Esitelmä K&b:ssa

ESITELMÄ 1.12. Kahvissa & Bullassa (TYT) Olkkarissa
DIAKONAATTIUUDISTUS KIRKOSSAMME
TK Juha Leinonen

OLEMMEKO MATKALLA KOHTI KOLMISÄIKEISTÄ VIRKAA?

Käsitteenmäärittely
Diakoninvirka rinnastuu pappisvirkaan, joka on hengellinen ominaisuus. Diakonian virka rinnastuu papinvirkaan, joka on työoikeudellinen termi. Vokaatio tarkoittaa sekä sisäistä kutsumusta että ulkoista kutsua hoitamaan jotain tiettyä tehtävää. Ordinaatio tarkoittaa vihkimistä, jossa annetaan hengellinen virka, ja jonka vaatimuksena on vokaatio.

Karitatiivinen työ tarkoittaa diakonista, seurakunnanpalvelun työtä, jossa toteutetaan rakkautta (caritas). Katekeettinen työ tarkoittaa opettamista ja kasvattamista. Liturginen työ tarkoittaa liturgiassa eli jumalanpalveluksessa toimimista.

Diakoninvirka Raamatussa
Apostolit perustivat erityisen diakoninviran. (Ap. t. 6) Sitä ennen apostolit hoitivat diakoninviran tehtäviä, ”pöytäpalvelusta”. Tässä ei käytetä termiä ”diakonia”.

Noihin aikoihin, opetuslasten joukon yhä kasvaessa, kreikkaa puhuvat alkoivat syyttää hepreankielisiä* siitä, että heidän leskiään syrjittiin päivittäisiä avustuksia jaettaessa. Silloin apostolit, ne kaksitoista, kutsuivat koolle koko opetuslasten joukon ja sanoivat: "Ei ole oikein, että me ruoan jakamisen tähden lyömme laimin Jumalan sanan. Valitkaa siis, veljet, keskuudestanne seitsemän hyvämaineista miestä, jotka ovat Hengen ja viisauden täyttämiä, niin me asetamme heidät tähän tehtävään. Silloin me voimme omistautua rukoukseen ja Jumalan sanan jakamiseen."

Kaikki, jotka olivat koolla, pitivät tätä ehdotusta hyvänä. He valitsivat Stefanoksen, miehen, joka oli täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä, sekä Filippoksen, Prokoroksen, Nikanorin, Timonin, Parmenaksen ja Nikolaoksen, antiokialaisen käännynnäisen. Nämä tuotiin apostolien eteen, ja apostolit rukoilivat ja panivat kätensä heidän päälleen. Jumalan sana levisi leviämistään. Opetuslasten määrä kasvoi Jerusalemissa nopeasti, ja usko voitti puolelleen myös monia pappeja. (Ap. t. 6:1-7)

Virka eriytyy Raamatussa. Paavali antaa ohjeita paitsi piispan virkaan vihittävistä, myös diakonin eli seurakunnanpalvelijan virkaan vihittävistä:

Myös seurakunnanpalvelijoiden on oltava arvokkaita ja vilpittömiä. He eivät saa käyttää liikaa viiniä eivätkä tavoitella omaa hyötyään. Heidän tulee tuntea uskon salaisuus ja pitää omatuntonsa puhtaana. Myös heidät on ensin tutkittava, ja kun heidät on todettu moitteettomiksi, he saavat ryhtyä hoitamaan tehtäväänsä. Samoin tulee naisten olla arvokkaita, eivätkä he saa puhua muista pahaa. Heidän on oltava raittiita ja kaikessa luotettavia. Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies, ja hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään. (1. Tim. 3:8-12)

Diakoninviran historiallinen jatkumo
Klemens Roomalaisen mukaan piispat, papit ja diakonit muodostavat papiston, kleeruksen (kleeros). Nämä virat ovat Jumalan säätämä järjestys.

Ignatios Antiokialainen tuntee diakoninviran. Diakonit ovat ”Jeesuksen Kristuksen mysteerien palvelijoita”. Ignatios edustaa monarkkista piispuutta ja kolmisäikeistä virkaa.

Justinos Marttyyri kertoo, että diakonit ottivat seurakunnan tuomat uhrilahjat, jakoivat ehtoollisella leivän ja viinin ja veivät sekä leivän, viinin että rahat puutteessa ja poissaoleville. Diakoneilla oli myös katekeettisia tehtäviä.

Hippolytoksen Apostolisessa traditiossa erotetaan selkeästi presbyteerin vihkiminen ja diakonin vihkiminen toimituksina toisistaan.

Diakonit olivat selkeästi piispan apulaisia. Diakoni saatettiin vihkiä piispaksi ilman pappisvihkimystä.

Kirkon viran kolmijako ja niiden keskinäinen hierarkia vakiintui lopulta Nikean kirkolliskokouksessa.

It has come to the knowledge of the holy and great Synod that, in some districts and cities, the deacons administer the Eucharist to the presbyters, whereas neither canon nor custom permits that they who have no right to offer should give the Body of Christ to them that do offer. And this also has been made known, that certain deacons now touch the Eucharist even before the bishops. Let all such practices be utterly done away, and let the deacons remain within their own bounds, knowing that they are the ministers of the bishop and the inferiors of the presbyters. Let them receive the Eucharist according to their order, after the presbyters, and let either the bishop or the presbyter administer to them. Furthermore, let not the deacons sit among the presbyters, for that is contrary to canon and order. And if, after this decree, any one shall refuse to obey, let him be deposed from the diaconate. (Nikea, kaanon 18; http://www.newadvent.org/fathers/3801.htm)

Naisdiakonaatti siirtyi luostareihin ja katosi lännessä jo 5. vuosisadalla. Diakonissat katosivat idästä 1000-luvulla. Diakoninvirka myös muuttui ja oheni tehtäväkentältään. Idässä diakonintehtävän erityisluonteeni säilyi esirukous. Lännessä siitä tuli käytännössä pappeuden ensimmäinen porras, jolloin se muuttui ns. väliaikaiseksi diakonaatiksi. Roomalaiskatolinen kirkko on palauttanut pysyvän diakonaatin, eli diakonaatin ilman aikomusta presbyteriaattiin.

Virkateologinen näkökulma
Yhteinen t. yleinen t. kuninkaallinen pappeus

Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa. (1. Piet. 2:5,9)

Luterilaisessa uskonymmärryksessä on ns. uskovien yhteinen pappeus tärkeällä osalla. Kaste on vihkimys tähän kuninkaalliseen papistoon. Kasteen kautta kristityt muodostavat yhteisön (communio), jossa heidän tehtävänään on lähimmäisen palvelu.

Yhteinen pappeus tarjoaa kirkon eri viroille niiden hengellisen ominaislaadun ja luonteen. Jokaisella kristityllä on yhteiseen pappeuteen kuuluvat samat hengelliset tehtävät ja sanan palvelu, kuten Jumalan sanan vaaliminen (mm. perheenisän tehtävä opettaa katekismusta perhekunnalle), lohduttaminen ja Jumalan Sanan lupauksista muistuttaminen, esirukous oikeutena ja tehtävänä, kilvoituksen ulottuvuudet, taistelu syntiä vastaan jne. Yhteisen pappeuden luonne uhripappeutena kutsuu kaikki kristityt antamaan itsensä Kristuksen tavoin Jumalan haltuun ja täyttämään ensimmäisen käskyn. (Piispojen lausunto 2006)

Mietinnössä on tehty mielestäni yksi dogmaattinen virhe, nimittäin se, että yhteinen pappeus luovuttaa jotenkin sanan ja sakramenttien julkisen hoidon kirkon viralle. Tämä olettaisi, että sanan ja sakramenttien hoito kuuluu ensin kaikille, mutta funktionaalisuuden nimissä tehtävien hoito annetaan joillekin ammattiosaajille. Tämä ei vastaa luterilaista ymmärrystä siitä, että viralla on jumalallinen asetus ja että viralle on annettu omana palvelutehtävänään sanan ja sakramenttien hoito, jotta se niillä palvelisi koko Kirkkoa.

Kysymys on siitä, kiertääkö sanan ja sakramenttien hoito jotenkin yhteisen pappeuden kautta. Ei kierrä.

Erityinen pappeus
Kirkolla on erityinen virka, joka on asetettu hoitamaan sanaa ja sakramentteja. Tämä erityinen virka, joka oli Jeesuksella itsellään ja jonka hän välitti apostoleilleen, on jumalallisella vallalla (iure divino) asetettu. Tämän viran apostolit välittivät edelleen piispoille.

Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee. (CA V)

Kirkollisesta järjestyksestä seurakuntamme opettavat, ettei kirkossa kukaan saa julkisesti opettaa eikä hoitaa sakramentteja ilman asianmukaista kutsumista. (rite vocatus) (CA XIV)

Jumalan sanan opettaminen perheessä kuuluu siis jo yhteisen pappeuden piiriin, mutta julkinen opettaminen kuuluu viralle. Samoin sakramenttien hoitaminen on selkeästi viran piiriin kuuluvaa.

Tämä mainittu ”evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka” on ensisijaisesti piispanvirka, johon myös pappisvirka eli presbyteriaatti kuuluu.

Meikäläisten mielipide on, että avainten valta eli piispojen valta merkitsee evankeliumin mukaisesti valtaa ja Jumalan käskyä saarnata evankeliumia, antaa anteeksi ja pidättää synnit sekä toimittaa sakramentit. Kristus näet lähettää apostolit käskien: "Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät. Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joiden synnit te pidätte, niille ne ovat pidätetyt. (Joh. 20:21-23) Samoin Kristus sanoo: "Menkää ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille" jne. (Mark. 16:15).

Tätä valtaa käytetään yksinomaan opettamalla eli julistamalla evankeliumia ja jakamalla sakramentteja joko monille tai yksityisille, sen mukaan kuin kukin on saanut kutsun. Sillä siinä ei lahjoiteta aineellisia vaan iankaikkisia lahjoja, iankaikkinen vanhurskaus, Pyhä Henki ja iankaikkinen elämä. Näitä lahjoja ei voi saada muutoin kuin sanan ja sakramenttien viran välityksellä, kuten Paavali sanoo: "Evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi jokaiselle, joka uskoo." (Room. 1:16) Myös psalmissa 118 sanotaan: "Sinun puheesi tekee minut eläväksi." (Ps. 119:50) Kun siis hengellinen valta jakaa iankaikkisia lahjoja ja sitä käytetään vain sanan viran välityksellä, se on haittana maalliselle hallitukselle yhtä vähän kuin laulutaito. Maallinen hallitus on tekemisissä aivan toisten asioiden kanssa kuin evankeliumi. Esivalta ei varjele sieluja vaan ruumiita ja maallisia asioita laittomuuden estämiseksi ja se harjoittaa pakkoa miekalla ja ruumiillisilla rangaistuksilla. Evankeliumi taas varjelee sieluja jumalattomilta mielipiteiltä, Perkeleeltä ja iankaikkiselta kuolemalta. (CA XXVIII)

Tässä erityisessä virassa Kristus on itse läsnä, siihen sitoutuen.. Viranhaltijat toimivat ”Kristuksen puolesta ja hänen sijastaan.” (Apol. VII-VIII, 28).

Diakonaatti
Diakonaattiuudistuksessa on ollut yhtenä kysymyksenä se, kuuluuko diakoninvirka kirkon erityisen viran yhteyteen. Mietinnössä osoitetaan, että diakoninvirka ei ole sanan ja sakramenttien virka, vaan se on oma erityinen virkansa, joka hoitaa karitatiivisia ja katekeettisia tehtäviä. Nämä seurakunnan hyvinvoinnille olennaiset tehtävät erotettiin alun perin apostolien tehtävänkuvasta, jotta he voisivat keskittyä sielujen pelastamiseen.

Diakoninvirka on omalla erityisellä tavallaan sanan palveluksessa hoitaessaan kristillistä kasvatusta ja lähimmäisen palvelua. Rakkauden palvelu on näkyvää sanan julistamista. Sanan palvelu toteutuu konkreettisessa rakkauden palvelussa, jossa usko ja rakkaus tulevat näkyviksi. Diakoninvirkaan sisältyvä katekeettinen tehtävä liittyy Sanan saarnaan opetustehtävänä. Diakoninvirka on Augsburgin tunnustuksen ilmaisemasta sanan ja sakramenttien virasta erillinen virka, mutta se liittyy karitatiivisen ja katekeettisen tehtävänsä puolesta laajasti ymmärrettynä sanan palveluun ja rakkauden työhön. Diakoninvirka on siten yhteydessä sanan ja sakramenttien virkaan. (Diakoninvirka, s. 51-51)

Kirkollisten toimitusten kirja
Tätä nykyä vihkimisten kirjassa on ”papiksi vihkiminen”, ”diakonian virkaan vihkiminen” ja ”piispan virkaan vihkiminen”. Diakonaattiuudistus on selkeästi esittänyt, että diakoneja koskeva vihkiminen muutetaan muotoon ”diakoniksi vihkiminen”.

Mielipidekirjoitukseni Kotimaassa

Näin diakonaattityöryhmä 2007:n mietinnön valmistuttua kysyn: olisiko tarpeen tukea myös teologian opiskelijoiden kirkollista identiteettiä avaamalla karitatiivisen ja katekeettisen työn rinnalle kolmas päälinja, ns. liturginen diakonaatti. Kirkon pappisvirkaan suuntaavat teologit voitaisiin vihkiä ennen pappisvirkaa palvelemaan kirkkoa diakoneina erityisesti jumalanpalvelustehtävissä. Kirkon kannalta teologit saataisiin sitoutettua paremmin kirkon yhteiseen palvelutehtävään ja teologien kannalta annettaisiin eväitä oman mahdollisen pappiskutsumuksen pohtimiseen. (JL)

Diakoninvirkaan on aina kuulunut yhteys liturgiaan. Diakonaattiuudistuksessa tämä ei näkynyt vahvasti läsnä. Messu on kuitenkin kirkon elämän keskus. Esitin, että teologian kandidaateille annettaisiin diakoninvihkimys. Näkemys nousee paitsi suurten kirkkojen teologiasta myös käytännön näkökulmista: a) kirkon palveleminen alemmassa tehtävässä ennen ylempää tehtävää, b) oman kutsumuksen pohtiminen, c) sitouttaminen kirkkoon ja d) kirkon työn yleisnäyn saaminen.