Pohdintoja paastosta: muuttunut paasto

Kirjoitin edellisessä kirjoituksessani siitä, että Jeesus antaa esimerkin, ohjeen ja "profetian" paastosta. Myönnän, että tulkintani tästä profetiasta oli hieman epäselvä, mutta tässä pohdittuani asiaa yön yli oivalsin jotain relevanttia.

Tämä liittyy siis Jeesuksen puheeseen, jossa hän puhuu itsestään sulhasena ja sen yhteydestä paastoon:

Sitten Johanneksen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo. He sanoivat: "Meille ja fariseuksille paastoaminen on tärkeää. Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?" Jeesus vastasi heille: "Eivät kai häävieraat voi surra silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin he paastoavat. (Matt. 9:14-15)

Mitä tässä nyt itse asiassa oikein tapahtuu? Mitä Jeesus tekee paastolle näin sanoessaan?

Ajattelen, että antaessaan esimerkin paastosta, Jeesus vahvisti sen, että paastosta on hyötyä. Hän valmistautui omaan julkiseen työhönsä kasteella ja paastolla, jonka jälkeen hän alkoi saarnata Jumalan valtakunnan tulemista. Antaessaan ohjeen paastosta Jeesus puolestaan muutti paaston, että siitä tuli nimenomaisesti ihmisen ja Jumalan välinen hengellinen teko, ei ihmisten keskeinen, hengellisen kehityksen mittaamiseen liittyvä toiminta. Mutta miten Jeesus muuttaa paastoa edellä olevan puheensa kautta?

Tällä "profetialla" Jeesus yhdistää paastoamisen häneen itseensä. Toisin sanoen, kristittyjen paasto ei ole Kristuksesta irrallaan olevaa toimintaa, vaan se on nimenomaisesti Kristuksen poissaolon ja läsnäolon dialektiikkaan liittyvä asia. Paasto liittyy siis Kristuksen muistamiseen. Kristitty ei voi paastota ilman, että hän liittää paastonsa Kristuksen odottamiseen. Kristitty ei voi siis paastota pelkästään hankkiakseen hengellisiä ansioita, kehittyäkseen Jumalan tuntemisessa, tullakseen vastuullisemmaksi ihmiseksi, auttaakseen köyhiä, tai mitä muuta tahansa aiemmin onkaan puhuttu paaston tavoitteista.

Ei. Kristitty paastoaa aina suhteessa Jeesukseen. Siksi paastonaika myös liittyy niin vahvasti juuri Kristuksen opetuksen ja paastonajan lopulla Kristuksen kärsimyksen muistelemiseen. Me paastoamme siksi, että sulhanen otettiin meiltä pois.

Kristinuskon suuri epäjohdonmukaisuus on toki siinä, että juuri tämä pois ottaminen mahdollisti hänen näkymättömän läsnäolonsa Hengen vuodattamisen kautta. Kristus on läsnä Hengessään. Ja sitten vielä erityisellä tavalla ehtoollisen pyhässä lahjassa. Eilinen päätelmäni siitä, että tämä kohta viittaisi siihen, että sulhanen on läsnä sunnuntaisin, vaikka onkin aika kaukaa haettu ja lähestyy symboliikkaa perustelun sijasta, on kuitenkin jollakin tavalla perusteltu. Sitä enemmän kuitenkin meidän tulee ajatella, että paasto ei liity yleisesti läsnä- tai poissaoloon, vaan ennen kaikkea tämän tietyn sulhasen läsnä- ja poissaoloon.

Tai vieläkin pidemmälle mennen, paastoaminen ja paastoamatta jättäminen ei liity tämän sulhasen läsnä- ja poissaoloon, vaan tähän sulhaseen, Kristukseen, itseensä, ja meidän suhteeseemme häneen. Tällöin kyseeseen tulee myös kysymys ihmisen ja Kristuksen suhteesta - tai, ihmisen suhteesta Jumalaan Kristuksen kautta. Katumus on suhde Kristukseen - mielestäni sekä läsnä- että poissaoloa, yhtä aikaa - ja kun paasto yhdistetään katumukseen, ne yhdistyvät nimenomaisesti suhteessa Kristukseen.

No niin, nyt tuli kyllä kauheasti tällaista turhaa jargonia. Toivon, että joku saa kiinni siitä, mitä olen yrittänyt sanoa. Keskeistä on tämä: ajatelkaa paastoavanne Kristuksen esimerkin mukaisesti, Kristuksen ohjetta noudattaen ja paastotessa Kristusta ajatellen, miettien ja pohtien.

Pohdintoja paastosta: Uuden testamentin näkökulma

Aiemmassa kirjoituksessani käsittelin paaston merkitystä, eli siis mitä paasto siis sanana ja toimintana tarkoittaa, millaista toimintaa paasto on, ja sen tarkoitusta, eli siis niitä tavoitteita, joita tällä toiminnalla on. Otin esille sekä evl. kirkon nykyisen käytännön, että Vanhan testamentin paastosta puhuvat kohdat, ja lupasin, että seuraavassa kirjoituksessa puhuisin enemmän Uuden testamentin näkemyksestä.

Ennen kuin edetään, tehdään vähän yhteenvetoa. Vanhan testamentin mukaan paasto toimintana tarkoittaa syömisen vähentämistä ja hädänalaisten auttamista. Tarkoitukseltaan paasto on ajan pyhittämistä Jumalan palvelemiseen, jonka tavoitteena on se, että Jumala kuulisi katumuksen ja rukoukset, ja hengellinen kasvu Jumalan ja ihmisten rakastamisessa. Kirkon näkökulmat paastonajasta ovat pitkälti samoja: katumus ja Jumalan tahdon täyttämiseen pyrkiminen, Kristuksessa ilmenevän Jumalan pyhyyden ja rakkauden tarkastelu, vastuulliseen elämäntapaan ja hädänalaisten auttamiseen pyrkiminen.

Etenen nyt Uuden testamentin käsittelyyn.

* * *

Jeesus antaa esimerkin paastoamisesta. Hänen julkinen toimintansa alkoi kasteesta, jonka jälkeen hän vetäytyi neljäksikymmeneksi päiväksi erämaahan paastoamaan. Neljälläkymmenellä on vanhatestamentilliset alluusionsa, kuten esimerkiksi vedenpaisumuksen sade (Gen. 7:12), Mooseksen ja Jumalan kohtaaminen pyhällä vuorella (Ex. 24:18, 34:28, Deut. 9:11) ja Elian matka Jumalan vuorelle (1. Kun. 19:8), Niniven hävityksen profetointi (Joona 3:4). Jeesuksen oma paasto erämaassa oli aika, jolloin hän oli myös paholaisen kiusattavana (Luuk. 4:2). Hän eli villieläinten joukossa. (Mark. 1:13) Luukas sanoo, että "hän ei syönyt noina päivinä mitään, ja kun tämä aika oli kulunut, hänen tuli nälkä" (Luuk. 4:2).

Onko kertomus Jeesuksen paastosta luettava kirjaimellisesti niiden merkitysten perusteella, joita nykyään annamme sanoille? Onko meidän siis luettava Luukkaan sana "ei syönyt - - mitään" tarkoittamaan, ettei Jeesus laittanut suuhunsa yhtään mitään, vai onko ennemminkin ajateltava, että Jeesus kyllä söi hyönteisiä ja luonnonantimia? Vai tarkoittaako syöminen tässä sitä, että Jeesus ei aterioinut, siis syönyt jotain ihmisten työn tuloksena syntynytät isompaa ruokaa?

Jeesus antaa myös ohjeen paastoamisesta. Ohje löydetään kontekstista, jossa Jeesus antaa ohjeita almuista, rukouksista ja paastosta. Hän opettaa näistä sanoen, "[v]arokaa tuomasta hurskauta tekojanne ihmisten katseltavaksi, muuten ette saa palkkaa taivaalliselta Isältänne". (Matt. 6:1) Kyse on siis jonkinlaisista hengellisesti ansiollisista teoista, joita ovat köyhien auttaminen, rukoileminen ja paastoaminen. Jokaisessa näissä hurskaassa teossa on kyse jonkinlaisesta ansiosta, palkan saamisesta Jumalalta, mutta tätä palkkaa ei tule, mikäli se tehdään ihmisiä ajatellen. Ihmisten arvostus on palkka jo itsessään, eikä samasta työstä makseta kahta palkkaa - näin sanoakseni.

Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. (Matt. 6:16-18)

Mitä tästä kohdasta nyt olisi sanottava? Keskeistä on se, että paasto on ihmisen ja Jumalan välinen asia, eikä varsinaisesti yhteisöllinen asia. Samoin rukoileminen ja almujen antaminen - vaikka näyttääkin luonteeltaan kovin yhteisöllisesti - asettuvat ihmisen ja Jumalan välisen suhteen osiksi. Oman hyvinvoinnin vähentäminen Jumalan tähden on hengellisesti ansiollista, mutta vain jos sillä tavoitellaan palkkiota Jumalalta, ei ihmisiltä. Sen vuoksi ruoan vähentämisen ei tarvitse näkyä. Siitä ei tarvitse toitottaa somessa tai muutenkaan. Jeesus jatkaa vielä palkkioista ja sanoo: "Missä aarteesi, siellä on myös sydämesi." Ihmisen tulisi siis tavoitella hengellistä palkkiota, ei maallista palkkiota, sillä hengellinen palkkio on ikuinen, kun taas maallinen katoaa.

Toiseksi, Jeesus ei sano, "jos paastoatte", vaan "kun paastoatte". Kyse on selkeästi hengellisestä teosta, josta on hyötyä. Sen vuoksi hän implikoi, että meidän myös tulisi paastota. Ilmeisesti hänen tarkoituksensa liittyy tässä myös siihen, mitä edellä sanottiin aarteista: jos ihminen kerää aarretta taivaaseen, myös hänen sydämensä - hänen olemisensa ja elämänsä keskus - on siellä. Sydämen olemista taivaassa voitaneen pitää monella tapaa lyhenteenä kristillisen uskon tavoitteesta, sielun pelastuksesta. (vrt. 1. Piet. 1:9)

On toki oma, vaikeahko kysymyksensä, kuinka kirkon yhteiseen paastoon tulisi suhtautua näiden sanojen yhteydessä. Jos paasto on koko kirkolle yhteinen, eikö se ole siinä mielessä julkista, että se tulee kaikille tiedoksi, eikä tuolloin ole hengelliseksi, vaan yhteisölliseksi ansioksi? Tai jos joku viettää jokaperjantaista abstinenssia tai muita vanhojen tapojen mukaisia viikottaisia paastopäiviä (vrt. Luuk. 18:12), eikö juuri se, että hän noudattaa tapaa ja ilmaisee sen jotenkin, osoita että hänen toiminnastaan ei ole hengellistä hyötyä? Alustavasti minusta tuntuu, että näin ei ole välttämätöntä ajatella. Silloin, kun kyse on henkilökohtaisesta paastosta, Jeesuksen sana osuu täydessä voimassaan. Yhteisessä paastossa Jeesuksen sana osuu niihin, jotka yrittävät rakentaa joko yhteisen paaston noudattamisella tai sen noudattamatta jättämisellä (hengellisen) paremmuuden kuvaa itsestään.

Jeesus myös profetoi paastosta. Tämä liittyy kysymykseen, joka hänelle esitettiin: "Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?" (Mark. 2:18 et par.) Jeesus vastaa rinnastaen itsensä sulhaseen. "Eivät kai häävieraat voi paastota silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan." Sitten hän jatkaa, että tulee toinenkin aika, jolloin he paastoavat. Onko nämä kaksi aikaa ymmärrettävä tarkoittamaan Jeesuksen maanpäällistä elämää ja sen jälkeistä Hengen vaihetta Jumalan valtakunnan toteutumisessa? Se voisi olla yksi tulkinta. Toinen tulkinta, joka mielestäni tuntuu järkevämmältä, on kuitenkin ajatella, että Jeesuksen läsnäolo on aina juhlan aika. Kun Kristus on läsnä Henkensä kautta, kun Henki vaikuttaa meissä ilon ja juhlan ja hengellisen yltäkylläisyyden, ei ole mitään syytä paastota. Kärjistäen voisi sanoa, että sunnuntaisin, Herran ylösnousemuksen juhlana, ei paastota. --- No, tämä on vaikea kohta.

* * *

Jeesuksen oman esimerkin, ohjeen ja profetian lisäksi paasto on myös apostolien tuntema asia. Paasto liittyy Jumalan palvelemiseen ja Herran työhön lähettämiseen ja valintoihin (Ap. t. 13:2-3, 14:23).

Paavalikin sanoo valvoneensa ja paastonneensa. Tämän hän sanoo kohdassa, jossa hän kritisoi kerskumista. Hän kerskuu heikkoudellaan ja vaikeuksilla, joita on kohdannut työssään. Yksi näistä heikkouksista ja vaikeuksista on paastoaminen: "Olen raatanut ja nähnyt vaivaa, valvonut paljon, kärsinyt nälkää ja janoa, paastonnut usein, palellut vähissä vaatteissa." (2. Kor. 11:27) Minusta näyttää siltä, että tässä Paavali tarkoittaa rukouksen yhteydessä paastoamisesta ja rukoukseen antautumisesta. Rukous ei ole hänelle vain sanojen lausumista, vaan kokonaisvaltaisempi tilanne, jossa hän antautuu myös ruumiillisesti erottamaan toimintansa tavallisesta elämästä, valvoen ja paastoten.

Pohdintoja rauhasta: Kristuksen rauha

Kristuksen itsensä omistama rauha ja Kristuksen omistamisesta tuleva rauha

"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa." (Joh. 14)

Mikä on tämä rauha, jonka Kristus antaa? Kristus itse sanoo siitä, että se on hänen "oma rauhansa". Kristuksen rauha, pax Christi. Tätä voidaan lähestyä kahdesta näkökulmasta. Ensimmäinen tapa puhua Kristuksen rauhasta on katsoa sen tarkoittavan sitä rauhaa, joka tulee siitä, että Kristus on antanut itsensä lahjaksi meille. Kirjoitan tästä myöhemmin lisää. Tällöin rauhaan liittyy vahvasti sanoma sovituksesta ja Kristuksen luomasta uudesta yhteydestä ihmisten kesken, joista olenkin tämän viikon aikana jo puhunut.

Toinen on se, että ymmärrämme sen tarkoittavan sitä rauhaa, joka Kristuksella itse on. Se ei ole siis sellaista rauhaa, joka syntyy maailmassa maailman omin keinoin, vaan sellaista, joka Kristuksella itsellään on. Mutta mistä me voisimme tietää, millainen rauha hänellä itsellään oli? Meidän pitänee katsoa hänen esimerkkiään rauhallisesta suhteesta

Mutta millainen on Kristuksen esimerkki?

Kristus oli ilman syntiä, eikä hän ollut sodassa Jumalaa vastaan. Mutta siitä huolimatta hän oli ahdistunut Getsemanen puutarhassa ja rukoili, että "tämä malja" menisi hänen ohitseen, ettei hän joutuisi kärsimään. Kristus ei sotinut itseään vastaan, mutta silti hän oli järkyttynyt ystävänsä Lasaruksen kuolemasta ja itki; hän ei tosin koskaan kai syytellyt itseään turhaan. Enkeleitä vastaan Kristus ei sotinut, vaan enkelit palvelivat häntä. Muita ihmisiä vastaan Kristus ei tiettävästi taistellut, vaikkakin hän ajoi rahanvaihtajat ulos temppelistä. Luonnon suhteen me tunnemme sen, että hän kerran tuhosi viikunapuun. Pahoja henkiä vastaan Kristus taisteli kyllä, välillä lempeästi - esimerkiksi antaessaan luvan mennä sikoihin - ja välillä tiukasti.

Jeesus teki yhteistyötä Isän kanssa koko elämänsä ajan. Tämä käy ilmi Johanneksen evankeliumin laajoista Isän ja Pojan suhdetta kuvaavista teksteistä. Poika tekee sitä, minkä näkee Isän tekevän. Enkeli työnsi kiven haudan suulta ylösnousemuksen jälkeen ja julisti kuolleista heräämisen sanomaa. Jeesus lähetti apostolinsa - sekä seitsemänkymmentä että kaksitoista - tekemään Jumalan valtakunnan ja ilosanoman työtä yhdessä hänen kanssaan, ja esimerkiksi Sykarin kaivolla samarialainen nainen teki yhteistyötä Jeesuksen kanssa, kun hän haki kaupungin asukkaat sinne näkemään Messiaan. Sikäli kuin voidaan puhua rauhan yhteistyöstä luonnon kanssa, näemme hänen syövän kalaa ja leipää ja juovan viiniä.

Jeesuksen oma rauha oli tällainen. Hengellisen elämän suhteen hän ei ollut pasifisti, sillä hänhän ajoi temppelin esipihalta rahanvaihtajat pois. Mutta suhteessa juutalaiseen ylimystöön ja roomalaiseen valloittajaan hän ei lähtenyt sotimaan, vaan jopa paransi miekalla lyödyn palvelijan korvan. Tässä suhteessa hänen rauhansa johti lopulta ristille häväistyksi ja kuolemaan. Hän oli rauhassa itsensä suhteen, vaikka häntä pelotti tuleva ahdistus ja kuolema. Hän oli rauhassa Jumalan kanssa, koska tiesi Isän tahtovan tätä, vaikka ristiinnaulitseminen tarkoittikin Vanhan testamentin ilmoituksen mukaan Jumalan kiroamaksi tulemista. (Deut. 21) Kristus oli rohkea ja hän toivoi sitä, mitä ei vielä nähnyt: rauha ihmisten ja Jumalan välillä, joka toteutui hänen oman nöyryytensä ja kuolemansa kautta: Jumala "oli yhdistävät Kristuksessa yhdeksi kaiken, mitä on taivaassa ja maan päällä." (Ef. 1)