Pastorien Facebook-ryhmä on luottamuksellinen ja tarkoitettu pappien keskinäistä keskustelua varten. Vaikka keskustelujen aiheista on aivan luvallista kertoa ulospäin, itse sisällöistä ei tulisi kertoa. Itse pyysin erikseen, ettei tätä nimenomaista hengellistä kokemustani lähdettäisi ruotimaan ryhmän ulkopuolella julkisesti. Olli Valtonen jätti tämän pyyntöni huomiotta katsoessaan oikeudekseen levittää sen Kotimaan kautta kaikkien tietoon, vaikkakin jätti nimeni mainitsematta.
Pappien ryhmässä käyty keskustelu ei ollut minun aloittamani, mutta kerroin sen yhteydessä, kuinka tulin itse toukokuussa 2015 hengellisesti kaltoin kohdelluksi. Toisin kuin Kotimaan uutisoinnista, tai siis Valtosen haastattelusta, käy ilmi, kokemus koski siis vuoden takaista tilannetta. En tuolloin ollut pappi, vaan pelkästään teologian maisteri, joka tuli messuun hengellisen elämänsä vuoksi. Jouduin lähtemään sieltä kesken kaiken hengellisesti piestynä.
Miten Valtonen sitten kohteli hengellisesti kaltoin? Minulla on tapana messussa joko pääni kumartamalla tai polvistumalla kunnioittaa asetussanoja – evankelistan kehyskertomusta, mutta erityisesti Kristuksen omia sanoja. Kristuksen omien sanojen kunnioittaminen muistuttaa siitä, että ehtoollinen on Kristuksen asettama ja että Kristus on tehnyt tästä ateriasta uhrikuolemansa muiston. Lisäksi hän on tänäänkin itse sanoissa läsnä ja toteuttaa sen, mitä niissä sanotaan: tekee leivästä ruumiinsa ja viinistä verensä. Siksi palvon Kristusta, joka on sanojen kautta läsnä. Asetussanat eivät kuitenkaan olleet ne samat, vanhat, tutut sanat; leivän sanojen alussa oli lisätty, “Tässä on ruokaa matkalle”, ja viinin sanojen alussa “Tässä on matkajuoma”. Aikomukseni oli kunnioittaa ja palvoa Jumalan sanaa, mutta jouduinkin kunnioittamaan jonkun muun sanaa, mistä tuolloin vuosi sitten järkytyin ja lähdin pois messusta.
Liturgian teologiaa ja sen historiaa tuntevana teologina olen tietoinen siitä, että kirkko on aina ja kaikkialla muutellut ehtoollisen pyhittämisessä käytettyjä rukouksia. Asetussanojakin on muokattu erityisesti kehyskertomuksen suhteen ja annettu erilaisia merkityksiä sille, mitä Jeesus sanoo. Mutta Herramme omiin sanoihin – siis siihen, mitä Jeesuksen sanotaan sanoneen – on suhtauduttu aina tietyllä pyhällä pelolla. Niitäkin on muokattu, eikä kirkon käyttämä muoto vastaa yksi yhteen minkään evankelistan tai apostolin antamaa muotoa. Niihin ei kuitenkaan ole ymmärtääkseni lisätty koskaan tällaisia uusia merkityssisältöjä, mitä tässä Saksan luterilaisilla aikoinaan koekäytössä olleessa muodossa on.
Suomessahan loukkaantumiset ja hämmentymiset jäävät usein kertomatta, kun ei tahdota häiritä toisen rauhaa tai ajatellaan, että ehkä vika onkin minussa. Kun olin vielä maallikko, en katsonut asiakseni tästä papille huomauttaa, vaikka olinkin hyvin loukkaantunut. Tuon tapahtuman jälkeen minulle on yksi henkilö kertonut olleensa hämmentynyt ja toinen henkilö jättäneensä osallistumatta ehtoolliselle muuteltujen asetussanojen vuoksi. En ole yksin kokemuksessani. On selvää, että liturginen kokeilu johtaa siis muuhunkin kuin hyväksyvään hymistelyyn. Negatiiviset äänenpainot vain eivät yleensä kuulu. Ja kun ne nousevat, niitä ei pitäisi mitätöidä, vaan miettiä vakavasti, mikä meni vikaan.
