edeltää aina usko ja tähän voinkin yhtyä, vaikka kannatan lapsien kastamista ja näen että Luoja on jo uskon antanut lapselle syntyessään kun on Henkäys olemassa. Kaste on Puvun vaihtamista ja usko pitää olle ensin ja sehän on jo lapsella luonnollisesti usko Luojaan ja sillai ei ole mitään ongelmaa. Kirja Justin Barrett: Born Believers ja kirja Why Would Anyone Believer i God ja hyvä kira on myös Frode J Stromnes: The Fall of the Word And the Rise of the Mental Model ( Stromnes, kognitiivisen psykologian professori ja kielitiedemies. Tromsan Yliopisto ja Turun )

Unknown kirjoitti...

Kasteesa ei minusta enää synny uskoa Kolmiyteiseen Luojaan, vaan se usko lapsella on jo syntynyt luonnostaan olemukseen kun Luoja on tehnyt ihmisen omalla ajallaan ja pannut Henkäyksensä ihmiseen ja näin ihmsellä on luonnostaan syntyessään usko Luojaan ja voi se sitten maailman myrskyissä menettääkin ja sitten pitää uskon syntyä uudestaan kuulemisesta kuten Paavalikin sanoo . Kastessa siis vaihdetaan puku. Syntyyhän lapsi syntisenä kuten Daavid ite sanokin. Ja onhan kristittykin samalla vanhurskas ja syntinen kuten Paavali ite on itsesään kertonut Roomalaisille luvussa 6--8 Lapsi siis perii synnit ja samalla uskoo Luojaan kuten krisittytkin on samalla vanhurskas ja syntinen. Synti uskovassakin asuu jäsenissä eli synti ilmenee ihmisen, uskovankin toiminnoissa ja toimintatavoissa. Pyhän Hengen avulla sitten toimintoja pidetään kurissa ja noustaan parannukseen lankeemuksistakin ja sillai uskovan elämä on jokapäiväistä parannusta kute Lutherkin on kertonut. Hyvät voinnit kaikille